IRC-Galleria

miks kaikki on niin pinnallist?
kukaan ei katso sydäntä,
vain ulkonäköä,
ei omaa sisintään kuunella,
vaan mennään massan mukaan..

Minulla on iltoja, öitä
vanhasta muistista vielä
katselen veistosta, vuosisataista,
silmänpiirtoa myöten hymyä
ehkä ainoata.
Tulee mereltä, on ilmanhenki.
Minä tunnen sinut,
kun kuljet tuolla,
pään liikkeestä leuan
tuulenasennosta,
minä näen sinut oikealla silmällä
diadeemi otsalla.
Mihin minä panen tämän korun.
Sinulla on kultainen silaus,
minun päiväni ovat luetut, sinä loistat.
Sano kuka toinen sinut näin voi nähdä,
minun silmäni on kaukana unesta.

Minä tulin ja tunsin poissaoloni hänen parissaan.
Ja minä kysyin mikä sen
minussa tunsi. Se oli ai-
na toinen, aina toinen.
Minä todella vaeltelen, minä joka olen niin
kuusikonkipeä ja unohtunut, käyskelen täällä ja
etäisemmillä teillä. Monesti menen horisontista,
ja maailma tulee niskan päälle. Mutta aina minut
kutsuu toinen. Takaisin, takaisin.
Oi iltojen keveys kun en taukoa. Oi sydänki-
pinä, kun he vaihtuvat toisistaan ja iskevät vas-
takkain. Se on savunhiljaisuus ympärilläni. Se
tunkeutuu nyt silmiin, se tuntuu kielellä. Sillä on
ruusunmaku. Ei kukaan voi syyttää poissaoloaan.
Ja sinä näet miten kaikki varisee ympärille.

Kun niin vihaan
etteivät silmäni enää sulkeudu
kun niin rakastan
että ne auki
lähellä liikun kaukana vaivattomasti
maan nimeä tuulen pahaa luettelematta.