IRC-Galleria

Aurinko loisti kultaisena.
Kaikki, mihin sen säteet koskivat,
muuttuivat kullaksi
tai kauniin punertavaksi.
Järvi oli peilityyni,
taivas puhtaan sininen,
kalliot lämpimät, kuten ilmakin.
Lokit kirkuivat jossain kaukana,
tiirat yrittivät saada kalan kiinni.
Ilta oli todella kaunis,
mutta jotain puuttui.
Se olisi tarvinnut sinua
tullakseen täydelliseksi.
Sinä olisit istunut kalliolla, vieressäni,
hiuksesi olisivat värjäytyneet kullanruskeiksi,
suloinen hymysi olisi tukenut kaunista hiljaisuutta.
Ruskeat silmäsi olisivat loistaneet
kilpaa auringon kanssa -sen voittaen-,
kun olisit katsonut minua.
Kosketuksesi olisi ollut lämmin,
sulautuen ilmaan, erottuen tarpeeksi.
äänesi olisi ollut pehmeä ja lempeä,
kuin olisit kietonut minut taivaan pumpulipilviin.
Olisit vienyt minut kauas pois
siitä ajasta ja paikasta,
etten olisi huomannut ympäröivää kauneutta.
Vain sinut.

Muutuin, kun minut heitettiin
tähän kylmään maailmaan.
Minulla oli kaikki,
mitä tarvitsin elämältä.
Nyt -tässä kylmyydessä-
opin,
mitä tarvitsen elämään.

Joskus jään katsomaan sinua.
Sitä hymyäsi,
lempeää katsettasi.
Kaikki se oli kerran minun.
Nyt se kuuluu toiselle.
En saa ajatuksistani kiinni.
Mitä minä ajattelen?
Kunpa olisit onnellinen..
Meistä ei tule mitään..
Muistatko minua?..
En tiedä, miksi sinua katson.
Yhteinen polkumme
tuli jo tallattua,
mutta et kadonnut täysin.
Sinä teit minusta
jotain parempaa
kuin mitä olin.
Sinun kanssasi en ollut yksin.
Jos edes kerran
katsoisit vielä minuakin
ja muistaisit
hyvät hetkemme
ja sen onnen.
Jos voisit joskus
muistella minua ja meitä
lämmöllä.
Jos vain muistaisit minut,
olen yhä täällä.

Sinä minut
onnelliseksi teet

saat nauramaan,
hymyilemään
pahan olon jälkeen
on vielä elämää

sinä minut
onnelliseksi teet

saat laulamaan,
tanssimaan
sateen jälkeen
paistaa aurinko taas

sinä minut
onnelliseksi teet

saat luottamaan,
uskomaan
kyynelten jälkeen
on lämmin maa

sinä minut
onnelliseksi teet

saat odottamaan,
toivomaan
on huominen
parempi taas

Älä laske koko maailmaa harteilleni
silloin polveni pettävät varmasti

Yksi tuoppi tavallista rakkautta, kiitos

ei sairasta fantasiaa
jossa äiti lastaan lohduttaa

sillä minunkin kyyneleeni kaipaat kuulijaa

Joka ilta kun lamppu sammuu
voisin ajatella ketä tahansa

ja saapuu oikea yö
palaan aina sinuun,
vastentahtoiseen hymyysi
kun itken ja rukoilen
valehtele edes ettet rakasta

opettelisit

et osaa ja et osaa
minua ei kiinnosta osaatko
tekisit sen vuokseni
mitä minä rakkaudellasi
jos en sinua saa?

se hiipii ovesta sisään
tuo tuskan turhautuneisuus

ja hyppää kaapin taa
naurakseen hiljaa

päästäisit minut pahasta
ennenkuin on myöhäistä

en kestä onnetonta katsetta
joka vaanii sängynlaidalta
liian lähellä, liian kaukana..

Älä minulle lupaa mitään
jollet sitä saata pitää

olisit edes pahoillasi
ai niin ethän sinä osaa, sitäkään

aina on jotain tärkeää
mutta älä välitä
en välitä minäkään, enään!

En tarvitse sinua
laastariksi haavoihini

sinun tarvitsee vain
tuntea arpeni
nähdä niistä jokainen
tietääksesi mihin koskea
jos haluat minut hajottaa

niin minä itseni tarjoan
alastomana totuutena
melkein pyydänkin,
lyö tähän ja tähän
nämä paikat ovat vielä arkoja

niin minä sinuun luotan
että tuoteselosteineen
merkitsen jokaisen kohdan
yksityiskohdin kuvailen
mikä sattuisi eniten

Jos sinä yhtä heikko olet
kuin useimmat muut
isket varmasti siihen
missä mätä on tuoreinta

siitä minä silloin tiedän
oletko ajatuksenkaan arvoinen..

Kai vaadin aina liikaa,
en lähellekkään kaikkea
mutta jotain sellaista
mitä on mahdoton antaa

mutta en voisi tyytyä
ripaustakaan vähempään
en voisi tyytyä mihinkään
joka on jotain sinnepäin
ja hymyillä; näin on hyvä

sitten ne vielä kysyvät;
miksi sinä itket?

Jos ei minulla muuta ole
niin ainakin on rohkeus
kertoa kuka olen ollut
siitä mitään salaamatta

jos ei minulla muuta ole
niin ainakin rehellisyys
uskaltaa silmiin katsoa
ja sanoa etten tiedä vielä
kuka minä tänään olen

en minä tahdo paeta
aina karkuun juosta
sulkea ovia edessä
ja kovaa takana
mutta en sitä kiellä

sellaiseksi on elämä
tänne kasvattanut.