IRC-Galleria

Monesti jätämme sanomatta ne tärkeimmät sanat,mutta muistutamme toisiamme ja itseämme siitä mitä me voisimme olla,tai mitä jo olemme. Järki päässämme huutaa sanoja sanottaviksi,mutta hiljenemme hetken tullen.
Ovatko ne sanat sitten tarkoitettu vaiennetuiksi,vai pitääkö joku niistä sanoista kiinni päästämättä irti? joko,ne eivät ole valon kestäviä tai sitten ne odottavat vaan oikeata hetkeä.. Jota ei koskaan tule.
Itse jos olisin aikanaan ollut viisaampi,olisivat asiani oleellisesti toisin.. Tätäkin hetkeä eläisin todennäköisesti elämääni kyllästyneenä tai hyvin tyytyväisenä perheen äitinä,nyt olen äiti joka kasvattaa täysin yksin tyttärensä vailla isä hahmoa, sitä elämän elementtiä. Lapsen näkökulmassa mies,eli useassa tapauksessa tämä isä on vahva ja rohkea työssä käyvä joka tuo leivän pöytään. Äiti taas se joka tekee ruokaa,siivoaa,letittää hiukset pesun jälkeen.. Tyttärille isä on perusta mallille,minkälaisen miehen he haluavat. Isän rooliin kuuluisi näyttää tyttärille mallia miehistä. Isä joka kätensä nostaa, tekonsa myrkyn pyyhkii tyttärensä tummilta kasvoilta. Tätä kaavaa voisi jatkaa loputtomiin.
Mutta mikä loppupeleissä äiti tyttärelle on? muuta kun se joka siivoaa ja tekee ruoan. Äiti on tyttärille esikuva,minkälainen nainen hänestä tulee. Ulkoinen oppi voi tietenkin antaa osansa,mutta se kuinka me äidit esitämme osamme,tulemme näkemään sen tyttärissämme. Jos annamme liikaa rakkautta unohtaen esi-isämme perimän, tämän luontaisen selviytymis kyvyn elää yhteiskunnassa jota murramme, tulee maailmastamme entistä pahempi. Rajat on rakkaudessa, ja leivän murramme työmme annista.

Jokainen meistä selviytyy elämämme iskuista,joillakin iskut ovat kovempia,joillakin hiljaisempia. Mutta yksikään isku ei tee toisesta rikkaampaa,ellei siitä jotain opi. Itse olen iskuista oppinut, ainakin sen että me jokainen otamme iskumme erilailla vastaan. Osa meistä ottaa iskunsa leveilyn aiheena,osa ei kestä omia iskujaan ja syytää armotta sen niskaan kenet elämä on jo valmiiksi vahaksi koulinut. Sen olen itse saanut osakseni,mutta se nostikin minut toiselle asteelle kokemuksineni.

Täällä pärjää ne jotka ylpeinä jaksavat taivalta tallustaa. Vaikka nilkkoihin rautaa sidotaan, ne perässä raahataan. Itse taakkani kannan, sinä vain päätät kuinka kauas.