IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Isä ... se sattuuMaanantai 30.08.2010 20:17

Nimeni on Chris, olen kolme, silmäni ovat turvoksissa. En näe. Minun täytyy olla tyhmä, minun täytyy olla paha, mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi? Toivon että olisin ollut parempi, toivon etten olisi ollut ruma, sitten ehkä äitini, haluaisi vieläkin halata minua. En voi tehdä väärin, en pysty puhumaan ollenkaan, tai muuten olen lukittuna ylhäällä, koko päivän. Kun olen hereillä, olen aivan yksin, talo on pimeä, väkeni ei ole kotona. Kun äiti tulee kotiin, yritän olla mukava, niin ehkä minä saan vain, yhden selkäsaunan tänä iltana. Kuulin auton, isä on palannut, Charlien baarista. Kuulen hänen kirouksen, nimeni on sanottu, painan itseni, seinää vasten. Yritän piileksiä, hänen pahoilta silmiltään, olen niin peloissani nyt, alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, kutsuu minua rumilla sanoilla, hän sanoo, että on minun vikani, että hän kärsii töissä. Hän läimäyttää ja lyö minua, ja huutaa minulle enemmän, pääsen vihdoinkin vapaaksi, ja juoksen ovelle. Hän on lukinnut sen jo, ja minä alan karjua, hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, kovaa päin seinää. Minä putoan lattialle, luuni melkein murtuneena, ja minun isäni jatkaa, enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan, mutta se on nyt liian myöhäistä, hänen kasvonsa on kieroutunut, käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, uudelleen ja uudelleen, hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa, ja suuntaa ovelle, sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana, Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, olen kolme vuotias, tänään isäni, murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, jos luet tätä, ja et ohita. Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, sinun olisi pitänyt olla, yksi sydämetön henkilö, jos ei vaikuta sinuun, tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut, tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään, on siirtää tämä eteenpäin! JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN! Lisää tämä 'Isä ... se sattuu' blogiisi, jos et lisää tätä, niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

jtn.Perjantai 07.05.2010 01:22

Sinun on vastattava jokaiseen kysymykseen rehellisesti.

Paljon joit alkoholia vappuna? - paaaaljo
Suutelitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - juunam ;P
Halasitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - juu
Missä juhlit vappua? - kauhajoella ja kankaanpääs
Keiden kanssa juhlit? - sari,anu,teija,reko,maarit,sirkka,juuso,toni,pete
Hukkasitko mitään? - enkait? :D
Oltiko poliisien kanssa tekemisissä? - en onneks :D
Joivatko ystäväsi paljon? - tarpeeeks :D
Oliko vappu kiva? - juuu <3
Millainen mieli vapusta jäi? - hyvä mut oltaispa oltu sarin kans enemmän samas paikas :D
Vetikö kaverisi överit? - öö... ei
Koitko jotain mitä et olisi koskaan uskonut kokevasi? - joo :D
Saattoiko kukaan sinut kotiin? - ei.
Oliko darra seuraavana päivänä? - ei.
Kuoliko kukaan? - eikai.
Mitä mieltä olet koko vapusta? - parasta :>
Mitä haluat sanoa muille vapusta? - <3

kymppilinja-tie pois kivustaTiistai 12.01.2010 16:43

kertosäe:
Tartu mun käteeni juostaan pois täältä
Paikkaan jossa säästytään pahalta säältä
Rakkauden ovi on vaikee avaa ja sulkee
En pysty käskee sydänt, turha salata tunteit
Sivut on lopus, kirja ei oo suljettu
Väärää tietä harhaan kilpaa kuljettu
Matka ei lopu ennenku on vika sivu käsis
Tie pois kivust voi kulkee kivun läpi
Ketään en erottele, ei ero tee meille
muutakun pahaa ja paha ei meistä terveit tee
Sen näki jo nuoren lähelläni
Jos herätin huomioo pysty syrjinnän must näkee läpi
Frendin ulkonäkö, täs tapaukses syöpä
Olin ainoo joka tajus ennenku se oli myöhäst
Opin ettei kukaan selvii elämäs kauan
Muistan teidät mun sydämes, levätkää rauhas
Aika on opettaja mut se oppilaansa tappaa
Tien nimi on loppu ja siitä vaan saa matkaa
Ja vaan saamatta kolhuja omaan nahkaan
Ystävä on ainoa auttava käsi, joka vastaa
Ja vitut elämäntavoist, haudataan hyvinvointi,
syödää roskaruokaa ja hakataa nyrkil toisii
millää ei oo välii, sidotaa kohtuudet kahleisii
Ja puetaa maailman vääryys totuuden vaatteisii
kertosäe
Oonko hereillä vai näänkö valveunta
Mun elämä on rakennettu vasten tulta ja se kuulostaa pahalta
mutta väkisinki monen uskotaan karkaavan
Ne haluis sitä, ne haluis paljon muutakin
Mut tosipaikan tullen täällä määrää aina muu laki
"kaikki hyvin" niille skidist asti kerrottiin
Ja on kaikki hyvin kunnes lyödään himast verhot kii
Joskus sporas istun viereen kituvan miehen
Ja mä kipuan sen mieleen, mies eksyny tielleen
Ruhjeit kasvois, kertoo tuskan kierteest
Betoniviidakos ei paljon toivol siel tee
Ja menettäny kaiken mitä kerran oli
Teki elämästä taiteen, kohtaloista kovin
Ihmisten myötätunto hävii päivät käy vähiin
Yksinäisen miehen testamentti kirjoitettu käsin
kertosäe
Jos oot olemassa luoja suojele meit kaikelt pahalta
Miks musta tuntuu et piru on tullu meijät kavaltaan
Kasvot on maailma lyöny vasten mun kasvoja
Ja vasten mun tahtoo vakuuttaa mut katsomaan
Poika huutaa juopuneelle äidillensä "miks meet"
Nyt naurun sijast kysytään kuka se viimesenä itkee
Kuka paiskoo kii ovet, vitun liian nuoren pelon vaistoo niin monet
On vaikee lähestyä tiettyjä tilanteita
Koska tässä maailmas sä et mitää ilmatteeks saa
Välil on parempi sanoo jotai ku antaa olla
Tietyis tilanteis yks sanaki voi parantaa monta
Kaikkee ei voi kuvaa sanoiks, pidän ne sisäl pään
Mut (...) juuri sitä mitämitä se sisältää
Ihmisii on helppo lukee, ei korvii tarvitse
Ja itse aiheutetut riidat, ne voi sopii vaan ite
Lapsi matkaa yksin keskel yötä
On äidil huolii ja liikaa työtä
Yrittää olla niin sitkee, mut sisimmässään se itkee
Äidin rakkautta kaipaa, vaivaa kaipa siit on liikaa
Ei tiedä minne vie tie tää
Mut tietää et yksin yöt viettää
kertosäe

[Ei aihetta]Torstai 07.01.2010 22:34

olin tänään hohto minigolffaas ja oli se kyl tosi mukavaa puhaa vaik hävisinki :D <3

mauh.Torstai 10.12.2009 13:17

Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, mä oon kaikkea sitä
Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät

Sä oot kuohkee, sä oot kaunis, sä oot uppee (uppee)
Sä oot vauhdis, sul on päällä ty-ty-tyylikkäimmät kutteet
Ty-tytöt tykkää Danistä
ja kun puhutaan susta niin puhutaan nätistä
Niin tiukka pakkaus, ei pysty jänistää
Haen sut vaik maailman ääristä
Ja dääm, sus on paljon naista pienelle miehelle
Mut onneks mä oon mies (mies), enkä mikään pelle
Älä lopeta (ei)
Anna tulla (jee)
Puhun sulle, mitä haluut kuulla (jee)
Näytä mulle, mitä löytyy sulta
Tehää mitä vaa, kelataan vast aamulla

(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei) Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, mä oon kaikkea sitä
(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei)Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, pidä, pidä kiinni

Mä näin sut jo kaukaa, enkä saa mielenrauhaa
ennen kun pidät musta kiinni
-Älä päästä irti
Oon etsinyt jo kauan sitä, mitä haluan
haluun pitää susta kiinni
-Älä päästä irti

Jesjes joo (joo), hei nainen, sä oot sitä kaikkee
fiksu ja vaikee, mut sun edes seisoo ammattilainen
Maineikas viihdetaiteilija markoista asti
Jos sun käy tsägä, niin sä saat tätä
Ei mitään hätää, en sua tähän jätä
Jos sä tarviit miehen
sun viereen
joka arvostaa sua ja jää mieleen
(Jee)
Se on aitoo, kun kumpikin taho tietää mitä tahtoo
Tehään diili
pidä kiinni
ja mä pidän kiinni, ollaan kingitär ja kingi

(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei) Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, mä oon kaikkea sitä
(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei) Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät

Mä näin sut jo kaukaa, enkä saa mielenrauhaa
ennenkun pidät musta kiinni
-Älä päästä irti
Oon etsinyt jo kauan sitä, mitä haluan
haluun pitää susta kiinni
-Älä päästä irti

En muusta välitä, en
Mä päätin etukäteen
Sä oot tänään se ainoo, jolla mä, mä meen
ja sä tiedät sen
Sä oot tänään se ainoo, jolla mä, mä meen

(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei) Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, mä oon kaikkea sitä
(He-hei) Sä oot kaikkea sitä
mistä mä pidän, sä oot kaikkea sitä
(He-hei) Mä oon kaikkea sitä
mistä sä pidät, pidä, pidä kiinni

Mä näin sut jo kaukaa, enkä saa mielenrauhaa
ennenkun pidät musta kiinni
-Älä päästä irti
Oon etsinyt jo kauan sitä, mitä haluan
haluun pitää susta kiinni
-Älä päästä irti

Sä näytät hyvält kun sä puhut
istut, kävelet, nukut, se toimii muhun
-No toimiiko?
No toimii, paremmin ku mikään muu

Sä näytät hyvält kun sä puhut
istut, kävelet, nukut, se toimii muhun
-No toimiiko?
No toimii, paremmin ku mikään muu
-No toimiiko?
No toimii
-No toimiiko?
No toimii

:>Torstai 10.12.2009 13:16

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa
vittu kun vituttaa

jeijTiistai 01.12.2009 13:55

voi olis jo lauantai nii olis mukavaa :DD

[Ei aihetta]Tiistai 01.12.2009 13:54

sä olet myyrä.

jghjTiistai 24.11.2009 16:47

meijän matikan ope näyttää ihan myyrältä. ja se on paskapää.

dsnjkvfjfvgkndsjgnjfrdMaanantai 23.11.2009 23:39

kgjsyjkghsghjkej<gsketowkoitewhtuiewhtriowhothewuthyuewhuyioewpkglsdkhjbyejgfwokpåatqeiywuhrgjokpjdogeinkldnjkmlgmdkdmfej pööööööööööööö