"Mutta tämähän on koskettavaa, Severus", Dumbledore sanoi vakavasti. "Oletko sinä sittenkin alkanut välittää pojasta?"
"Hänestä?" Kalkaros huusi. "Odotum suojelius!"
Hänen sauvansa kärjestä purskahti hopeainen naarashirvi: se laskeutui kanslian lattialle, loikkasi kerran sen halki ja liisi ikkunasta ulos. Dumbledore katseli sen lentoa, ja kun sen hopeainen hehku hiipui, hän kääntyi taas Kalkarokseen päin ja hänen silmänsä olivat kyyneleiset.
"Kaiken tämän jälkeen?"
"Aina", Kalkaros sanoi.
***
Ja seuraavaksi Kalkaros oli polvillaan Siriuksen entisessä makuuhuoneessa. Kyynelet valuivat hänen käyrän nenänsä päästä, kun hän luki Lilyn lähettämää vanhaa kirjettä. Kirjeen toisella sivulla oli vain muutama sana:
olisi ikinä voinut olla Gellert Grindelwaldin ystävä. Minusta tuntuu, että häneltä alkaa järki pettää!
Rakkain terveisin,
Lily
Kalkaros otti sen sivun, jolla oli Lilyn allekirjoitus ja rakkaat terveiset, ja työnsi sen kaapunsa alle. Sitten hän repäisi kahtia valokuvan, joka hänellä myös oli kädessään, niin että piti itse sen puolikkaan, jossa Lily nauroi, ja heitti sen, jossa olivat James ja Harry, lattialle laatikoston alle...
***
Harry kumartui Kalkaroksen puoleen ja Kalkaros otti kiinni hänen kaapunsa rinnuksesta ja veti hänet lähemmäs.
”Katso… minua…” hän kuiskasi
Vihreät silmät kohtasivat mustat, mutta jokin näytti siinä samassa katoavan tummien silmien syvyyksistä eikä jäljelle jäänyt muuta kuin ilmeetön tyhjä tuijotus eikä Kalkaros enää liikkunut.