IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Lauantai 25.04.2009 20:41

siinä vasta perjantai!

[Ei aihetta]Lauantai 27.12.2008 21:28

I saw the ELVIS

=)Tiistai 16.12.2008 11:21

<3Maanantai 08.12.2008 15:04

21.12-1.1

Las Vegas ;>

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 19:21

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu, tiiildä, maijasii,
`reedd, KKATÄ`, mminjani , VILMAh, täruu, heavy, VVerra- , hassujassu-,|pöljä|, kelminen, -jenna|,

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 11:08

Vastaa saapuneiden viestien ensimmäisillä lauseilla.

01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
Juu katotaa.

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
Moi mä oon sit kotona jo.

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
Empä oo miettiny.

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
Kui?

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
No anteeksi sano nyt mikä kysymys.

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
Olin vaa niin väsyny :>

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
En puhu kenenkää kans.

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
No en osaa sanoo mitää noin hulluu kysymyksee oijkee mitää nyt ainakaa ku on viel juonnu

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
Jaaha hyvää yötä.

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
Toi touhu ei vaa ole mistää kotosin.

[Ei aihetta]Maanantai 25.08.2008 11:24

säälittävä pelle

[Ei aihetta]Lauantai 02.08.2008 03:15

tänäää ankkaaa!!!!

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 12:53

Heippa ! Kommailkaaaaa,soitelkaa, tekstatkaa


hyvää jussii<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.06.2008 21:38

kaikki menee päin vittuu

hyvää juhannusta vaa kaikille, huomen lähen

back sunnuntai 22.6.2010
« Uudemmat -