IRC-Galleria

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

jeeMaanantai 16.10.2006 03:39

Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
**nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
älä sit sano et en varoittanut*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*noni...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
sinä joka luet tätä, jos et kopio tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina.

[Ei aihetta]Perjantai 13.10.2006 02:10

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli,
ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta.
Vaikka emme edes puhuisi usein.
Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.
Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä,
mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

:)


ai että eilen oli mukava päivä. lähettiin kavereiden kanssa juomaan. mikäs siinä minä ajattelin ottaa parit bisseet ja menee nukkumaan. nooh 12 aikaa päästiin vasta vauhtiin yhen maissa mentiin baariin "manuun" pelaamaan bilistä kyllähän sielki uppos juotavaa sillä aikaa ku saatiin pelit pelattua. sitten vasta alkaakin mukavii juttui lähettiin menemään baarista niin siin matkalla olin ihan selvinpäin se oli todella hauskaa kirosin siell kotimatkall ett miksen voi olla kännissä. mutt silloin kun pääsin omalle kämpälle niin silloin pamahti en meinannut pysyä pystyssäkesti varmaan vartti kun pääsin eteisestä omaan huoneeseen. nooh sitten ajattelin ihan mukavasti käydä nukkumaan omaan sänkyyn kaikki oli hyvin kunhan heräsin viiden aikaa aamulla kylppärin lattialta siinä yritin päästä ylös vähän aikaa silloin kun pääsin ylös alkoi huippaamaan meitsi ihmetteli ett mistä se johtuu sitten kosketin takaraivoo se oli ihan helevetin kipee mahtoi eilen yöll olla aika kova tälli mutt sitä mietin ett mihin minä sen löin...

...Torstai 17.08.2006 03:02

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen poika! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

...Lauantai 17.06.2006 16:57

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan

sopii kattoo ja tutkii Keskiviikko 29.03.2006 22:31

Ilmeisesti idea, et vastaatte noihi kysymyksiin :D

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

jeah :)Torstai 02.03.2006 13:59

haahaaa sain toss mikäköhän päivä se täss oli vissiin 28 tai ensimmäinen päivä niin kummiskin sain oikein ison kyrvän vähäks oli hauskaa uittaa sitä suussa :D lol.... niin muuten oli siin kermatkin välissä ja jotakin muutaki oli mutt en ole niin isoo kyrpää ennen nähnytkää mutt sain heti :D:D:D:D pistäkää paremmaks... terveisii kaisalle ja päiville :D
niin aattelin täss sanoo kaikille ketkä aikoo lukea tään tai siis lukee niin aattelin onnitella teitä ku parin päivän päästä vaihtuu vuos ja heei onnee kaikille uuvelle vuodelle 2006 ett tehkää paljon lupauksia mutt älkää pahemmin rikkokaa niitä. kyllähän minäkin aattelin tehä lupauksen ja pitää sen nimittäin alkaa pikku hiljaa vituttamaan tupakan poltto ku kunto on nykyään ihan helevetin paska. niin ett onnee viell kerran kaikille ja jos ammutte rakettei niin olkaa varovaisii "ja paskat" niin olkaa varovaisii :):):)