IRC-Galleria

Lue!Torstai 01.05.2008 19:49

UHRAATHAN
AJATUKSEN IRALLE, KOIRALLE, JOKA KUOLI USKOLLISUUTENSA VUOKSI
- KOIRALLE, JONKA OTTAMISTA EI HARKITTU TARPEEKSI PITKÄLLE


Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...
Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.

Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.

Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.

20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.

Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.

Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.

Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?

Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.


Olethan miettinyt...?

Olipa eilinen aika hurja :D Torstai 01.05.2008 17:06

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.04.2008 01:57

- Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
173.3cm

- Omistatko asetta?
en

- Mitä juot mieluiten heti aamusta?
mehua

- Teetkö punnerruksia?
no enpä pahemmin

- Seurusteletko?
en

- Pidätkö sateesta?
en ja joskus taas joo

- Onko sinulla ADHD?
joskus

- Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
sunnuntain kisoja joihin en ite osallistu mutta hoitajana ku oon, sitte on ens viikon kisat toiset hoitaja puuhiin sinnekki ja sitte kolmas Hirma :)

- Kolme tänään ostamaasi asiaa?
bensa,uinti lippu, sitte juomista vapuks

- Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
mehu,vesi,maito

- Mihin aikaan heräsit tänään?
07.30

- Osaatko tavuttaa?
joo

- Tämän hetkinen huoli?
no eipä oikeestaan mikää sellanen et olis huolen aihe.

- Vähiten mieluisa paikka?
emt.

- Minne haluaisit mennä?
ulkomaille töihin :p

- Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
juu

- Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
hampaitten pesu ja go sänky

- Keltainen vai sininen?
sininen

- Milloin puhelimesi soi viimeksi?
about puol tuntia sitte

- Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
joku tulee sängyn alta ja tappaa mut

- Mitä on taskuissasi juuri nyt?
ei mitää

- Viimeisin asia jolle nauroit?
tyhmälle asialle

- Monta TV:tä talossasi on?
5

- Kovaäänisin kaverisi?
kaikki!!

- Hiljaisin?
ei sellasta löydy!

- Mitä teit keskiyöllä kaksi päivää sitten?
nukuun

- Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
"mä en jaksa kouluun!"

- Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
noup

- Onko kädessäsi sormusta?
ei

- Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
7

- Oletko mielestäsi notkea?
eeen

- Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
pöydän

- Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
juu

- Minkä eläimen näit viimeksi?
hevosen ja kissan

- Milloin viimeksi suutuit?
eilen

- Käytätkö hymiöitä?
juu

- Etunimesi toinen kirjain?
e

- Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
nukkuusin

- Omistatko laskimen?
joo

- Mersu vai Volvo?
Volvo

- Monestikko päivässä peset hampaat?
kaks kertaa

- Juna vai laiva?
juna

- Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
yksin

- Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
yks. mutta paljon hyviä kavereita

- Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
joo

- Kenen kanssa puhuit viimeksi?
Piian

- Mitä teit koulussa eilen?
opiin

- Lempivärisi?
ruskee

- Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
Sanna-Mari

- Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
tänään, ratsastamas

- Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
ruskeet

- Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
hevoosia sun muuta kivaa(:

- Millä tuulella olet nyt?
hyvällä

- Paras kesämuistosi?
pari vuotta taakse päin<3

- Monetko korkokengät omistat?
muutamat

- Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
silmät

- Nukutko valot päällä?
no en!

- Suututko helposti?
joo ja en

- Oletko mustasukkainen ihminen?
vähä

- Montako sisarusta sinulla on?
3

- Oletko hiljainen/ujo?
en

- Pidätkö suklaasta?
joooo

- Kyllästytkö helposti?
joo ja en

- Uskotko rakkauteen?
joo ja en :D

- Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
en

- Kuinka usein kiroilet?
aika paljo

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.04.2008 00:26

Nyt sitte oli Piia Pantsu myrkys ja hyvin meni kaikki! :) eipä muuta. :D

HUOMENNA KISAT!<:

jippii ;)Sunnuntai 20.04.2008 22:03

Kisat oli ja meni. Esteis ei tultu edes palkinnoille ja sijoitusta en tiedä, ja yks este tippu perusradalla joten ei päästy uusintaa kuiteskin se meni yllättävän hyvin! Olin aiva kusi sukas sie seljäs ku jännitti niin kovaa ja en oo ennemmin jännittäny ees noin kovaa! :o Mutta koulus sitte voitettiin! :))) Eli nämä oli HevosHullu Power Cupin seura karsinnat.. Ja sit mennään Alavudelle alue-karsintoihin että pääseekö Lahteen vai ei.. Mutta se oli siinä, eiku ens viikon kisoja TAAS odotelles sitte onki Romeon vuoro mennä starttaamaan. <:

:)Lauantai 19.04.2008 22:38

Mulla palo tänään naama ku olin tallilla aamusta ilta päivään! :s nyt sitte vaan lippistä käyttämään, ei saakelin poskipäät! :D

Päivän paras juttu pelastusenkeli = suojelusenkeli ;) ehkä te ette ymmärtäny mut se oli hyvä jutska jutska, ku keskenämme jutskailtiin..

HUOMENNA KISAT! (:

voiku olis vielä vanhat ajat<3Torstai 17.04.2008 01:30

sannalta otettu :pKeskiviikko 16.04.2008 20:27

Oletko suudellut ketään ystävälistallasi olevia?
- jooh

Katsotko draama-sarjoja?
- joskus

Oletko tyttömäinen tyttö?
- en kauhiasti

Ketä viimeksi halasit?
- a-k

Pieni vai iso lompakko?
- pieni

Oletko lyhyt?
- en

Tykkäätkö jostain?
- joo o

Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset?
- kainny

Oletko itserakas?
- ei mun mielestä

Pukeudutko Halloweenina?
- en

Liikkuuko sinusta mitään juoruja tällä hetkellä?
- ei kai :o

Kutsutko ketään heidän sukunimellään?
- joo

Kuinka moni tulee lukemaan tämän?
- yks

Oletko turhautunut johonkin poikaan?
- oon!

Onko sinulla parasta ystävää?
- on

Onko sydämesi ikinä särkynyt?
- oon

Oletko ikinä harkinnut leikkausta?
- jaa a, en pahemmin tykkää niistä leikkaus jutuusta.

Pidätkö elämästäsi?
- joo, ja joskus en.

Onko joku ystäväsi joskus varastanut poikaystäväsi?
- ei oo

Oletko ikinä hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
- oon:DD

Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? (Ystävä-mielessä)
- flikkoja hieman enemmäään

Mitä pelkäät eniten?
- käärmeitä :D ja et joku tuloo ja tappaa ja en pysty hyvästelemään ketää

Oletko ikinä itkenyt itseäsi uneen?
- jees poks

Oletko ikinä ajatellut jotain poikaa lakkaamatta?
- eiköhän sitäki

Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
- JEP!

Hammasharjasi väri?
- punanen

Sukkiesi tyypillisin väri?
- musta

Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi?
- ei yhtäkää

Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- käreltä

Mitä dödöä/hajustetta laitoit tänään?
- dödöä ja hajuvettä escadaa

Rakkain pehmolelusi?
- iso kettu ja pikku kettu :)

Montako tyynyä on sängyssäsi?
- nolla

Entä minkäväriset lakanat?
- siniset

Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna?
- ne on aina kii, ku on verhot

Tietokonepöytäsi väri?
- harmaa

Onko huoneessasi valot päällä?
- ei oo

Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
- äläkää tapelko

Väsyttääkö?
- joo!

Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?
- ei

Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
- jotaki kanaa tai sitte aiva roska ruokaa :p

Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa?
- kotiruoka enemmän

Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?
- harvemmin

Millainen mieliala tällä hetkellä?
- haluun mennä ratsastamaan ja olla vain, eli ihan jees..

Minkäväriset silmät sinulla on?
- siniset

Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan?
- ruskiat<3 tumman ruskiat :p

Seurusteletko?
- nou

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään?
- johonki syömään

Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
- huumori!!!

Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat?
- ruusu tai gerbera

Kuvaile rakastasi/ihastustasi yhdellä sanalla.
- söpö

Vahvin luonteenpiirteesi?
- ittepäinen

Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- jaa a

Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi?
- silmät :p

Jos saisit sanoa rakkaallesi/ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi?
- jaa a

Lempi automerkkisi?
- volvo

Lempivärisi?
- musta, ruskia

Lempi autonväri?
- musta, harmaan ruskia, tumman sininen, punanen

Kaunein lehti?
- vaahtera

Kaunein vuodenaika?
- talvi ja kesä

Romanttisin vuodenaika?
- syksy

Missä asennossa yleensä nukut?
-mahalla

Stressaako?
- joskus

Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten?
- kissa

Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
- hiirtä tai käärmeä

Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä?
- liha

Oletko?
- juu u

Oletko nyt aivan varma?
- joo

Mitä mielessä?
- ruoka :D

Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
- ei

Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?
- ratsastus

Pidätkö shoppailusta?
- juu u

Millaiset vaatteet ovat mielestäsi tyylikkäitä tytöillä?
- farkut ja joku normi paita

Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet?
- 200e

Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän?
- joo

Mieluisin julkinen kulkuneuvo?
- eiköhän se kävely oo parasta :D

Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat?
- joskus, ja taas joskus ne narraa

Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja?
- joskus

Miltä nyt tuntuu?
- aiva ourolta

Väsyttääkö jo?
- vähä

Karvanopat vai wunderbaum?
- wunderbaum

Tekisikö mielesi hyppiä pitkin seiniä?
- ei aiva

Tekisikö mielesi ajella autolla?
- jooh

Tekisikö mielesi käydä kaupassa?
- no joo

Tekisikö mielesi tehdä kärrynpyörä?
- ei

Tekisikö mielesi kebabbia?
- ei sitä kebab lihaa hyi :s mut ranskikset

Tekisikö mielesi pizzaa?
- ei

Tekisikö mielesi rapsuttaa mahaa?
- ei

Tekisikö mielesi jonkun luokse?
- joo

Tekisikö mielesi mennä jonkun kanssa peiton alle?
- ainahan

Tekisikö mielesi painautua jotakuta vasten?
- juu

Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan?
- jep, paitsi mu pää särkyy ku tuo aurinko häikääsöö

Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn?
- välis

Tekisikö mielesi sairastua?
- NO EI!

Tekisikö mielesi mennä pienelle kerälle?
- eih

Tekisikö mielesi saunaan?
- eii

Tekisikö mielesi tulla kaapatuksi?
- no ei

Tekisikö mielesi uida jäisessä meressä?
- vois sitä kokeella

Tekisikö mielesi olla kala?
- no ei tee

Tekisikö mielesi pelata rynttämyllyä?
- hä?

Tekisikö mielesi ettei tekisi mitään mieli?
- noup