IRC-Galleria

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 02:59

Mirjan valmennus oli taas ihan huippu ja lorppa kans! :))
Koitin valmennuksen jälkeen köpiä seki oli kiva! No joo eipä mulla muuta, mutta pitääs mennä nukkumaan niin jaksaa herätäkki aamulla kouluun...

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 00:09

♦ Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa ?
< pitkä aika

♦ Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon?
< hm. olisko viimme viikko ollu vähä sitä mutta emmäny kuitenkaa kontannu :o

♦ Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä?
< TÄNÄÄN!!!! :<

♦ Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle?
< eilen

♦ Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn?
< emmäny muista

♦ Milloin viimeksi särjit sydämesi kunnolla?
< en muista

♦ Milloin viimeksi oksensit?
< tasan viikko sitte

♦ Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
< ei hajuakaa

♦ Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut?
< en muista

♦ Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
< ei oo tarve sanoa muutaku neli jalkasille<3

♦ Oletko hiljainen vai äänekäs?
< enemmän äänekäs mutta joskus hiljanenki

♦ Oletko ihastunut?
< en

♦ Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
< on

♦ Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
< hetki sitte

♦ Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen?
< hevosen<3

♦ Viimeisin lahja jonka sait?
< ei hajuakaa

♦ Mistä asiasta ilahduit viimeksi?
< että jollaki muullaki on huono päivä

happyLauantai 13.09.2008 19:09

Olttin Helsingis eilen kattomas Kyraa :)) Oli kyllä aivan huippu klinikka! ;>>

Parin viikon päästä sitte Ypäjälle!

oli pakkoLauantai 13.09.2008 19:07

Vuonna 69 eKr. pieni tyttö nimeltä Silja lähti sienestämään, eikä tullut pitkään aikaan kotiin. Kun hän viimein, viikon parin jälkeen palasi, oli hänellä mukanaan suuri korillinen sieniä. Silja maistoi yhtä sientä, sanoi "siikahan se siellä" ja kuoli. Nyt kun olet lukenut tämän ja toistanut nuo maagiset sanat mielessäsi, ensi yönä Silja sienineen ilmestyy peiliisi ja sanoo "siikahan se siellä" sen jälkeen jätti-sieni hyökkää kimppuusi ja kuolet kuten Silja. Jotta pelastuisit, kopioi tämä omaan päiväkirjaasi.

TÄMÄ EI OLE HUIJAUSTA! Sinua on varoitettu.

5 pistettäPerjantai 12.09.2008 02:07

Sopeituisitko BB-taloon?

1. Pelkäät kameroita ( )
2. Et sovellu erilaisten ihmisten joukkoon ( )
3. Olet laiska (x)
4. Vaadit paljon yksityisyyttä ( )
5. Et pidä yllätyksistä ( )
6. Ärsyynnyt helposti kaikesta (/)
7. Et hyväksy erilaisia kulttuureja, uskontoja tai seksuaalisuutta ( )
8. Vaadit olla suihkussa vähintään 15 min (/)
9. Syöt paljon (/)
10. Haluat nukkua joka aamu pitkään (x)
11. Et pidä juhlimisesta ( )
12. Et tykkää esiintyä kameroille ( )
13. Et halua riisuutua koko kansan edessä (x)
14. Olet hyvin epäsosiaalinen ( )
15. Et halua asua monen ihmisen kanssa samassa talossa ( )
16. Olet riippuvainen puhelimesta (/)
17. Et ole koskaan ollut vanhemmistasi/läheisestäsi erossa yli viikkoa ( )
18. Olet netti riippuvainen ( )
19. Käytät huumeita ( )
20. Olet riippuvainen seksistä. ( )

TOTAL: 5

Jos saatte 0, sovellutte taloon kun vettä vaan.
Jos saatte 3, ei ole ongelmaa melkeen yhtään.
Jos saatte 5, talossa voi sillon tällön olla hankalaa mutta suurin osa olisi yhtä riemua.
6-10, talossa olo saattaa herättää voimakkaita tunteita ja äreisyyttä.
10-15 talossa olo saattaa otta todella koville ja lähtö on läehellä, hillitsemättömiä raivokohtauksia. 15-20 talossa olo on lähes sietämätöntä. Et pärjää

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 23:40

Haluan hevosen jonku kivan projektin ja sitte olis vie koira kiva! :))

[Ei aihetta]Maanantai 08.09.2008 02:16

eilinen meni örveltämiseksi.. :D

[Ei aihetta]Lauantai 06.09.2008 21:01

Heräsin nytte vasta ja kahen tunnin päästä pitääs olla ryyps ryyps.. Hiuksekki pitääs värjätä :p
Ja huomenna taas ruoka messuulle.. tänään heräsin 6 sinne.. No joo mutta heisp heips. CHEEK! ;)

jää päähän..Torstai 04.09.2008 00:24

http://www.youtube.com/watch?v=Ntd1wWfAAe0 tää oli aika pakko :D