IRC-Galleria

oh!!!Maanantai 07.01.2013 17:02

Olen usein pilannut jotain parilla sanalla tai pienellä teolla.
Ollut usein väärään aikaan väärässä paikassa.
Loukannut tai satuttanut jotakin ihmistä.
Tehnyt asioita joita haluaisin muuttaa tekemättömiksi ja joita kadun. Saanut ihmisiä vihaamaan itseäni.
Monet ovat varmasti usein levitelleet minusta juttuja jotka eivät ole totta, useat ovat luulleet tietävänsä elämästäni jotakin vaikka eivät tiedä.
Silti olen tässä ja jatkan eteenpäin, välitän heistä jotka antavat syyn välittää ja unohdan kusipäät kokonaan.
Olen myös usein pahoillani asioista ja vannon etten koskaan satuttaisi tahallani.
Kerron myös että jos on jotakin epäselvää, minulta voi itseltäni tulla kysymään asiasta eikä kuunnella huhupuheita.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.