IRC-Galleria

-satuu

-satuu

Illasta aamuun kanssamme on Luoja, häneltä saamme huomispäivänkin <3

Uusimmat blogimerkinnät

Tartu mikkiin!Lauantai 23.05.2009 00:43

Tulipa tänään oltua sitten seinäjoella laulelemas karaokea sielä Tartu mikkiin- teltassa. Eilen serkku siitä jotain puheli ja kysyi että mennäänkö, että hänkin tulee sitten jos minäkin tuun. No minähän olin heti valmis :DD Tai ensin piti vaan äiti suostutella kuskiksi. NO tänään sitten kun oltiin sinne menossa niin serkku ilmoitti, että hänen pitää ollakkin töissä kun on sairastapauksia. NO ei siinä mitään, me mentiin sitten äitin kanssa sinne kahestaan. Ja sielä oli kamalasti väkeä. Valittin laulun ja täytettiin pari paperia. Sitten oli tunnin odotus. Käytiin siinä välissä vähän kaupoissa ja kun tultiin takasin niin odotettiin ja odotettiin. Hetken päästä rupes satamaan ihan kaatamalla. Kaikki taukos kun ei pystynyt nauhottaan ku sade ropisi kattoon. Olin ihan liti märkä kun seisoin siel vesisatees. Myöhemmin kun tajusin ettei siitä tuu mitään niin menin sitten sisälle. Onneks hetken kuluttua sitä taas ruvettiin jatkamaan ja pääsin laulamaan. Teltassa oli pimeää ja lämmintä. Mulle pistettiin kaks koroketta jalkojen alle kun olin niin lyhyt :DD sitten semmoset suuret kuulokkeet korviin josta kuulu musiikki. Omaa ääntä ei kuullu ollenkaan ja se vähän vaikeutti asiaa. Yhden säkeistön lauloin yhdestä laulusta ja se oli siinä :) Tulipahan tuokin testattua...
1.Huomenna mennään Korkeasaareen,
Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen
koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan vaan uudestaan – taan –taan
Korkeasaa- saa- saarta katselemaan – maan – maan.

2.Jännitys alkaa, kun lautalle astuu,
lautalle astuu, lautalle astuu.
Lautan keulassa helposti kastuu
ja moottori jyskyttää.
Lähdetään vaan vaan vaan…

3. Katsopa karhua lyllertämässä,
paksussa turkissa tyllertämässä.
Näkemistä riittää pyllertäjässä
vaikka koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan vaan…

4.Katso, kun apinat on raaputtamassa
itseään, toisiaan kaaputtamassa.
Vatsaa raapivat (raaps raaps raaps)
vaikka loppupäivänsä.
Lähdetään vaan vaan vaan…

5. Välillä haetaan ruokailupaikka,
jäätelö syödään ja ruokaakin vaikka.
Vatsaan jää muuten tyhjä paikka
koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan vaan…

6. Pantteri kiertää häkkiänsä,
karjuu ja hyökkää äkkiänsä.
Älä mene lähelle häkkiänsä,
ettei kävisi hullusti.
Lähdetään vaan vaan vaan…

7. Korkeasaari on nähty ja käyty,
jaloissa tuntee, että on käyty.
Ihme on, jos ei unesta täyty
pienet silmät ja pää.
Lähdetään vaan vaan vaan…


8.Huomenna mennään Korkeasaareen,
Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen
koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan vaan uudestaan – taan –taan
Korkeasaa- saa- saarta katselemaan – maan – maan.
Jooh... tänään on riittäny menoa, ehkä vähän liian tiukalla aikataululla. Koulussa ihan ookoo päivä. Valmisteltiin huomista kutosten tutustumista yläkouluun (välkommen vaan ;) ) jaa tehtiin kaikkea jännää. Matikan tunnilla oli joku ihme matikkakisa joka oli aika tosi vaikea. Tai mä en ainakaan osannu oikein mitään. :S Loppupäivästä mua alko väsyttää kamalasti kun oon vähän niinkun flunssassa oletan. Ainakin kurkku on ollut kamalan kipeä ja kovin flunssainen olo. Mutta onneksi koulupvä meni kumminkin suht nopsaa ohi että pääsin huilimaan.

Iltapäivällä suvi tuli meillä käymään kokeilemassa yksiä vaelluskenkiä. Olin vielä nukkumassa kun se tuli :s aika noloa sinänsä mutta hyvin siitä selvittiin. En onneks ollut vielä päässyt sekoamaan.

Sitten öö.. viritin kanteleen illan esitystä varten ja kattelin kolmea vaatekokonaisuutta iltaa varten valmiiksi kun oli sitä ja tätä tulossa.
Ensin käytiin siirtämässä Alli terveyskeskuksesta kappeliin. Se oli aika huonon värinen jo arkussa mutta syöpä kuulemma tekee sellaiseksi. Mut muuten se oli aivan ihana mummo ja jotenkin tosi tärkeä. Samoin kun nuo kaikki muut sisarukset... Voi teitä. Ihanaa kun huolehditte myös musta <3

Sieltä menin suoraan urheilukentälle pitämään yu-koulua. Se meni aika tosi huonosti. Me oltiin suunniteltu se kerta _vähän_ huonosti ja tulos oli sen mukaista. Ei niissä lapsissa sinänsä vikaa, pitää vaan ite vähän miettiä miten saa ne lapset hiljaseks silleen mukavasti :) Ainakin tänään yks poika säikähti hennaa kun se meinas potkia jalkapalloa ja henna vähän karjaisi. Tai ei se edes sanonut pahasti mutta tää poika vähän säikähti. Se oli raasu :D

Illalla sitten musiikkiopiston päätöskonsertti. Oli jännää kun mulle oli sanottu, että jos ei johanna kerkeä paikalle, niin mun pitää soittaa yksin. Onneksi kumminkin JOhanna pääsi tulemaan ajoissa ja päästiin soittamaan vielä viimeisen kerran yhessä. Karua, nytkö se on ohi? :'/ Mutta oli yli siistiä, että sain päättötodistuksen opistotasolta ja stipendin siihen päälle. Jipii! :)

Sitten sieltä kun lähdin käpsyttelemään kotiin päin niin koin kauhun hetkiä. Kamala huono olo valtas mut. Oksetti ja niin pois päin. Mä en oikein tiiä mitä mun olis pitäny tehdä. Kun pääsin vihdoin kotia asti, menin jalkapallokentälle ja makasin sielä kanttuvei. Sitten kun rupes tärisyttämään ja en meinannu päästä enää ylös niin jouduin mennä sisälle,napata lääkkeen ja mennä makaamaan. JOkatapauksessa, ei ollut kivaa. Ikinä en syö enää mokkapaloja tyhjään mahaan flunssaisena tiistai-päivänä.

Että tällainen päivä tänään. Nyt on melkeimpä pakko mennä kohta nukkumaan koska lääke alkaa vaikuttaa.... zzZzzZzz ..


Hyvää kesälomaa! :)

Hei... Sunnuntai 17.05.2009 15:38

Mä halusin vain sanoo että.... meillä oli tota ihan kiva etukäteisviikonloppu tuola Ojutjärven leirikeskuksessa, vaikka mun kännykkä jäikin vahingos kotiin eikä nähty Euroviisuja. Mutta te kaikki ootte kyl ihan kivoja.

Nyt mä ajattelin mennä nukkumaan....



Kiitos ja mukavaa päivänjatkoa!

[Ei aihetta]Perjantai 15.05.2009 17:09

1. henkilö jota halasit viimeksi
+ onko hän sinulle rakas? - On <3
+ tunnetko hänet hyvin? - nojoo.. aikaslailla :)
+ jutteletteko paljon? - juteltiin, sitten se hetkeks loppu ja nyt jutellaan taas :)
+ oletko ollut heillä? - olen olen, monen monta kertaa

2. henkilö jolle suutuit viimeksi
+ onko hän tyttö vai poika? - poika
+ riitelettekö usein? - joka päivä melkeimpä
+ annoitko hänelle anteeksi? - Ei se kyllä ikinä ees yritä pyytää anteeksi mutta mielessäni yritän joka kerta
+ millaiset on välinne nykyään? - no, saman katon alla asutaan että siinä mielessä vois sanoa että aika läheiset, mutta toisaalta aika kaukaset koska mä en tiiä siitä henkilöstä paljon mitään.

3. henkilö jota et näe useasti
+ onko hän kaverisi? - On
+ pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - noo.. aikaslailla :)
+ miksette näe useesti? - no koska hän asuu liian kaukana :/
+ onko hän koskaan pahoittanut mieltäsi? - eipä tuo taida?

4. henkilö kenet haluaisit nähdä
+ missä tutustuitte? - oliskohan joissain kisoissa kun mä olin ihanihan pieni
+ oletteko koskaan tavanneet? - ollaan ollaan :)
+ kuvaile häntä yhdellä sanalla - ihana
+ miksi haluaisit nähdä hänet? - koska olis mukava jutella :)

5. henkilö kenen vieressä nukuit viimeksi
+ oliko hänen vieressään hyvä nukkua? - Oli kai.. se on vaan välillä aika ahdasta kun tämä henkilö on aika levoton yöllä. ehkä hän näkee levottomia unia :/
+ kerro joku yhteinen muisto - kun käytiin musiikkiopiston pääsykokeissa. Se oli jännää, molemmille. :P
+ onko hän sinulle tärkeä? - todella tärkeä.
+ jos saisit sanoa hänelle nyt jotain niin mitä sanoisit? - Mä oooon niiin ylpeä susta rakas <3 :)

6. henkilö kenen ystävä et enää ole
+ oliko teillä mukavaa yhdessä? - Oli.
+ miksette ole enää ystäviä? - No... jotenkin me vaan erkaannuttiin kun hän meni yläasteelle ja mä jäin vielä ala-asteelle. Molemmilla on jo omat porukat missä kulkea.
+ milloin näit hänet viimeksi? - Tänään koulussa.

7. henkilö jota sinulla on ikävä
+ mitä teitte viimeksi kun näitte? - öö.. apua. urheiltiin? :D
+ oletko ollut ihastunut häneen? - Enn..
+ mitä hänelle kuuluu? - Toivottavasti tosi hyvää.

8. henkilö keneen et enää luota
+ onko hän ystäväsi? - kaveri
+ kauan olette tunteneet? - kauan..
+ mikset enää luota häneen? - se vaan.. pisti juoruja liikkeelle.
+ oletteko koskaan riidelleet? - joskus.

9. henkilö kenet olet nähnyt kerran
+ milloin näit hänet? - sillon kun ne oli täällä. (:
+ miksette ole nähnyt useammin? - nokun hän asuu aika kaukana niin ei olla oikein voitu. Eikä hän ole käynyt täällä sitten sen jälkeen.
+ milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan? - joskus tässä mesessä
+ onko sinulla hänen numero? - onn
+ minkälainen hän on? - semmonen kiva :)

10. henkilö kenen kanssa naurat eniten
+ mille nauratte? - menneille :D
+ kerro joku yhteinen naurukohtauksenne? - joskus kotona kun muisteltiin näitä meidän reissuja
+ miksi juuri hän? - no se on tässä lähimpänä mua.
+ millon viimeksi olette nauraneet yhdessä? - eilen?

11. henkilö johon et haluaisi kiinnittää huomiota
+ oletteko samanikäisiä? - -
+ oletteko ystäviä? - -
+ miksi et haluaisi kiinnittää huomiota? - -
+ minkälainen hän on? - -

12. henkilö joka on erittäin läheinen
+ oletteko samanlaisia? - No ainakin mä oon ihan samanlainen kun se.
+ tietääkö hän että välität hänestä? - toivon niin
+ oletteko riitaantuneet juuri nyt? - Eeei..
+ pystytkö luottamaan häneen? - No joo..

13. henkilö jonka olet tuntenut pisimpään
+ muisto teistä - niitä on paljon.. mut yhen ainakin minkä mä aina tuun muistamaan löytyy mun kasvoista. Toinen liittyy Mynämäkeen..
+ oletteko joutuneet pulaan yhdessä? - ei kai?.
+ kauanko olette tunteneet? - 15 vuotta
+ haluaisitko jättää ystävyytenne? - en.

29.12.1926 - 14.5.2009 <3 :'( Torstai 14.05.2009 22:41

Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,
vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää.
Ota hellästi syliisi,taivaaseen kanna,
hellyydellä peittele,levätä anna.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton,
mut tiedämme, sun hyvä olla on.


Siellä kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Ei kipua tunneta Taivaan tiellä,
ovat monet rakkaat vastassa siellä. <3


Sä pääsit nyt sinne Taivaan riemuun mihin sanoit meneväsi. Nyt sun ei tarvi enää kestää sitä tuskaa. Me pidetään Kallesta,Lulusta,Manusta ja niistä kaikista muistakin kissoista hyvää huolta :) Vaikkei me useasti nähtykkään, niin silti sä olit mulle hyvin rakas. Viimeks kun kävin kattomassa sua sairaalassa, sä katoit mua pitkään ja ihan kuin hyvästellen. Mä en tuu unohtaan sitä katsetta ikinä, en ikinä <3

Hyvää matkaa toivottaen,
Satu

<3Keskiviikko 13.05.2009 23:40

minä tahdoin kuulla jo sen että olisit onnellinen
minä tahdon kaikkea hyvää nimeen rakkauden
minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin
minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin

menneet kun pesty on pois kyyneliin
maailma kohtelee jo paljon paremmin
ikävän sävy ja aika jos vaeltaa
on tulevaisuus edessä valoisaa...




.... Toivottavasti :))

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 17:52

Menneisyys:

1.Mitä teit 6 tuntia sitten?: Tein ruottintunnilla jotai juttua
2.Mitä joit viimeksi?: vettä
3.Koska nauroit viimeksi kunnolla?: tänään kun muisteltiin ruokalassa menneitä.
4.Mitä ostit viimeksi?: hajuveden
5.Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin?: Koulussa
6.Minkä numeron sait viimeksi kokeesta?: jos sanakokeet lasketaan mukaan niin 6½ jos ei niin 9.
7.Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?: 8.8
8.Mistä näit viimeksi unta?: semmosesta jännästä sirkusjutusta
9.Kenelle puhuit viimeksi?: öö.. enn muista

Nykyhetki:

1.Mitä sinulla on juuri nyt päällä?: Vaatteita
2.Mitä syöt/juot juuri nyt?: en nyt justiin mitään
3.Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä?: jonkinverran, en ees tiiä.
4.Millä tuulella olet?: hiljaisella.
5.Millainen sää on ulkona?: semmonen pilvinen tai puolipilvinen
6.Oletko tyytyväinen elämääsi?: Toisinaan
7.Mikä musiikki soi?: samin kitaranrämpytys. ei mulla muuta soi.
8.Mitä sinun tekisi mieli syödä?: Ei mitään nyt justiin.
9.Miten hiuksesi ovat?: Kiinni. huonosti.

Tulevaisuus:

1.Mitä aiot tänään vielä tehdä?: Ehkä harkkoihin, illalla johki ohjaajatapaamiseen ja sit vois vaikka enkkua vähä kattoa. ja euroviisuja.
2.Mitä kokeita sinulla on tulossa?: enkku,äikkä, ruotsi ainakin.
3.Mitä aiot tehdä viikon päästä?: sen näkee sitten
4.Entä huomenna?: kuoroo varmaa ja sit pitää viimestää lukea sitä enklantia.
5.Mihin ammattiin uskot pystyväsi?: en ainakaan varmaan siihen, mihin haluaisin.
6.Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?: ehkä nukun.

Ketä:

1.Halasit viimeksi?: jaa ku ei nyt just tu mieleen.
2.Pussasit viimeksi?: ---.---
3.Rakastit viimeksi?: ....

Oletko koskaan:

1.Uinut vaatteet päällä?: jjoo..
2.Ostanut alaikäisenä alkoholia tai tupakkaa?: enn.
3.Jättänyt ystäväsi pulaan?: toivottvasti en mutta voi olla että oonkin.. :s
4.Tappanut ötökkää?: ja monta.

Oletko tällä hetkellä:

1.Väsynyt/ pirteä?: aika väsy.
2.Enemmän blondi vai brunette?: brune.
3.Vihainen?: En.
4.Ihastunut?: tosi.
5.Ihan pihalla?: melkeimpä aina
6.Iloinen/surullinen?: siltä väliltä

Muuta:

1.Horoskooppisi?: Vesimies se taitaa olla
2.Syntymäpäiväsi?: 25.1
3.Meikkaatko?: en yleensä.
4.Nukuitko hyvin viime yönä?: joo ihan.
5.Saatko helposti unta?: toisinaan.

:D <3Sunnuntai 10.05.2009 03:48

A-L: Sä olit pienenä semmonen lihava pullukka :)

:'( Lauantai 09.05.2009 01:59

Taas valo siintää taivaan rantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme
ei sitä tahdo käsittää.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin.


Niin monet kerrat tähän rantaan
olemme tulleet ennenkin.
Jättäneet kahdet jäljet santaan,
nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa ystäväni,
en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
muu on nyt yhdentekevää.


Hyvää matkaa,hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin<3