IRC-Galleria

:DTiistai 04.11.2008 15:26

Uudet hiukset<3

Mul on hyvä kampaaja! xD

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 20:27

Se on outoo et jotkut ihmiset ei voi jutella mulle sillon kun niitten kavereita on lähellä.
Okei joo tajuun ehkä pointin, mut toisaalta taas en.
Kun nää jotkut ihmiset ei edes uskalla tervehtiä mua muutaku jos kukaan ei oo näkemässä.
Mut muuten ollaan kyl ihan ystävällisii ja sillee. Hei nyt oikeesti c'moon!

Hanoi Rocks lopettaa :'(Tiistai 21.10.2008 20:38

Hanoi Rocks on päättänyt lopettaa toimintansa vuoden 2008 loppuun mennessä. Bändin perustajajäsenet Michael Monroe ja Andy McCoy ovat yhdessä tulleet siihen lopputulokseen, että jatkettuaan kunniakkaasti bändin aikanaan kesken jäänyttä työtä he ovat vieneet bändin niin pitkälle kuin on mahdollista. Nyt he haluavat jatkaa erillään, omia teitään, kohti uusia seikkailuja.

Hanoi Rocks soittaa kaikki tämän vuoden puolelle sovitut keikkansa, mukaanlukien Halloween-yönä Lontoon Astoria-klubilta alkavan Englannin kiertueen.

Bändi jättää jäähyväiset japanilaisille faneilleen keväällä 2009 toteutettavalla Japanin kiertueella. Heti Japanista palattuaan Hanoi Rocks soittaa pitkän ja värikkään historiansa viimeiset keikat, muutamana peräkkäisenä iltana kotiklubillaan Helsingin Tavastialla, mistä he myös aloittivat uransa 1980-luvun alussa.

Hanoi Rocks julkaisee vielä tämän vuoden puolella koko bändin uran läpileikkaavan kokoelma-tupla-CD:n. "This One's For Rock'n'Roll - The Best Of Hanoi Rocks 1980-2008" ilmestyy 26.11.2008.

Hanoi Rocks haluaa jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja fanejaan vuosikymmeniä jatkuneesta kannustuksesta, tuesta ja rakkaudesta bändiä kohtaan.

Uus poissaolo!Maanantai 20.10.2008 14:35

Ei nyt oikeesti vaihan kouluu!
Must vaan tuntuu ettei too on mun paikka!
Jos aamulla herää ja eka ajatus on et mitä järkee herätä ku pitää mennä vaan kouluun, ni sillon kaikki ei oo hyvin!
Mut en tiiä mihin haluun!

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 16:26

Mä en ymmärrä! Mä en jaksa enää yrittää ymmärtää!
Mua ei enää kiinnosta paskaakaan!
Tää on teijän vika! Kaikkien!

Joskus tehny! Sunnuntai 12.10.2008 21:49

1 - Rehellisyys
- Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - Nyttenkin
- Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - Nyttenkin
- Uskotko itseesi? - En enää
- Kadutko mitään? - Monia asioita
- Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista? - Se että haluun tietää miten asiat sitte menee
- Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi? En tiiä! En kertois kellekkään
-Tiedätkö keneen voit todella luottaa? - En

2 - Onnellisuus
- Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi. - En tiiä
- Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - En
- Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - Joo
- Luotatko vaistoihisi? - en
- Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - En tiiä

MITÄ TEIT:
- 5 minuuttia sitten - Istuin tässä
- 30 minuuttia sitten - Päällystin kalenterin
- tunti sitten - Kuuntelin musiikkia
- vuorokausi sitten - Varmaan telkkarii katoin

MILLOIN VIIMEKSI:
- joit alkoholipitoista juomaa - ei mitä hajuu
- poltit - Never
- söit - Muutama tunti sitte
- joit - Muutama tunti sitte
- nukuit - Yöllä
- soitit jollekin - Eillen
- joku soitti sinulle - En muista


VIHA:
- Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - En keneltäkään
- Mikä saa sinut raivostumaan? - Jotkut ihmiset
- Oletko ikinä lyönyt ketään? - Joo
- Oletko mustasukkainen? - en
- Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - Olen
- Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? - En
- Mitä vihaat? - Jotaki ihmisiä

AHNEUS/YLPEYS:
- Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - Juu kait?
- Itsekkäin tekosi? - Monia

TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - No aika monesti
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - monia juttuja

VALHEELLISUUS:
- Kutsuisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - Jep
- Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - Joo varmasti! :D Mötley Crüe - Sick love song
- Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - Mikä ettei
- Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - en
- Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - Mikä ettei
- Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? - Njoo vaikka
- Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? -Juu
- Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Kaikkia niitä :D
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Noup

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:

Ostanut jotakin? - Joo
Ollut sairas? - En
Ollut halattavana? - En
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - joo
Ikävöinyt jotakuta? - en
Saanut kokeesta nelosen? - en tiiä viel
Tanssinut? - Njuu
Leikkauttanut hiuksesi?- Nöyp

RANDOM:

Paha tapa? - Monia
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? - Joo :D
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? - Joo :D
Petaatko sänkysi päivittäin? - en


OLETKO KOSKAAN:

Sanonut 'rakastan sinua'? - en
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? - Joo.
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? - en
Livahtanut yöllä salaa ulos? - en
Katsellut yöllä tähtiä? - joo

TAVAT/RANDOM:

Kiroiletko? - Nykyään vähemmän
Kokkaatko omat ruokasi? - Välillä
Teetkö kotitöitä? - Joskus
Pidätkö lihasta? - Njoo
Oletko tyytyväinen elämääsi? - En
Omistatko koiran? - en
Käytätkö rahasi viisaasti? - En enää, ennen kylläkin
Pidätkö uimisesta? - Njoo
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? - Nii kenelle?

KUMMAN VALITSISIT:

Kukkia vai suklaata? - suklaata
Harmaa vai musta? - Harmaa
Värikäs vai musta-valkoinen? - värikäs.
Viha vai rakkaus? - Rakkaus.
Auringonnousu vai lasku? - Nousu
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? - Ei kumpikaan
Kuuma vai kylmä? - Kylmä
Oikea vai vasen? - Oikea
10 hyvää ystävää vai 2 parasta kaveria? - en tiiä
Aurinko vai sade? - Sade

OLETKO KOSKAAN:

Nukkunut sängyssä vastaavan sukupuolen kanssa? - en kai
Varastanut rahaa ystävältäsi? - en
Ollut tappelussa? - en kunnon
Ollut lentokoneessa? - en
Ollut yksinäinen? - Joka päivä
Huijannut pelissä? - Joo
Itkenyt itsesi uneen? - Juu
Laulanut suihkussa? - nej
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - en
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - en
Ollut todella iloinen? - sillon ennen

Gjääh!Perjantai 10.10.2008 14:16

Joskus toi koulu ahdistaa niin perkeleesti että ei mitää rajaa!
Taas tulee yks poissa olo! :S

[Ei aihetta]Tiistai 30.09.2008 16:44

Aamupäivää ystäväiseni!
Kello on kaksikymmentä vaille kaksi. Tulin kotiin joku tunti sitten :D
Pelailin tuossa pleikkaria ja tulin sitten koneelle!
Nyt en tee mitään!
Vois ehkä vähän lähtee ulkoilee!
Suuntana vois olla...Empäs kerrokkaan, se on ylläri!
Näkyillään!
Olkaapa positiivisia! Mäkin olen!
<3

:( <3Tiistai 23.09.2008 20:21

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.
Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.