IRC-Galleria

jeshTiistai 26.01.2010 19:03

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani....jatkoja;)
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allergien yli kuudelle asialle.

OMISTAN:
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
Karannut koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

nuku hyvin kultaKeskiviikko 09.12.2009 23:35

Why did he take you away from me

I miss you so much

I love you

R.I.P.
" 07.12.2000 - 08.12.2009"

<3

:DDMaanantai 26.10.2009 12:36

OLETKO?
Piiloutunut roskikseen -itseasias joo: DD
Ihastunut - en oikeestaa: )
Oletko koskaan liftannut? - olen
Ollut strippiklubilla - en
Juonut vieraan pullosta, tietämättä mitä siinä on - jepp
Huolehtivainen – riippuu tilanteesta:)
Rakastunut ensisilmäyksellä? - emmä ehkä rakastunu oo, mut ihastunu joo:)
Kokeillut nuuskaa – jep
Oksentanut julkisesti – jep
Oksentanut ihmisen päälle - jep
Itkenyt elokuvan aikana - juu
Mustasukkainen - olen
Omistushaluinen – vähäsen ehkä:D
Särkenyt jonkun sydämen – no tota, ehkä?
Valvonut koko yön – olen
Riippuvainen jostakin – jep
Katunut tekojasi - kyllä
Vienyt toisen miehen – emmä kait ?
Joku vienyt sinulta miehen – jep
Eli onko? - no on on:D
Tatuoitu mies seksikäs – todellaki: )
Pitkät hiukset miehellä okei – ei
Sinua syytetty rikoksesta – on
Joku ihastunut sinuun – voi olla?en tiiä:D
Joku särkenyt sydämesi - kyllä
Poikaystäväsi kohdellut sinua väkivaltaisesti – öö, ei
Jääkaapissasi mitä - kaikkee kivaa:)
Joku ahdistellut sinua - jep
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu - jaa-a saa nähä:)
Mihin haluaisit nyt? – johonki lämpimää:)
Haluatko mennä naimisiin? – ehkä, kyl varmaa
Montako lasta haluat saada? - ainaki yhen
Lempijäätelö? – suklaa-nougat
Kuljetko mielestäsi massan mukana? – en
Pitääkö kukaan sinusta? – kyl varmaa:D
Oletko pitänyt jostain henkilöstä, joka on kohdellut sinua huonosti? - olen
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? – en kerro

TURHAMAISUUS:
Hyväksytkö plastiikkakirurgian? – riippuu mitä tekee: )
Mitä teet kun kukaan ei näe? – jaa-a:)
Kuinka monta kenkä/laukku paria sinulla on? - aika monta
Inhoatko ei-nypittyjä kulmakarvoja? - rioipuu, jos ne on semmoset pehkot:D
Menetkö sateella ulos? – jos on pakko;)
Oletko ollut alasti ulkona? – olen

RAKKAUS/SUHTEET:
Oletko koskaan ihastunut varattuihin? - kyllä:)
Missä kulkee pettämisen raja? – siinä se kulkee
Toimivatko kaukosuhteet? – ei
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - en kai: )
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa? – miks ei'?
Pussannut serkkuasi? – en kai:D?
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? – iha ok, kai:)
Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? – just semmone:)
Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? - joskus käy nii: )
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa M:kirjaimella? – olen
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa S:kirjaimella? - olen
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa K:kirjaimella? – en kai
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa A:kirjaimella? – olen
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa V:kirjaimella? – olen
Ikävöitkö ketään? – ikävöin mä ehkä vähäsen: )

VIIMEISIN:
Henkilö joka ärsyttää? – en tiiä:D
Henkilö jonka puheluun et vastannut? - hmm?
Henkilö joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni? – jane varmaa, tai äiti:DD
Henkilö jonka näit? - äiti
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? – jane
Henkilö jota halasit? – äiti
Henkilö jonka kanssa tekstailit? – emt, varmaa jane?
Kappale jonka kuuntelit? – lollipop
Asia jota mietit? - en kerro:D

tylsää..Maanantai 26.10.2009 12:14

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - muistan:)
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - isi ja äiti<3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - hyvässä;)?
Tunnetko paljon ihmisiä? - jonkun verran, ihan tarpeeks:D
Mihin suurin haaveesi liittyy? - apua, kyl se varmaa johonki liittyy: DD
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - en kerro;)
Kutiatko helposti? - kutian
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - riippuu, en varmaankaa.
Kuka on tärkein ihminen elämässäsi? - no emmä tiiä, niit on monii: )
Onko Titanic hyvä? - on
Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - ei
Kamalin tunne? - suru
Paras tunne? - onnellisuus varmaankin
Oletko ikinä ollut kännissä? - olen
Oletko ikinä ollut masentunut? - olen
Jaksatko elää elämääsi? - jaksan
Keihin luotat? - hyviin ystäviin ainaki: )
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN - kaverit: )

tänään kotiin: )Sunnuntai 25.10.2009 09:49

...ja kaikki rahat on menny:/

tylsää..Sunnuntai 18.10.2009 15:36

10 KYSYMYSTÄ MINUSTA
- Nimesi? - Laura
- Kuinka pitkä olet? - jotai 163.
- Mikä on lempivärisi? - niit on monii.
- Onko ollut hyvä päivä? -no heräsin vast äsken:)
- Millainen mieliala on tällä hetkellä? - emt, iha jees:)
- Minkä väriset hiukset sinulla on nyt? - ruskeet.
- Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? - sellai et lukee mitä toiset ajattelee:)

9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI
- Seurusteletko? - en
- Onko sinulla ihastusta? - jaa-a:)
- Omistatko paljon ystäviä? - luulisin:D
- Entä kavereita? - niit on:)
- Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - öö, ei:/
- Onko sinua ikinä petetty? - en ymmärrä sillee petetty vai sit niinku jotenki muute, silleen ei kai ja muute emt:D
- Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? - ?

MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
- Koti? - koti tai hima
- Tyttöystävä/poikaystävä? - muija/jätkä tai sit tollee?:D
- Savuke? - rööki
- Opettaja? - maikka
- Kissa? - kissa
- Bussi? - dösä tai bussi(harvemmin)
- Helsinki? - stadi

7 OLETKO KOSKAAN
- istunut katolla? - joo:D
- nähnyt kuollutta? - siiis ihmistäkö, en..
- soittanut kitaraa? - joskus kai yrittäny mut ei siit sit tullu mitää: )
- vilautellut? -: DDDD
- itkenyt itseäsi uneen? - olen
- juonut pillimehua pussista? - en?:o
- istunut koneella 6h putkeen? - varmaa, mut en ooo kattonu aikaa:D

6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
- Pelkäätkö kuolemaa? - vähän
- Onko kukaan läheisesi kuollut? - on
- Jos katseella voisit tappaa, moniko olisi jo kuollut? - aika moni:D
- Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? - parin

5 KYSYMYSTÄ, KUMPI?
- Sininen vai punainen? - sininen
- Vanilja vai mansikka? - vanilja:)?
- Rock vai pop? - pop
- Tietokone vai TV? - tietokone:)
- Raha vai rakkaus? - rakkaus: )

4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
- Omistatko autoa? Jos et, niin millaisen haluaisit? - en omista, tiiän jo minkä saan..
- Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? - coca-cola
- Menetkö ensi kesänä festareille? - saa nähä:D
- Haluaisitko jonkun lävistyksen? - en oikeestaa..enöö

3 TEKISIKÖ MIELESI
- pizzaa? - ei
- mennä rannalle? - ei tai jooo jos ois lämmin
- nukahtaa ikuiseen uneen? - joksus, ei nyt: )
just..

helvetti!!Lauantai 10.10.2009 15:41

.

Sweet 16 :)Torstai 08.10.2009 10:31

<3

[Ei aihetta]Perjantai 11.09.2009 19:44

JOS ET TEE TÄTÄ KUOLET VIELÄ TÄNÄÄN :

Oletko ihastunut juuri nyt ? - nojoo..
Seurusteletko juuri nyt ? -en.
Jos et , haluaisitko ? - mm
Onko sydämesi särkynyt joskus ? - jep
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ? - nyt kyl en osaa sanoa:)
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ? - aika vitun monta kertaa:)
Koska sinä teit jotain ? - söin tos äsken:D?
Rakastatko ketään tällä hetkellä ? - rakastan:)?
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon ? - jepp..
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ? - juu..
Käytösnumerosi? - 8
Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä? - 8? kai:D
Juotko kahvia? - juu, paljon
Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä? - ei olee:D
Missä kuussa oot syntynyt? - lokakuusa
Osaatko mielestäsi laulaa? - no huh huh, en:D
Monelta heräsit tänään? - 06.30kai, vähän jälkee:)
Syötkö yleensä aamupalaa? - en
Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - 2 tai yks,se toinen on vaa mun vieres:D
Monelta menet yleensä nukkumaan? - sillon ku väsyttää:)
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - en
Asutko kotona? - jep
Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut? - jalkapakko, pianon soitto ja jotai..
Milloin olet ollut viimeksi laivalla? - kesällä:D
Onko sinulla siskoja/veljiä? - onon:)
Oletko koskaan tehnyt mitään mitä perheesi ei voi antaa sinulle anteeksi? - en kai..
Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - oon, jonnekki lauttasaaren keskelle, ei mitää hajuu:)
Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - päivittäin:)
Kenelle annoit viimeksi numerosi? - öö..oisko martin:D
Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata? - oon
Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat? - joskus juu mietin
Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita? - en kai:D?
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en:D
Oletko hiljainen vai äänekäs? - vitun hiljanen oon:D
Seuraatko BB:tä? - juu:)
Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin? - joskus pienen tai siis ala-asteel joo:D
Haluaisitko että olisi jo kesä? - ui,joo:D
Voisitko osallistua idolsiin? - en todellakaa:D
Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - en:D
Oletko uinut alastomana? - varmaaa joskus:D
Onko sinulla Nokian kännykkä? - juu:)

TUO JULKI KAIKKI PUHELIMESTASI!

Taustakuvasi - zac efron:)
Miksi sinulla on juuri se taustakuva? - komeeeee:)

SAAPUNEET VIESTIT

Mitä lukee 1. viestissä? - 'no huomen nährää, toivottavasti :)'
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - fiia:D
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä. - hirvitys, kauhistus, idiootti:D