IRC-Galleria

Mää taas nauran sulle, nainen :D

Tais tulla taas kalkkunaleike. Torstai 25.12.2008 20:31

Leena: Now we katsoa in to the Maailman's laidalla.

Eenpä sanois. Torstai 25.12.2008 19:48

Cloverfield

Eipä tunnu olevan oikeen mistään kotosin... No okei, onhan se ihan katottava, mutta eii oikee nappaa. Ehkä oli pienoinen pettymys, vaikka taiskin olla K-13. Ehkä jotenkin tullu liikaa totuttua johonkin Godzillaan tai jotain mutta olio siellä Manhattanilla vaikutti jotenkin, tökeröltä? Toteutus oli aika hieno kuitenkin, elokuvaa seurataan alusta loppuun porukan mukana kulkevasta videokamerasta jolla alun perin kuvataan yhden tyypin bileet. Eipä ne bileet ihan niinku menneet. Suh lyhyeen aikaan tungettu taas tapahtumia mutta hyyvä hyvä. Pikkuoliot ja iso olio ei ollu ees hirveen tökerösti tehty tietokoneilla, mutta niitten pikkupahisten ääntely... Eh, rupesin lähinnä nauramaan. Lähinnä se että niistä ei tiedetty missään vaiheessa sen enempää, miksi näin tapahtui ja mitä ne ylipäätään oli, ehkä se häiritsi eniten mutta minkäs teet. Ehkei mun kannata sanoo mitään :P Leffa kesti vain tunnin ja 20 minuuttia, ehkä se sitten on hyvä kun porukan ihmiset kuolee yksitellen eikä tiedetä mitä on edes tapahtunut. Pitäisikö sanoa tynkä? *no ei pitäis, vattu mikä sananvalinta taas...*

Äidin joululahja. Torstai 25.12.2008 19:36

Joulutarina

Keskittynyt en ihan alusta asti mutta hyvin pääsin elokuvaan mukaan, ei mitään erikoisia ehtinyt tapahtua. Uskon vain että suruviestin välityksen olisin halunnut nähdä, ehkä katson leffan vielä uudestaan joskus. Aiika hyvä, aiika hyvä... Ihan sairaan hienot maisemat ja muutenkin joulunen. Otto Gustavsson on hieno ja suloinen poika, hyvin on osansa näytellyt. Kauheen Iisakin pompottelu rupee ketuttamaan itteekin ja miehen muuttuminen tulee melkoisena yllätyksenä. Väänäsen rooli onkin yht äkkiä säälittävä vanhus, jonka lähtö onnkin haikea. Kumma juttu mutta toimiihan tuo. Olin kuullut että siellä tulee Antti Tuiskukin vastaan, mutta kummasti rupesi naurattamaan kun "Mikon" naama tuli ruutuun. Vaikee taas sanoo että miks, hyvinhän sen naama sinne sopii :'D Ehe. Mieluummin sitä katon ku kuuntelen sen laulua. No siinäpähän pällistelee...

Nikolaksen parta häiritsi alusta asti, mutta tottakai kun siitä pukki tulee :D Elokuva on jotenkin, en mä tiedä, ei mikään omituinen mutta hassu. Mutta silti sikahyvä :P Loppukin mainio mutta ei läheskään rupee ihminen poraamaan, hyvä hyvä.
Ja oon nähny listatuista about 20. Johanna, lahjakasta...

Tein havainnon. Torstai 25.12.2008 15:23

Sormet haisee vereltä vaikkei niistä tule verta (en ole murhannut tänään ketään tai käyttänyt käsiäni missään veressä tai muussa paskassa)

Selvitä pääs. Torstai 25.12.2008 12:57

Menee jo vähän yli, oikeesti.
Tää ei oo enää kivaa. Lautailemaan, hiihtämään, luistelemaan... Ylipäätään ulos tekemään jotain muutaku töitä.

Joulupukki ei ollu oikee uskottava. Keskiviikko 24.12.2008 22:13

Ehkä pari lahjaa jotka on oikeesti hyviä, molemmat tuli isältä. Otsalamppu (ei mitenkään vink vink ku pöllin aina lenkille sen lampun... Mut toi on parempi ku sen) ja kirja valokuvauksesta. Jeesh. Pari romaania ja sit kirja jostai skräppäyksestä, karkkia (vaikka sanoin että ei kiitos -.-) ja jotain. Escadan tuoksu, pistää pään särkemään, tosin on mulla kuumettakin että voi olla siitäkin. Ripsiväri, eh? Ja eno käyny taas Kuubassa, ette voi uskoo minkälaisen hatun se mulle osti... :'D Mustapunaset säärystimet, musta kaulaliina, Maailman laidalla-lehva, naamanpesuainetta ja Leenalta ihan kiva punanen astia jossa voi pitää niitä kelluvia kynttilöitä. Sellasta.

Ja isä luuli olevasa vitsikäs, eiku siis joulupukki... Se oli ostanu postin paketin ja kirjottanu siihen päälle "Käsiteltävä varoen! Tämä puoli ylöspäin, avaa varoen", sitten toisella puolella oli vielä "Käsiteltävä varoen." Jumalattomasti teippiä ja hirvee vaiva kun se piti oikein päin pitää... Sitten siellä sisällä oli hirvee kasa pehmusteita ja sisällä... Lahjakortti -.- Että sillee.

Että tattis.