IRC-Galleria

Aika jännä.Torstai 09.10.2008 22:52

Sain tänään aamulla viestin kullalta että ajele varovasti. No, minäpä lähden ajamaan. Jarrut ei ole hyvässä kunnossa, mainittakoon jo näin alussa. Pohjolankadulla joku fiksu autoilija yhtäkkiä ajoi kävely/pyörätielle. No ei siinä mitään, vähän jarrua pohjaan siis. Olin juuri ohittamassa kyseistä autoa, kun auto kääntyikin äkisti ja melkein kaasutti minun ja erään toisen pyöräilijän päälle. Väistin autotielle ja kuulin kuinka toinen pyöräilijä huudahti säikähtäneenä. Noh, matka jatkuu, siirryin takaisin pyörä/kävelytielle ja kappaskummaa, roska-auto pakitti tielle motittaen minun matkani. Jouduin pysähtymään, tosin hieman vaivanloisesti jarrujen toimivuuden takia. Sama juuri säikähtänyt pyöräilijä joutui myös pysähtymään. Siinä odottelimme aikamme kunnes saimme jatkaa matkaa. Mainittakoon, että roska-auto miltein kaasutti vielä päälle syystä X. Jatkoin matkaa, kunnes saavuin niinsanottuun viimeiseen alamäkeen ennen tunnellia. Katu oli täynnä jalankulkijoita, eikä ohitse päässyt. Lähestulkoon pysähdyin ennekuin pääsin polkaisemaan heidän ohitseen. Olin juuri pääsemässä suojatielle, kun vanhempi mieshenkilö asteli suoraan tielleni, joten tein suuren mutkan ohittaakseni hänet. Kun olin päässet suojatien yli pyöräytin päätäni ja toivoin, että loppumatka sujuisi hieman mukavammin. Ja niin se sujuikin, nyt en ainakaan muista mitään erikoista kommellusta loppumatkalla. Menin koululle, istahdin alas ja luin biologiaa. Sen jälkeen ostin cappucinon ja pohdin tuota aamua jo hieman huvittuneena. Kyseisissä tilanteissa ei kyllä huvittanut hetkeäkään, lähinnä pisti mietityttämään, että jeeeea!

...

NYKYHETKI
päällysvaatteesi? - Punainen toppi, mustat housut
avonaiset msn keskustelusi? - Niko
millalailla hiuksesi on? - 1½ ponnarilla
kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - Joku noista naapureista.
oletko onnellinen? - Todella onnellinen (:
surullinen? - En yhtään.
masentunut? - Ei merkkejä siitä.
tylsistynyt? - Vähiten sitä.
missä kännykkäsi on? - Kirjoituspöydällä
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - The Little Prince- kirja
Katso taaksesi, mitä näet? - Sängyn, jonka päällä on paljon tavaraa.

KULUNUT VIIKKO
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - Kyllä, ja monesti (:
entä kenties pussannut? - Kyllä :}
oletko ikävöinyt jotain kovasti? - Pariin otteeseen, ihan hirrrmuisesti!
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - Hmm.. No leipää, maitoa, juustoa, salaattia, nakkeja.. en ees muista.
oletko juonut alkoholia viikon aikana? - En ole (:
oletko potenut krapulaa? - Vaikeaa ilman tuota alkomahoolia.
polttanut tupakkaa? - Kyllä vain.
oksentanut? - Onneksi en.
soittanut jollekkin? - Kyllä, esim. Äidille eilen.
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - Kyllä (:
lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle? - Vastasin, kyllä.

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? - 9.6. ->
oletko kokenut surua? - Alkuvuosi oli aika taaperrusta.
oletko ollut töissä? - Viikon ahkeroin vain :D
oletko opiskellut? - Kyllä! Ja menestyksekkäästi! (minun mittapuulla)
oletko itkenyt? - Sitäkin on tehty.
ollut onnellinen? - Sitä on tehty enemmän (:
oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? - Enpä ole.
oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - Hmm.. No 4 viimeistä kuukautta on ollut ihanaa, joten miksipäs en (:

TULEVAISUUS
mitä odotat eniten ensi vuodessa? - Uuden vuoden jälkeistä aamua :D Ja no vanhojentansseja ja penkkareita ymym
aiotko saada lapsia joskus, monta? - Eiköhän sitä joskus natiaisia hankita, tietoa ei ole montako ja milloin
haluatko naimisiin? - Kun sekin kaunis aika koittaa (:
missä olet viikon päästä? - Joensuussa tai Kuopiossa.
mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? - Minne sitä menee opiskelemaan... Mitä sen ansiosta tapahtuu..

MUUTEN VAA
mikä on tietokoneesi taustakuva? - Horisontti
millainen puhelin sinulla on? - Sony Erikson mikä vittu lie, en jaksa katsoa miten kirjotetaan
mitä aiot tänään? - Nyt lepään tässä, sitten ruotsin sanoja, jugurttimuki ja telkkari & nukkumaan

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.