IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.01.2007 02:12

\|/ \|/
c",)c",)
/( )\/( )\
_||_ _||_

Hehee ;)Sunnuntai 19.11.2006 02:44

(¯`v´¯)
`*.¸.*´
Sara heräsi henkiin maailmaan eräänä sateisena päivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli rupinen ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä kiusattiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan Quasimodo, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli lemmikkeläimet.

Sara kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä raidalliset silmät.
Mehiläisenpistoksesta johtaen hän oli suuresti oksettava. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kananugetteja hän sai työskennellen neutintoainevastaavana.

Sara ei tupakoi eikä nuuskaa koska on älykäs ihminen. Alkoholia hän ei juo milloinkaan.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
Tämmönen persoona oon:

Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla.

Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita.

Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista.

Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta.
- Vanhemmat »