IRC-Galleria

ALTSUONAWW

ALTSUONAWW

http://www.facebook.com/swpbband

SWPB Debyytti UPDATE!Torstai 08.10.2009 02:03

Moikka dudes!

Eli ajattelin vaan ilmoittaa, että mulla on nyt noin seittämät sanat valmiina tulevalle SWPB debyytille. Musan osalta on noin viisi kappaletta valmiina jotka ovat varmasti tulossa debyytille. Uskosin että teistä ei tule kukaan pettymään, koska minä ja muut pojat ollaan todella innoissaan näistä uusista kappaleista ja levy-yhtiö tykkää kappaleista myös. Tärkein asia on, että te kaikki ihanat ihmiset jotka tykkäätte ja tuette meidän bändiä, olette tyytyväisiä ja myös me bändin jäsenet saadaan nauttia siitä musiikista, jota soitamme.

Valmiina olevista biiseistä valitsemme kaksi, jotka tulevat ensimmäiselle lähiaikoina julkaistavalle sinkulle. Päätökseen ollaan kyllä jo päästy ja nämä kaksi kappaletta ovat jo suunilleen tiedossa. Ensimmäisen sinkun julkaisun jälkeen julkaisemme toisen sinkun, jossa on myöskin kaksi biisiä. Molemissa sinkuissa tulee olemaan yksi kappale, joka on myös debyytillä ja toiset biisit sinkuilla tulevat olemaan niin sanotusti B-puolta jota ei debyytillä kuulla.

Tällästä asiaa on puhuttu nyt, mutta näissä asioissa tulee aina muutoksia koska on kuitenkin isoista järjestelyistä kyse. Toivotaan kuitenkin parasta ja koittakaa jaksaa odottaa rauhassa. Haluaisin tosiaan paljastaa enemmän asioista, mutta ei voi ja onhan se hienompaa saada sitten kerralla isoja yllätyksiä. Sen verran kuitenkin, että sinkun julkasun yhteydessä julkaisemme uudet myspacet ja sitten debyytin yhteydessä taas uudet myspacet.

Mutta edelleen nämä asiat voivat muuttua jo huomenna ja sitten onkin taas ihan uudenlaiset kuviot. Joka tapauksessa tämä kuvio tuntuu olevan tähän asti sellainen, jolla mennään eteenpäin. Muitakin uutisia ja ilmoituksia on tulossa pian joten olkaa korvat kuulolla. Tällästä pientä asiaa kuitenkin tähän hätään.

Sana kiertämään meidän bändistä niin paljon kuin vaan pystytte!

- Altsu -

<3

Kaveri!Keskiviikko 07.10.2009 02:24

Lisää mut kaveriksi oukeij?

: D

Tää uus boxi on loistava!Tiistai 06.10.2009 18:58

Kävin vähän päivittää tuota boxiani, nii lukekaa ihmeessä jos vaan jaksatte. Päivitän sitä kohta vähän lisää!

<3
Ja Altsulla ei tosiaankaan oo tylsää sitten ja en todellakaan osaa phtoshopata.

Mutta tälläsena näkisin meidän kaikkien scenelapsien supersankarin: Altsu presents!

DADAA!

EMOMAN!

YOUR NEXT DEPRESSED SUPER HERO!

NOT THE REGULAR EMOBOY IMA EMOMAN!Maanantai 28.09.2009 22:31

EMOMAN THE NEXT AWESOME SUPER HERO!

FUCK BATMAN!
FUCK SPIDERMAN!
AND FUCK IRON MAN!

YOU ALL KNOW THE BEST SUPER HERO IS EMOMAN!!!!!

EMOMAN!Maanantai 28.09.2009 22:27

Vitt* super lol! Oonkin EmoMan koska oon jo 24 - vuotias : D

28.09.2009 19:25 <aivohärö> altzu on emo mies:D

haha! hajoilen täällä : D

What the fuck is emo anyway?Maanantai 28.09.2009 22:24

LOL!

Small EmoBoy?Maanantai 28.09.2009 22:22

Annie sano että oon pieni emopoika : '( sanokaa sille että tämä ei ole totta.

Luv u beib <3

Nikki: Annie]

ALTSU ON BIG BROTHER EXTRA!Sunnuntai 13.09.2009 02:45

Hei kaikki,

Kivat uutiset mitkä ei oo lyöty lukkoon vielä. Eli minä ja Tuomo from swpb ollaan luultavasti menossa BB Extraan vieraaksi tässä lähiaikoina. Ilmoitan toki tarkemmin kunhan 100% varmistus hyökkää meidän korviin.

Bileet!

- Altsu -