IRC-Galleria

Kun aamulla heräsin olo oli aivan KAUHEA.. itkin, kiukuttelin, nauroin, huusin ja taas vähän itkin.
Ihmeen pitkä pinna villellä, eikä se "antanut" mulle lupaa mennä YHDELLE tupakalle, vaikka eilen tunsinkin erittäin suurtaa VIHAA häntä kohtaan, olen tyytyväinen etten sortunut.. ja siintä kiitos villelle.

Hermoni olivat kokpäivän aika kireellä... olin kuin mikäkin murrosikäinen teinihirviö :O

Esimerkkitilanne:
Minä:" Kun miä en polta en voi elää normaalii elämää en voi tehä mitää nii...*itkua* Miks en muka voi mennä v*ttu polttaa sitä YHTÄ v*tun tupakkaa!? Siä et voi määrätä minuu, ja alkkaa tolle v*ttu huutamaan mulle, MUN asioista!!!
VILLE:en miä määrääkkää, enkä kiellä mut aattelin vaan ihan sun parast, saathan siä mennä mut...
Minä:Mut, mitä mut..älä v*ttu puhu mulle nyt v*ttu mitää...

*hiljaisuus*

Minä:Miä en voi sit mennä ees huomenkaa pihalle, ku siä et ole kotona... kun en saa polttaa..
Ville:Et voi sen takia mennä vai Mironkaa pihalle..nyt alkaa olla jo vähä liian paksut jutut..
Minä lähdin kävelemään pois villen luota, otin purkkakasan suustani ja heitin pän villeä ja huusin täysiin "Haista kuule v*ttu" jonka jälkeen aajattelin että menenpäs nyt ainakin tupakalle.. mutta meninkin vain vaatehuoneeseen itkemään... o_O

Miksi lopettaminen on toisille vaikeampaa kuin toisille...? epäreilua!
Ei ville huuda, eikä itke. Eikä heittele asioita ja esineitä minua (tai ketään muutakaan) päin...
Vaikka minä ansaitsisin enemmänkun tuollaista käytöstä... ville ei... Hirveä minä...

Mutta näin.. Rohkeesti porskutan vielä savuttomana eteenpäin...