IRC-Galleria

Aamukaksi

Aamukaksi

Ei ole täällä enää. Yhteydenotot tarvittaessa sähköpostitse.

Yöllisen kävelyn tuloksiaKeskiviikko 14.11.2007 04:25

Joskus on hyvä ottaa aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Tällaiselle krooniselle dataajalle se onnistuu tasan tarkkaan parhaiten lähtemällä menemään koneen äärestä keskellä yötä johonkin aivan hevon tuuttiin.

Jonkin aikaa sitten palasin yölliseltä kävelyltäni, jonne lähdin kolmen karhukaverini kanssa. Pienen kaupungin lumisateessa tepastelu on suhteellisen vapauttavaa niinä hetkinä kun täysipäiset ihmiset nukkuvat ja saa tuntea olevansa yksin maailmassa. Harmillisesti lumisadetta ja kirkasta tähtitaivasta ei voi saada samana yönä, joten jälkimmäinen on käytävä kokemassa toisella kerralla, mutta sain kuitenkin kokemukselta juuri sen mitä hainkin; vanhoja ajatuksia sai vietyä pidemmälle ja uusia syntyi matkalla.

Ajattelin esimerkiksi tätä bloggaamistani ja webbikirjoitteluani aika paljon. Kumpaakin olen tehnyt vuosituhannen taitteesta lähtien sen verran, että tekstiä on syntynyt köyhän miehen Encyclopædia Britannican verran. Merkittävimpänä erona kyseiseen teokseen voitaneen pitää sitä, että kirjoitusteni asiapitoisuus on tapauksesta riippuen kyseenalaisesta kehnoon. Itseä siinä on kuitenkin tullut ilmaistua niin hyvässä kuin pahassakin enkä ole koskaan ollut erityisen ujo kirjoittamaan sen pahemmin vittumaisuuden huipulta, murheen syvimmistä notkoista kuin onnellisuuden aurinkoisilta tasangoiltakaan.

Kirjoittamisesta on viime vuosien aikana muodostunut merkittävä osa elämääni ja hämmästyttävästi jopa elantoani (viimeisen vuoden ajalta) vaikkakin viimeksi mainittu osa ei nyt ole niin kauhean tärkeää. Yhdentekevästä paskasta rahan vuoksi kirjoittaminen ei anna itselleni juuri mitään kun taas oman elämäni kiemuroista riipustelu on tilanteesta riippuen joko terapeuttinen tapa kasailla itseään uudelleen tai ilmentää niitä hienoja tunteita, joita suomalainen mies ei onnellisenakaan saa muuten kakaistua pihalle. Näistä onnen ilmauksista on ilmeisesti muutama ihminen joskus ollut ihan otettukin, mutta valitettavasti tähän mennessä kaikki heistä ovat päässeet lukemaan myös surua ja murhetta, koska mikään tässä maailmassa ei tunnu kestävän. Surusta ja murheesta on oltu vähän vähemmän otettuja.

Viimeksi tänään kirjoitteluistani rapsahti kritiikkiä ja tietyllä tavalla aivan perustellusti. Ei varmasti ole helppoa lukea kun toinen kirjoittaa kuuden aikaan aamulla herättyään ettei välitä elääkö vai kuoleeko. Tarkoituksenani ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut huolestuttaa ketään ja ilmeisesti sarkastinen lausahdukseni jonka mukaan minusta ei kannata huolehtia niin kauan kuin kirjoitan vaan silloin kun lakkaan tekemästä sitä meni hieman ohisektoriin ei niin tahdikkaasta ajoituksesta johtuen. Nimenomaan näin se kuitenkin on; niin kauan kuin tekstiä webbiin ilmestyy voidaan suurella varmuudella sanoa, että allekirjoittaneella eivät ole pasmat täysin sekaisin. Itseasiassa mitä suurempaa depressiota kirjoituksistani ilmenee sitä todennäköisempää on se että asioiden käsittely on saatu alkuun.

Huolestuttamisen lisäksi tarkoituksena ei myöskään pääsääntöisesti ole loukata ketään. Itselleen rehellisesti kirjoittaessa niin vaan valitettavasti joskus käy tahattomasti ja myönnän toki kirjoittaneeni joskus ihan vaan vittuillaksenikin. Omista ajatuksista kirjoittaessa on se huono puoli, että useimmiten niitä pitäisi hieman sensuroida salonkikelpoisuuden saavuttamiseksi. Sensuroinnin kautta taas saavutetaan lähinnä yhdentekevä tulos; tekstiä, jonka kirjoittaminen on ollut täydellistä oman ja muiden ajan hukkaamista.

Rännän lyödessä päin näköä, viimeisen Karhun upottua ja tupakan maistuessa kerrankin suhteellisen hyvälle päätin tehdä sen mitä olen jo pitkään hautonut; ympäri webbiä hajautettujen blogientryjen sijaan taidan rekisteröidä domainin ja ruveta vuodattamaan sinne oikein kunnolla. Tästä tulee vielä paskaa niskaan kuorma-autolasteittain, mutta epäilen että tiedän siitä huolimatta mitä olen tekemässä.

Mikäli en aamulla tule toisiin aatoksiin yöllisen neronleimauksen jäljiltä, niin pian julkaistaan "Onnea etsimässä - tarinoita elämän suurista ja pienistä iloista ja suruista” jossain päin suurta ja mahtavaa internetiä. Omaperäisyysaste voi nimestä lähtien olla pieni, mutta vapaaehtoistapa on lukeminenkin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.