IRC-Galleria

AatzA

AatzA

Olet nyt parisuhteessa käyttäjän ^BarbieMuru^ kanssa. <3

pitääkö paikkansa?Sunnuntai 16.09.2007 02:09

Aatu bornasi maailmaan eräänä kuivana iltapäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli pieni ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ei kiusattu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan pakettiautot, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli paperiarkit.

Aatu kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin luotettavaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä mustat silmät.
Uskomattomuudesta johtuen hän oli hyvin jankattaja. Lempiruokaansa possunmaksaa hän sai työskennellen hiustenpesijänä.

Aatu tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kesälomalla. Alkoholia hän juo jotta saisi toteuttaa itseään.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

Heipadsei:DKeskiviikko 05.09.2007 01:50

vittuako min päiväkirjaa kyttäätte :D ei täältä mitän löy, pelkkää sekasotkua ^^

KouluuuuhjeeeeeKeskiviikko 05.09.2007 01:44

"pukataa komponentteja Juuson piirilevyy, kummaltakii puolelta, samaan aikaan prkl"

Ptshhhfft?Lauantai 01.09.2007 04:09

MOI

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2007 19:02

01. Nimi? - Aatu.
02. Ikä? - 16 v
03. Horoskooppi? - Vesimies
04. Pituus? - 165-170 cm vissii
05. Paino? - melkein 70

06. Hiusten väri? - ruskeet
07. Silmien väri? - ruskeet
08. Perhe? - vanhemmat, pikkuveli ja pikkusisko.
09. Lemmikit? - 2 koiraa ja 2 kissaa
10. Allergiat? - eipä taida olla (koulu)
11. Harrastukset? - Jääkiekko ja Musiikki oikeastaan kaikella tavalla
12. Opiskelupaikka / työpaikka? - onhan niitä työpaikkoja ollu.. Sähköpuolelle menen

>> LEMPIASIAT
13. Lempijuoma? [alkoholiton] - varmaan kahvi tai kokis
14. Lempijuoma? [alkoholi] - enpä tiiä
15. Lempiruoka? - kaikki menee
16. Lempiväri? - Musta, Keltanen
17. Lempiaine kouluaikoina? - Liikat ja Musat <3
18. Parhaat TV-ohjelmat? - enpä jaksa paljon telkkaria kattoa
19. Lempivuorokaudenaika? - jaaha
20. Lempivuodenaika? - kaikki on kivoja, kaikissa on hyvät puolensa :> kesällä tosin on helpompi ajaa mopolla

>> MUSIIKKI
21. Millaista musiikkia kuuntelet? - kaikkea minkä te luokittelette paskaksi
22. Millaisesta musiikista et pidä? - iskelmästä ja räpistä
23. Mainitse viisi hyvää artistia/bändiä. - Iron MAiden, Metallica, Lamb of God, In Flames ja oisko Stam1na tai Mokoma mitä?
24. Mainitse viisi artistia/bändiä, joita et siedä. - valtaosa Voicen kantamusiikista
25. Voiko pukeutumistyylistäsi arvata musiikin, jota kuuntelet? - ei vitussa

>> PÄIHTEET JNE
26. Tupakoitko? - En
27. Jos tupakoit, säännöllisesti vai satunnaisesti? - en
28. Juotko alkoholia? - Enhän mie :D
29. Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? - Jotain sinnepäin
30. Oletko ollut baarissa? - enpä oikeastaan, ainankaan en muista :D

>> HENKILÖISTÄ
31. Kuka miespuolinen nukkui viimeksi vieressäsi? - Enpä muista :D
32. Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Maria tais nukkua viimeset 150 kertaa :> <33
33. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Maria<3
34. Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - Marialle :>
35. Kenet näit viimeksi? - Äiskä juoksi ohi
36. Kenet tapaat seuraavaksi? - Marian <3
37. Kenellä olit viimeksi yötä? - Kotona ja Marialla (Mannarissa) :>
38. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - Marian <3
39. Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - mopo kerpele
40. Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - Maria kuljetti kotiin ^^

>> KAUPUNGIT
41. Syntymäkaupunkisi? - Kuusankoski
42. Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? - Orawula \,,/
43. Missä haluaisit asua? - kuussa
44. Missä kaikkialla olet asunut? - Kuusankoski, Savisto, Kuhmo jne...
45. Missä et missään nimessä haluaisi asua? - ptshh

KUMPI
46. Olut vai siideri? - varmaan Olut
47. Kahvi vai tee? - Kahvi<3
48. Linja-auto vai henkilöauto? - mopo prkl ;< no ehkä joku amiscorolla :D
49. Uinti vai pyöräily? - kummatkii on suhteellisen....
50. Suklaa vai kaurakeksit? - Suklaa
51. Hedelmäkarkit vai salmiakki? - varmaan hedelmä
52. Aamu vai ilta? - illalla rupee vasta heräilemään kuitee..
53. Poika vai mies? - evt
54. Tyttö vai nainen? - emt
55. Kamera vai kamerakännykkä? - varmaan kamerakännykkä ku otan kuitenkin koolme kuvaa vuodessa..
56. Makaronilaatikko vai spagetti ja jauhelihakastike? - spagetti (vaik se onkin hankala syödä.. :< )
57. Heavymetal vai suomiräppi? - ei vitussa räppiä ainankaan
58. Metsässä vai Helsingin keskustassa? - riippuu tilanteesta
59. Kesä vai talvi? - kerpele. varmaan kesä
60. Taulu vai juliste? - Julisteitahan tuolla sienillä enimmäkseen on..

Jeaaaaaaaaaaaa kaikki vaan kopioimaan ja viettämään hauskoja hetkiä BD

se on loppu nyTorstai 21.06.2007 17:48

mäntysuopa..

This is the Free FallLauantai 26.05.2007 23:59

Free Fall

Mirror Mirror
How far will I go?
Despite the foundation I am falling
Sweet reflection
Will you save a place for me?

Where am I heading?
Could you grant me a haven?
For what?
I am punished could I ever repent?

Mother Nature, I'm wide open
Waiting for you to move me

Don't keep it from me
This is a free fall


I never seem to understand
The time, the place and who I am
Define a way to stay alive
It's like I'm living a lie


Father time every time I stop and feel
You're there to tell me I'm already late

The Raisu :DLauantai 26.05.2007 22:41

eileen korjaajalta, eilen hajalle ja maanantaina ostaan varaosia ja öljyä :'DDD
paska se on.

:<Keskiviikko 09.05.2007 01:32

argh prkl vitti

YHYYTorstai 22.03.2007 01:24

opettajat vihaa minuu ja mein luokka vissii yhyy oon niin Agst