IRC-Galleria

Akimoto

Akimoto

Changing the future!
Tuntuu oudon tylsältä herätä päivään, jolloin ei ole mitään tekemistä. Ei pakollista menoa kouluun, ei mitään tärkeää tekemistä, ei menoa töihin, ei menoa yhtään minnekkään, SE RASSAA TIEKS?! Töihin on kyllä haettu, mutta vastauksia ei ole kuulunut.

Päivät menevät useimmiten sillai, että herään, syön+juon, soitan kitaraa/rumpuja/bassoa, menen rullaamaan, tulen takaisin, menen koneelle kahvikupin kera, syön jotain ja sen jälkeen nukkumaan. Kohta varmaan rupean soittelemaan kitaraa Lahden Hesen edessä viikonloppuisin, että saisin rahaa ryyppäämiseen.

Mutta mutta, onhan niitä hyviäkin asioita tapahtunut:
Rumpalin kanssa huomattiin, että bändiprojektissamme on 5 biisiä melkein valmiina (2.sta puuttuvat sanoitukset), biisien nimet näet alhaalla.
Vakituisen basistin etsintä on edelleen käynnissä, mutta suunnitelmassa on jatkaa projektia Tampereen suunnalla armeijan jälkeen.

Eipä tässä enää mitään, toivottavasti joskus pääsisi jopa levyttämään noi biisit. Haaveita saa aina olla, niillä ihminen elää.

- Paperimaan Kuningas
- A New War
- Heading for the Skatepark
- Something Deep
- Aggressive Blues Song
- Road Rammed Animals
- Whispers

Released on day XX.XX.20XX
Let me tell you a story to chill the bones, About a thing that I saw.

Eli tulinpa tässä käyneeksi Lahden Onnelassa, joka on mielestäni jo nyt häpeä.
Lähdettiin klo 21.30 kohti Lahtea.

Päämääräni oli tietty käydä Torvessa katsomassa "The Sheena Hyenas", jota aluksi luulin nimestä päätellen tyttöbändiksi, mutta sitä se ei ollut, mutta eipä se menoa haitannut. Bändi soitti mielestäni hyvin, vaikka baarissa ei ollut paljoa yleisöä.
-katko- Omasta mielestä bändi ois saanu paremmin lipputuloja, jos he olisivat esiintyneet viikonloppuna. -/katko-
Baarista lähdin pois pilkun tullessa ja kun ei ollut oikein mitään tekemistä päätin käydä niin vitusti kehutussa onnelassa. Tämä oli virhe omasta mielestäni.

Elikkäs sisään sinne vitun Onnelaan. 2e narikka, kiitti vitusti. Paikka oli tupaten täynnä. Discopuoli ihan käsittämätöntä schaissea, "rock" -puoli niin käsittämätön mesta, paikka on olevinaan niin vitun "rock", ettei edes tiedä mistä vitusta on kyse. Jaska jäillä 5,50e, Roikkuvat Squierit sentään.

Entäs sitten se Suomi-POP -puoli? TÄYTTÄ PASKAA. Ikinä missään baarissa en ole nähnyt kirjaimellisesti tanssivan pöydällä, tuoppejakin oli rikottu maahan enemmän kuin keskiverto-iltana Laakerissa, ja kaiken huipuksi tuoli potkaistaan jalkoihin. Jotenka NYT kysyn, mikä vittu oikein mättää, että baareista on haettava se MAKSIMAALINEN voitto?

En aio enää ikinä astua jalallanikaan tuohon paikkaan. Tosin voihan joku ruveta selitelemään, että onnelat on vitun hyviä mestoja. EI mulle, ei mulle.

Klonk klonk, sanoi Akin pääKeskiviikko 15.03.2006 23:43

Lahden Hallissa tuli käväistyä tänään fysiikankirjoitusten jälkeen, tosin aika huonoin seurauksin.

Homma meni kuta kuinkin näin:
Lähestyin kurbia ajatellen, että hyppäämpä sen päälle. Hyppy tuli, mutta laskeutumisessa takarenkaat jäivät reunan ulkopuolelle aiheuttaen laudan lukkiutumisen ja minun komean kaaren pääedellä betoniseen lattiaan ja sitten pimeni.
Seuraava muistikuva on, että seisokelen "Aki's landing-spot.ssa" miettien "Miks mä oon täällä? Miten mä oon päässy tänne? jne". Sentäs kaverin (rphml) nimeä taikka ulkonäköä en unohtanut tai sitten roope on vaan niin unique.
Pääkipu on ollut mitä mahtavin tän päivän aikana, eikä tuo 500 mg Panacod tunnu mitään auttavan. Voi olla, että nappaan toisen ennenkuin menen nukkumaan.

Aki kiittää ja voivottelee päättään. "Kiitti vitusti"
- Miksi asiat menevät päin vittua juuri silloin kun EI pitäisi?
- Miksi kotibileet huonontuvat kun ikää tulee lisää?

Näitä asioita olen tässä yön aikana miettinyt, joo, todellakin. Asiat varsinkin menevät päin perseitä, kun kotibilehileissä sattuu juuri olemaan sitä vastakkaista sukupuolta. Oujee, sitä "yrityksen" määrää, ei sillä että olisin sovinisti (tai joku naastenvihaaja), mutta miettikääpä sitä kaaosta kun joku "hieman" alkoholia ottanut henkilö alkaa vikittelemään varattua naista, tai vaihtoehtoisesti, naista, jota ei kiinnosta koko vikittely. Sama asia voidaan vetää toisinkinpäin, eli alkoholia ottanut neitihenkilö alkaa ns. "tarjoamaan". Uskon, että tätä "yritystä" on ollut aina, mutta nyt vasta siihen alkaa kiinnittämään entistä enemmän huomiota (vai johtuukohan se siitä, ettei sama kaljamäärä enää humalluta niin paljoa?).

Ikä, tuo ihana asia, sitä kun on nyt karttunut tosi mukavat määrät, tosin 20vuoden ikää odotellessa. Baariin tekee aina mieli lähteä, mutta millä rahalla? Ei töitä, ei rahaa, eikä myöskään hauskaa iltaa baarissa istuen.

Bartender, play some alcohol brutality blues for us!

Viikko 1. loppu, Parta punanenPerjantai 24.02.2006 15:11

Näin siinä pääsi käymään, parta on pinkki/punane. Värin saa katsoja päättää iha itee omalta kohaltaan.
Ajan olin varannu jo ennen penkkareita, joten hätiköity juttu tämä ei ollut. noh, siinä 6:30 Uuden Seat Leonin kyytiin kohti Lahtea, jossa piti palloilla hetken aikaa, sillä aika oli varattuna klo 9.00.

Ensimmäistä kertaa värjäykseen menevä on aina vähän pihalla asioista, niinkuin nytkin. Valkaisuainetta oli pakko käyttää (sen tiesin kyllä jo aiemminkin), koska parran väri on tumma/musta.
Siinä sitten niitä höyryjä 2x30min tuli nuuhkittua, oikein kiva oikein kiva. noh, pitäähän se kau(n/h)euden takia uhrautua.

Hinta, se vasta kiva olikin. Ruhtinaalliset 60e parista värjäyksestä. Värjäyksen jälkeen suunnittelema ostaa Misfitsin levy jäi haaveeksi.

mutta parta pirteän värisenä eteenpäin, adios.

KAIKKI LAIVAAN!Torstai 16.02.2006 08:55

Hauskaa oli olla potkijaisissa. Kiitokset kuuluvat senioreille, vaikkakin teiltä loppu VIINA (vai loppuko? Emmie muista) ja musavehkeet sano ittensä irti, hähä!

Aikamoista kuolemaa nousta klo 6:30, mitenhän sitä sitten pysyis hereillä? Kahvilla? Ei, kahvi on liian vähä-oktaanista, että pysyisin hereillä.
Niinkuin olen aiemmin kertonut ABI-risteily on tänään ja teemana on ABIAIR! Fuckin' pilots and stuff. Liian unisena käy tämä kone, miten VITUSSA vois sitte valvoa sinne klo 5 asti? Nukun linja-autossa sitten ja jatkan känniä laivassa, ruhtinaallisen perseestä sanoisin. Entä koska seuraavan kerran kirjoitan tätä, toivion mukaan en ennen sunnuntaita, ellei tule pidettyä juoppohullun päiväkirjaa.

Type O Negativen sanoin, free at last.

Tomorrow, no turning back anymore.Tiistai 14.02.2006 22:16

Relien tulokset (, jotka kiinnostaa niin vitusti):
Pitkä Matematiikka: 7 = C
Kemia: 5 = A
Fysiikka: 4 = i
Äidinkieli: 5 = A
Englanti: 208 = M/C (?)

Ja sitten

Huomenna on potkiaiset, eli rakkaat seniori-luokkalaiset antavat monoa persuuksille, ettei takaisin enää ole tulemista. Aamen.
Toivottavasti seniorit ovat järjestäneet hyvän aterian ja paljon alkomahoolia. Muutamat sekopäiset kilpailut eivät olisi pahitteeksi.

Torstaina on se, mitä ollaan odotettu nämä raskaat 3 vuotta, meinaan penkkarit ja sen jälkeen ABIRISTEILY. Mutta meillä (ja joillakin) on yksi ongelma: Kuis vitussa myö saadaan viinaa laivaan, ettei tartte ostella drinkkejä jotka on yli 5e? Tätä pähkäillessäni tulin tulokseen, että vien viinat mahassa, vaikkakin kovin fiksua se ei ole, mutta ihanteellinen määrä viunaa masuun takaan hauskan olon, ainakin mulle.

Perjantai, vaihtoehtoja on 2, joko a) podet krapulaa tai b) jatkat ryyppäämistä. Tuntuu siltä että sosiaaliset painostukset vaativat minua valitsemaan kohdan b.

VOI VITUN SHAW, KOHTA TULEE NYRKISTÄ!Perjantai 03.02.2006 01:07

Perkeleen pälli haasto mut sanomaan 5 omituista tapaa.

1. Syön suklaata ja nakkeja yhtä aikaa ja juon päälle maitoa.

2. Alotin äskettäin soittamaan nokkahuilua

3. En siedä odottamista kovin paljoa annetun ajan yli

4. Saan välillä turhautumis"kohtauksia", jos ei ole mitään tekemistä

5. Tykkään olla joskus munasillaan

Haasteet seuraaville
Anffi|
^^iituz
Kettinki
aerton
jjannee

Bonus:
6. Jalkapalloa pitäis pelata ainoastaan sateella.

PRELIMINIERS! GET DOWN! -Ahnold-Tiistai 31.01.2006 22:19

Todellakin, nyt alkoi se viimeinen puristus tässä hullunmyllyssä.

Premiliminäärit alkoivat tänään fysiikan osalta. Tosin tuntui oudolta istuskella 3h (3h istumisen jälkeen sai lähteä pois ja 6h saa maksimissaan istua) paikallaan ja syödä ruoka luokassa funtsia koetta samalla. Enää on vain käymättä englanti, kemiä, äidinkieli, pitkä matematiikka ja sen jälkeen olisi normaali historiankoe, erikoista eikös?

Viimeisen päiväkirja merkinnän jälkeen on tapahtunut monia asioita. Tässä ne tärkeimmät:

Multa on periaatteessa loppunu koulu eilen. Enää vain kokeet ja suulliset kuulustelut käytävä ja niiden jälkeen tulee POTKIAISET ja ABIRISTEILY. Sen jälkeen valmentautuminen kirjoituksiin.

Oppilaskunnan rahainhoitaja vaihtu, eli enää ole vastuussa kyseisestä tehtävästä. Minun saappaisiin astui ystäväni rphml, joka saakin kaikki paskat niskaansa. Tovion mukaan hän selviytyy tehtävästään paremmin kuin minä. Voitten käydä onnittelemassa.

Järjestettiin jamit kaverille ihan vain huvin vuoksi, (ne jotka tietää asiasta, ne tietää enemmän). Jamit menivät juuri niinkuin olin odottanutkin, mutta pari extra vierasta tuli myös (, jotka taasen eivät haitanneet tippaakaan, päinvastoin). Kiitän kaikkia osallistumisesta, tosin erikoiskiitokset saa Janika, Tuomo, Heikki ja Pietu.


EDIT: Huomenna on englannin prelit ja siitä tulikin mieleen vanhan englannin opettajan ohje "Kuunnelkaa Iron Maidenia, siinä on puhdasta englantia". Tätä ohjetta olen käyttänyt jo viimeiset 10(?) vuotta.