IRC-Galleria

Hannya-Shin-KyõnMaanantai 29.12.2008 10:35


Muoto on tyhjyyttä ja tyhjyys on muotoa...mikä on tyhjää, on muoto...tajunta, nimi, käsite ja tieto ovat tyhjyyksiä...ei ole olemassa silmää, korvaa, nenää, kieltä, ruumista eikä sielua...

Pimeydessä on synti; pimeydessä on kuolema. Synti on hengen vastakohta; hengettömien olioiden tappaminen ei ole muuta kuin armeliaisuutta.
Mutta, mutta, mutta - kuinka voi olla rakkautta siellä, missä synti vallitsee?

Aamuisin tulee pohdittua kaikenlaista. :)

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 10:26

Ihmisgeneraattori

Jani R. ilmestyi maailmaan eräänä kuivana aamuna. Kaukaa näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli kaunis ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan leikkikalut, niinpä viihteeksi tuli voihkiminen.

Jani kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä punaiset silmät.
Huonosta kohtelusta johtuen hän oli todella riehakas. Lempiruokaansa näkkileipää nakkikastikkeessa hän sai työskennellen velkasanaeerajana.

Jani ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän ostaa alaikäisille.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se. http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

MottoSunnuntai 28.12.2008 13:29

Audentes Fortuna Iuvat!

Joulu Torstai 25.12.2008 21:36

Tuli ja meni.. Onneks. Olen hämilläni!

JouluTiistai 23.12.2008 20:26

Vuoden synkin juhla! Vittu,ku vasta pääsin katkolasta..

VpkMaanantai 22.12.2008 13:51

http://www.helsinginvpk.net/ Tuli ilmottauduttua

KatkoSunnuntai 21.12.2008 15:42

Sen verran oli siellä taas ammattilaisia, että oma putki tuntu lipitykseltä..