IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 20:08

Tyttö ja poika ajavat moottoripyörällä 160km/h.

``Pysäytä, minua pelottaa.!`` Sanoo tyttö.
``En tää on hauskaa.``
``Ole kiltti.`` Tyttö pyytää.
``Ok, mutta ekaks sano mulle että sä rakastat mua.`` Sanoo poika.
`` All right, Rakastan sua. Pysäytä.!!`` Tyttö pyytää.
``Halaa vielä minua.``
*tyttö halaa poikaa.*
``Nyt ota tämä mun kypärä ja laita se sun päähäs.!`` Poika sanoo.

Seuraavana päivänä lehdessä lukee:

Poika kuoli moottoripyöräonnettomuudessa, tyttö on hengissä.
Poika oli silloin tajunnut, ettei jarrut toimi eikä halunnut kertoa siitä tytölle.
Hän halusi, että tyttö sanoisin rakastavansa häntä ja halaisi häntä vielä viimeisien kerran.
Ja hän pelasti tytön antamalla kypäränsä hänelle<33

Nappasin Pirneziltä... :)Lauantai 19.01.2008 17:57

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään

[Ei aihetta]Maanantai 14.01.2008 17:27

Sijoituksesi huumorintajuasteikolla on 51%

Asteikko ei kerro, onko sinulla hyvä vai huono huumorintaju.

Huumorintajusi on ivallista ja vahingoniloista.

Pidät älyllisestä ja haastavasta huumorista.

[Ei aihetta]Maanantai 14.01.2008 14:26

Äidit ovat
monipuolisia opettajia:

1. Äidit opettavat kuinka TYÖT TEHDÄÄN
SIISTISTI:
"Jos te ****leet aiotte tappaa toisenne, menkää ulos! Sain
just siivottua!"

2. Äidit opettavat
USKONTOA:
"Sun on parasta rukoilla että tämä tahra lähtee tästä
matosta!"

3. Äidit opettavat LOGIIKKAA:
"Se on niin, koska minä
sanon niin!" ja "Jos putoat siitä keinusta ja
katkaiset niskasi, et pääse kanssani kauppaan!"

4.
Äidit opettavat SELVÄNNÄKEMISTÄ:
"Vaihda puhtaat alushousut, ei tiedä vaikka
joudut onnettomuuteen!"

5. Äidit opettavat IRONIAA:
"Naurapa vielä
vähän aikaa, niin annan sulle syyn itkeä!!"

6. Äidit opettavat asioita
NÄLÄNHÄDÄSTÄ:
"Suu kiinni ja syö se lautanen tyhjäksi!"

7. Äidit
opettavat AKROBATIAA:
"Kato nyt mitä sontaa sulla on
niskassa!"

8.Äidit opettavat HILLITTYÄ KÄYTÖSTÄ:
"Istut siinä
hiljaa ja liikkumatta, kunnes ruoka on valmista!"

9. Äidit opettavat
LUONNONMULLISTUKSISTA:
"Ihan kuin pyörremyrsky olisi sekottanu
huoneesi!"

10. Äidit opettavat TALOUSASIOISTA:
"Jos et nyt
lopeta niin sut myydään mustalaisille!"

11. Äidit opettavat
PITKÄJÄNTEISYYTTÄ:
"Istut siinä niin kauan kunnes kaikki herneet on
syöty."

12. Äidit opettavat
KÄRSIVÄLLISYYTTÄ:
"Odotahan kun päästään kotiin!"

13. Äidit opettavat
GENETIIKKAA:
"Olet ihan kuin isäsi!"

14. Äidit opettavat IÄN TUOMAA VIISAUTTA:
"Kun
olet minun ikäiseni, ymmärrät kyllä!"

Taas tällainen...Lauantai 05.01.2008 22:30

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.


1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? Have you ever seen the rain?
Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: Poison
Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: Big Max
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: Goodbye
Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: Go west
Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo: Like a prayer
Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo: Haltin häät
Näet lemmikkisi ja sanot: La isla bonita


2:

Mikä laulu kuvaa...

Elämääsi: Odotan
Ystäviäsi: Crazy
Perhettäsi: Kerro terveiset lapsille
Ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: The power of sex
Vihollistasi: Happy Birthday
Uskontoasi: Menneisyys
Seksuaalisuuttasi: Basket case
Seksielämääsi: Fly high
Persoonallisuuttasi: Kaikki mitä mä annoin
Ulkonäköäsi: Sex on the phone

3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: Sweet kisses
Heräät: To you
Hengaat kaveriesi kanssa: Sleeping in my car
Sinä ja vihollisesi alatte taistella: Big in Japan
Menet treffeille ihastuksesi kanssa: American idiot
Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: Call me
Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: Hero
Menet nukkumaan: Salaa
Masennut: Sokeana hetkenä
Yrität itsemurhaa: Musta aurinko nousee
Hautajaistesi aikana: Leave in silence
Hautajaisvastaanottosi alkaa: Silta yli synkän virran
Lopputekstien aikana: Näiden tähtien alla

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 17:08



OTA KÄNNYKKÄSI ESIIN. MENE VASTAANOTETTUIHIN TEKSTIVIESTEIHIN.

Montako viestiä puhelimessasi on? - 56

Seuraavat kysymykset koskevat kolmannen viestin lähettäjää.
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Nuorempi vai vanhemi kuin sinä? - ehkä nuorempi tai sitten vanhempi, en tiiä..?
3. Tykkäätkö hänestä? - Oli se ihan mukava, ainakin kun hain hältä ostamani huutis-tuotteen...
4. Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - Asuu.
5. Omistaako hän jonkin lemmikkieläimen? - En ainakaan ovelta nähnyt...


Onko ensimmäisen viestin lähettäjä hyvä ystäväsi?
- no jaa..pikkuveli..

Onko viidennen viestin lähettäjä sinulle tärkeä ja rakas?
- no ei ainakaan toistaiseksi, mut eihän sitä tiiä jos vaikka siihen tutustuis ja tykästyis kaverina.. :)

Onko viimeisen saapuneen viestin lähettäjä tyttö vai poika?
- nainen

Luotatko viimeisen viestin lähettäjään?
- kummitätiini, hmm..kyl kai jossain määrin.. :D

Mitkä ovat toisiksi viimeisen viestin kolme ensimmäistä sanaa?
-punasilmä kani, koko...

Oletko ihastunut kahdeksannen viestin lähettäjään?
- en, sama huutismyyjä...


--> MENE PUHELUIDEN TIETOIHIN JA SIELTÄ VASTATTUIHIN PUHELUIHIN.

Onko kolmas soittaja sinulle tärkeä?
- hmm..tällä hetkellä se on lähinnä "pain in my ass..."

Missä ja milloin olet tutustunut viidenteen soittajaan?
- (ei numeroa) <-paha siis mennä sanomaan...

Vihaatko vai pidätkö viimeisen puhelun soittajasta?
- hmm..se on tullu sossusta..joten kai siihen on viha-rakkaussuhde... :)

Seuraavat kysymykset koskevat tekstiviestien 10:tä henkilöä.

1. Onko hän tyttö vai poika? Nainen
2. Onko hän mielestäsi nätti/komea/hyvännäköinen? - Ikäisekseen ihan ookoo..
3. Onko hän brune vai blondi? - tumma
4. Montako kirjainta hänen nimessään on? - 7
5. Mikä on hänen nimensä kolmas kirjain? - n
6. Onko hän sinulle jotain sukua? - ei oo, ellei sit tapahdu sellaista joka hänet sukuumme liittää..
7. Oletko saanut viestejä tämän kyselyn aikana? - en


Oletko lähettänyt viestejä tämän kyselyn aikana?
- en

Onko kukaan soittanut sinulle tämän kyselyn aikana?
- ei oo

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 19:38

OIKEA NIMESI:
Suvi-Tuuli

2. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
Suvizzle

3. ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
Yellow Cow

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
Tuuli Olkkari

5. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
Ihasusar

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuomasi).
Vihreä Glögi

7. IRAQ-NIMESI: (1 kirjain etunimestä, 3 kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2 kirjain äidin tyttönimestä, 3 kirjain isän nimestä, 1 kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
Salarma

9. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi)
Keltainen Olematon
Olen: Seko

Haluan: Seksiä

Minulla on: Skitsofrenia..no ei oikeesti, mut en muutakaan Sllä alkavaa keksinyt äkkiseltään... :D

Toivon: SingStar-pelejä ps2:een...

Vihaan: Sietämättömyyttä

Pelkään: Sairauksia

Kuulen: Sanoja

Pohdin: Sinun suunnitelmiasi

Rakastan: Sinua

Minua koskee: Selkään

Minä aina: Syön

Minä en: Suutu(empä juu koskaan...)

Laulan: Saletisti

Itken: Silloin ja tällöin

En ole aina: Syvällinen

on tää niin niin väärin :'(Keskiviikko 07.11.2007 21:59

Hiljainen hetki uhrien muistolle <333


Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden!