IRC-Galleria

Anrietta

Anrietta

<3 elämä
tajusin tänää taas paljon enemmän siitä mitä Jeesus oikeesti teki meiän puolesta.

luin Raamatusta vaa Johanneksen evankeliumista
Joh1:2 "Hän oli alussa Jumalan tykönä"
ja siitä tajusin sen,
että Jeesus oikeesti oli saanu koko ajan elää siinä Jumalan läsnäolossa,
siinä kirkkaudessa,
siinä mistä me voidaa täälä kokee vaa murto-osa,
ja silti se on jo silloinkin asia,
josta ei KOSKAAN MISSÄÄN TAPAUKSESSA haluaisi lähteä,
ja mitä ikävöi ja janoaaa koko ajan jatkuvasti ja haluu vaa lisää ja lisää ja lisää!

niin Jeesus oli saanut koko ajan olla siinä.
JA SIINÄ tekee päätöksen,
siitä RAKKAUDESTA meihin,
että JÄTTÄÄ SEN IHANUUDEN,
sen Jumalan läsnäolon,
kirkkauden,
sen kaiken
ja tulee TÄNNE maailmaan,
joka on monelle ihmiselle täälläki jo täysi helvetti.

ja täällä, ottaa täysin ihmisen muodon,
ja kaiken lisäksi ihmisistäki saa vielä halveksitun,
pilkatun osan, jossa kukaan ei ymmärrä Häntä.

Ja, kun Jeesus meni ristille, kuolemaan meiän,
NISKUROIVIEN ja KAPINOIVIEN ihmisten puolesta,
Hän otti kaikki synnit päällensä,
eli toisinsanoen, Jumalan HYLKÄSI Hänet silloin täysin,
ei edes sitä pienen pientä pisaraa Jumalan läsnäoloa, kirkkautta.

ja siinäkin hetkessä, ihmiset vaan pilkkasivat, herjasivat,
ja kuitenkin Jeesus rakasti.
Ja kaikki varmaan tietää, että jos ihminen ketä sä oikeasti tositosi paljon rakastat,
käyttäytyy sua kohtaan halventavasti,
pilkkaa tai ivaa,
niin se SATTUU ja PALJON!
ja Jeesus tiesi siinä hetkessä sen kaiken pilkan ja ivan mitä nykyäänkin sun ja mun ja ihmisten täälä maan päällä suusta lähtee, ja jokainen sanakin koski Häntä,
ja siinä samassa myös tiesi sen kaiken tuskan mitä täällä ihmiset joutuu kokemaan.
ja taas, jos rakastat jotai tosi paljo, ja tiet että se kärsii, ni seki sattuu!

Siis Jeesuksen päällä oli silloin kaikki mahollinen kauheus mitä voi olla!
Hän rakasti ihmisiä, jotka pilkkasivat häntä.
Hän rakasti ihmisiä,jotka joutuvat tänäänkin joka päivä kärsimään ja näki sen heidän kärsimyksensä.
Sen jälkeen kun hänet oli ruoskittu ja hakattu verille,
niin että Hänen muotonsa ei ollut enää ihmiseksi tunnistettavissa,
Hänet oli naulittu ristille, mikä ei varmasti ole fyysisesti kauhean mukavan tuntusta.
Hänet oli häväisty täysin.
JA HÄN OLI JUMALAN HYLKÄÄMÄ siinä hetkessä!
Ei pisaraakaan, ei murustakaan siitä läsnäolosta,
missä Hän oli saanut elää ja olla.

ja kaikki siksi, että Hän rakasti juuri SINUA ja minua,
halusi, että me ei jouduta ikinä kokemaan sitä,
olemaan täysin ilman Jumalan läsnäoloa.

Mutta, vielä viiminen naulanisku tähän juttuun on,
että niin monet ihmiset jättää tän koko jutun huomiotta,
niin monet vieläkin pilkkaa ja häpäisee Jeesuksen nimeä,
niin moni jättää sen lahjan vastaan ottamatta,
ja joutuu Helvettiin, täydelliseen eroon Jumalasta.

Jeesus haluis antaa sulle sen tien Jumalan jatkuvaan läsnäoloon,
siihen, missä ei todellakaan enää kipua ole, ei murhetta,
ei mitään tuskaa, ja susta vaan tuntuu että voisit (hyvällä tapaa) räjähtää siitä ilosta,
siitä riemusta joka on jo pelkästään siinä pisarassa Jumalan läsnäoloa,
mitä mäki oon saanu kokea täällä.
ja sanon, että en MISTÄÄN hinnasta päästäisi siitä irti.
mielummin vaikka henki menisi, kunhan en vaa ikinäikinä joudu päästään irti siitä Jumalan läsnäolosta ja kirkkaudesta.!<3

Jos sä haluut löytää sitä samaa,
haluut oppii tunteen Jeesusta,
lähtee seuraamaan Häntä,
niin rukoile vaan tää pieni rukous:

Jeesus, mä oon tässä.
Kiitos että kuolit mun puolesta.
Tien että oon tehny paljon Sua vastaan,
ja mä haluun nyt pyytää niitä tekoja ja sanoja anteeksi.
Haluan olla Sun omasi,
haluan löytää Sun läsnäoloos.
Auta mua.
Aamen.

Jeesus kiitos sun oikeesti niin ihmeellisestä rakkaudestasi. <3

ps. hauska muute mite yks pieni lause : "Hän oli alussa Jumalan tykönä"
voi puhuu tällase määrän tekstii. :D haha :P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.