IRC-Galleria

Arnube

Arnube

Its all for love <3 L-O-V-E

[Ei aihetta]Perjantai 28.08.2009 05:02

Nyt loppu omien henkilökohtaisten asioiden kertominen tuntemattomille netissä.
After all mulla on maailman ihanimmat parhaat ystävät ja perhe jotka tukee mua sata prosenttisesti.

Niin ja tietenkin Malou <3

:(Lauantai 01.08.2009 05:57

Luin tässä yön pimeinä tunteina yhden päiväkirja merkinnäin,jonka kirjoittaja oli sitä mieltä että Michael Jacksonin kuolema on saanut ihmisiä tunnustamaan faniutensa vaikkei ikinä olisi fani ollutkaan.Entäs sitten?Itse olen sitä mieltä että Michael ja hänen taiteensa tulee elämään aina,läpi monien sukupolvien.Faneja tulee olemaan aina.
Itselläni on ollut suuri kunnia elää sitä aikakautta jolloin Michael vielä eli.Nähdä aikakautemme mahtavin taiteilija livenä.
Itse olen kasvanut Michaelin kanssa,hän ja hänen musiikkinsa on aina ollut minulle pettämätön tukipilari elämän vaikeina hetkinä.7-vuotiaana nukuin MJ julisteen kanssa ,useasti toivoin herääväni neverlandista ja pääseväni leikkimään Michaelin kanssa.

On vaikea määritellä tarkkaan ajankohtaa sille hetkelle jolloin Michaeli astui sydämmeeni ja jäi sinne ikuisiksi ajoiksi.Luulisin sen tapahtuneen silloin 7-vuotiaana,eli 18 vuotta sitten.

Nämä viikot ovat olleet minulle vaikeita.Vieläkin minun on vaikea saada öisin unta.Vaikka ikävä ja suru on suuri,yksi asia saa minut onnelliseksi.Se on se rakkaus ympäri maailman jota ihmiset tuntevat Michaelia kohtaan.Sekä se ansaittu kunnioitus jonka hän on nyt saanut osakseen,jota hän ei valitettavasti eläessään saanut kokea.

Kiitos Michael <3

Your legacy will live forever

AiniinTiistai 28.07.2009 21:53

Ja puhuin eilen sujuvasti suomea,englantia,ruotsia,saksaa ja arabiaa.
Harmi että tää mittava kielitaito on jo nyt kadonnut.. :(

HuhTiistai 28.07.2009 21:05

Eilen tuli lähdettyä ulos miltei ekaa kertaa sitten Maloun syntymän.
Mahtavana biletys seuranani toimi Mikaelin paras ystävä Peter.
Illan saldoa lyhyesti medborgarplatsen-->slussen-->stureplan (oi miksi?)-->ja viimeisimpänä muttei tosiaankaan vähäisimpänä epämääräinen striptease klubi jossakin päin tukholmaa.Tästä viimeisestä huvituksesta maksoin sitten miehekkäät 1000kr.
Kotiin saavuin klo.08.

Mä en ilmeisesti osaa vieläkään juhlia sivistyneesti.
Tai osaisiko joku mulle tiivistää lyhyesti mitä on sivistynyt juhliminen?

OMG
:)


4815g ja 55,5cm


jepjep....

Kiitos kaikki ihanaiset<3Torstai 02.07.2009 05:00

Kaikista ihanista kommenteista koskien meidän prinsessaa<3!
Tämä mamma on aivan liian väsy vastatakseen kaikille.

Joo en saa unta..Tiistai 26.05.2009 04:28

Alla on noin 110 esinettä tai asiaa. Jos omistat tai
kotoasi (huom. opiskelijat, ei kotoakotoa!) löytyy kyseinen
tavara niin ei kun rasti ruutuun... Nyt kaikki
tekemään inventaario...

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[ ] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[x] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x ] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[x] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[X] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[x] kotiparturi
[x] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x ] laajakaista
[x] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] lemmikkieläin
[] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä (ei ku pari mopoa)
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo (no ei oma,mut talo kuitenki)
[ ] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[x] parveke
[x] pelikone
[] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[ ] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[ ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna


[ ] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ]sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[ ] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[x] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[ ] tietokonepöytä
[ ] traktori (lelu)
[ ] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x ] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[x] viinaa
[x] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[x] web-kamera
[x] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

Tylsää taas..Perjantai 22.08.2008 03:52

Info
[ ] Olen alle 155cm
[X] Ajattelen joskus olevani ruma
[X] Minulla on monia arpia
[X] Rusketun helposti
[ ] Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
[X] Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
[X] Minulla on tatuointi
[X] Olen epävarma ulkonäöstäni
[ ] Minulla on / on ollut hammasraudat
[ ] Käytän silmälaseja
[x] Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi ilmaista tai minulla olisi rahaa
[x] Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
[x] Minulla on yli kaksi lävistystä
[x] Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
[ ] Minulla on pisamia

Perhe
[x] Olen kiroillut vanhemmilleni
[ ] Olen karannut kotoa
[ ] Minut on potkittu ulos kotoa
[] Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
[ ] Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
[x] Haluan isona lapsia
[ ] Minulla on lapsia
[/] Olen menettänyt lapsen

Koulu / Työ
[ ] Olen koulussa
[x] Olen töissä(kohta)
[x] Olen nukahtanut koulussa / töissä
[ ] Teen lähes aina läksyt
[x] Olen ollut poissa koulusta yli viikon
[ ] Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
[] Olen varastanut jotain työpaikaltani
[ ] Olen saanut potkut

Nolot jutut
[ ] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[X] Disney-elokuvat saavat minut itkemään (ei nyt aivan, mutta saattaa ne tipan tuoda)
[x] Olen röhkinyt nauraessani
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[X] Olen liimannut käteni johonkin
[X] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[] Synnyin jonkin taudin kanssa
[X] Olen saanut tikkejä
[ ] Olen murtanut luuni
[X] Kitarisani on leikattu
[X] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[/] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[X] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Afrikassa

Kokemukset
[X] Olen eksynyt omassa kaupungissani
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana
[X] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
[ ] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
[X] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullon pyöritystä
[ ] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[ ] Olen ajanut kolarin autolla
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[x] Olen nähnyt revontulet
[x] Olen istunut talon katolla
[x] Olen esittänyt kanaa
[X] Olen huijannut jotakuta
[X] Olen ollut taxissa
[X] Olen syönyt sushia
[] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[ ] Olen sinkku
[x] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[] Olen naimisissa
[X] Olen ollut sokkotreffeillä
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
[x] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[X] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[X] Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[] En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
[x] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
[X] Olen huijannut pelissä
[X] Olen huijannut kokeessa
[X] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta
[X] Olen ollut nyrkkitappelussa
[ ] Minut on pidätetty

Huumeet / Alkoholi
[x] Olen juonut alkoholipitoista juomaa
[X] Juon säännöllisesti
[X] Olen sammunut
[ ] Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[ ] Olen käyttänyt huumeita
[X] Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[ ] Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ] En pysty nielaisemaan pillereitä
[ ] Minulla on todettu masennus
[] Minulla on paniikkihäiriöitä
[/] Olen masentuessani sulkeutunut
[ ] Käytän masennuslääkkeitä
[ ] Minulla on anoreksia tai bulimia
[X] Olen nukkunut koko päivän
[x] Olen satuttanut itseäni tahallisesti (...pientä, hakannu päätä seinään tms...)
[X] Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema / Itsemurha
[X] Pelkään kuolemaa
[x] Inhoan hautajaisia
[X] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[] Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
[ ] Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
[ ] Olen suunnitellut itsemurhaa
[ ] Olen yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[X] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[X] Omistan jotain GAPilta
[X] Olen ostanut jotain eBaysta

Random
[] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[X] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[X] Kiroilen säännöllisesti
[] Laulan suihkussa
[ ] Olen aamuhenkilö
[ ] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[] Olen äidinkieliperfektionisti
[] Rakastan urheilua
[X] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
[] Kokkaan hyvin
[X] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[ ] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[] Osaan ampua aseella
[ ] Olen rakastunut rakkauteen
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[X] Nauran omille vitseilleni
[X] Syön pikaruokaa joka viikko
[] Uskon kummituksiin
[X] Olen internetissä 24/7
[x] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[ ] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[X] Kutian erittäin helposti
[] Rakastan valkosuklaata
[X] Pureskelen kynsiäni
[] Pelaan konsolipelejä
[x] Minulla on hyvä kasvomuisti
[] Minulla on hyvä nimimuisti
[] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[ ] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni