IRC-Galleria

http://www.astro.fi/self_knowledge/characterHoroscope

Oinaan vuodenaika:

Oinas on alkavan kevään merkki ja siksi Oinas-ihminen on tunnistettavissa samasta periksi antamattomuudesta kuin luonnon ensimmäiset kasvit niiden työntyessä esiin kylmästä ja osin vielä jäisestä maasta. Terveen itsetunnon omaava Oinas ei juuri kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessään ja siksi Oinaita pidetään usein itsekkäinä ja jopa välinpitämättöminä ihmisinä. Kaikkien tulisi kuitenkin muistaa Oinaiden tehtävä ihmiskunnan kehityksessä, sillä juuri he ovat vastuussa kaikille välttämättömien uudistusten liikkeelle lähdöstä tässä nopeasti kehittyvässä maailmassa. Jonkun on uskallettava olla ensimmäinen ja Oinaat tuntuvat olevan vapaaehtoisia jatkuvista kolhuista ja arvosteluista huolimatta.

Hallitseva planeetta:

Sodan Jumala Mars on Oinaan hallitseva planeetta ja siksi juuri Oinaat ovat kaikista merkeistä sotaisampia ja aggressiivisempia. Moni Oinas joutuu kuitenkin lapsuudessaan sen verran väärin ymmärretyksi ettei osaa vielä aikuisenakaan kunnolla ilmaista tunteitaan. Niinpä myös pahanolon tunteet ja viha voivat kerääntyä ihmisen sisälle kunnes olosuhteet käyvät ylivoimaisiksi ja silloin niin Oinasmies kuin -nainenkin maksaa potut pottuina ja korkojen kanssa niille jotka kokee syyllisiksi kehnoon oloonsa.

Rakkaus:

Säästyäkseen tältä ajoittain toistuvalta tragedialta Oinaan tulisi oppia kunnioittamaan omaa riippumattomuuden tarvettaan ja vapauttaan etenkin siinä lähimmässä ihmissuhteessaan ja lisäksi lastensa kanssa. Oinas on huolehtiva ja lämmin puolisona, isänä ja äitinä kunhan hänellä on riittävästi tilaa ympärillään. Oinas huolehtii rakkaistaan yhtä suurella antaumuksella kuin itsestään. Ellei Oinas tunne oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi niin kaikki muutkin saavat olla varpaillaan.

Seksi:

Oinaan seksuaalisuus on tulista ja intohimoista. Vastarakastunut Oinas osoittaa rakkautensa ennen kaikkea eroottisuudellaan sänkykamarin puolella tai tilanteen vaatiessa melkein missä vain. Tulisuus ja eroottisuus ovat valitettavan usein lyhytaikainen ilo Oinaan parisuhteessa, sillä omistava kumppani saa hehkun sammumaan uskomattoman nopeasti. Suurin osa Oinas-ihmisistä kärsii itseluottamuksen puutteesta ja jos kumppani erehtyy arvostelemaan Oinaan tekemisiä päivittäisessä elämässä niin sato on saman tien korjattavissa asteittaisena viilenemisenä seksielämässä. Vain itsensä hyväksytyksi tunteva Oinas pystyy kerta kerran jälkeen sekä nauttimaan että antamaan nautintoa jatkuvasti korkeammassa potenssissa.

Oinaan valttikortit:

Kaikilla elämänalueilla Oinas on aloitteellinen, itsenäinen ja itsekäs. Lähtökohtana ovat omat kokemukset ja voimantunne, joka vaatii tekoja ja käytännöllisiä otteita. Oinas on luonteeltaan rohkea, utelias ja suorasukainen. Hänellä on taipumusta yksilölliseen epäsovinnaisuuteen ja kapinallisuuteen. Oinas on seksuaalisesti ja psyykkisesti luonnonlapsi ilman estoja tai sielullisia tai sosiaalisia rajoitteita. Oinaan tehtävä on luoda maailma uudestaan.

Oinaan heikkoudet:

Oinaan heikkouksia ovat kiire ja hätiköinti, liiallinen itseluottamus ja karkeus. Hän ei harkitse, ei suunnittele pitkään eikä arvosta syvällisyyksiä tai hienouksia. Kiivaus, hillittömyys, aggressiivisuus ja tunteettomuus muita kohtaan kertovat Oinaasta, joka ei ole vielä löytänyt sopivaa ilmaisuväylää energioilleen.

Oinaan sairaudet:

Tapaturma-alttius vaivaa koheltavaa Oinasta ja etenkin pää on vahvasti vaaravyöhykkeellä. Muita alttiuksia ovat tulehdussairaudet, reuma, päänsärky, verenpaine ja heikko verenkierto. Helposti pitkästyvä Oinas tarttuu tavallista helpommin myös lasiseen laulukirjaan eikä hermosavuja vetelevä Oinas ole myöskään mikään harvinaisuus.

:PSunnuntai 22.03.2009 18:35

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen?
Vastaa ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit...

Saatanan kevätflunssa :<<Sunnuntai 22.03.2009 17:42

F*cking boring, what should I do?Perjantai 20.03.2009 21:32

Laiton kokki iskee jälleen!Tiistai 17.03.2009 17:33

Tein muuten vitun hyviä mokkapaloja :P
ainoo vaa et keskelt joku öbaut neljä tai viis palaa jäi jotenki raa'aks.. :s
mut seki tais olla sen takii ku feilasin ja unohin leivinjauheen :D
MUT SIIT TULI SILTI HYVÄÄ! &lt;nam&gt;

On niin saatanan tylsää :sSunnuntai 15.03.2009 13:49

Yksinäisyyden ja yhtenäisyyden vuoriKeskiviikko 11.03.2009 17:37

Iltaa odotellessa... ;D



Säännöt:
1. Laita sekoitus päälle: iTunes, Windows Media Player, mp3-soitin tms.
2. Vastaa jokaiseen kysymykseen seuraavan kappaleen nimellä.
3. SINUN TÄYTYY KIRJOITTAA KAPPALEEN NIMI HUOLIMATTA SIITÄ KUINKA HASSULTA SE KUULOSTAA.
4. Merkitse 10 ystävääsi.
5. Jokaisen merkityn tulee tehdä sama asia.
6. Pidä hauskaa

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT
Mitä tänään

2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI?
Kaikki tietää

3) MISTÄ SINÄ PIDÄT MIEHESSÄ/NAISESSA?
päiväst2.een

4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN?
Mitiih

5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS?
Jotain hyvää

6) MIKÄ ON MOTTOSI?
Maailmankirjat

7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA?
Anna palaa

8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA?
4 elementtii

9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN?
Tämmöst tänää

10) PALJON ON 2+2?
7 veljestä III

11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI?
A-ha

12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINASI?
Huomenna on liian myöhäistä

13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI?
Persepolis [Hajosin :''DDD]

14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI?
Beibe

15) MITÄ TANSSIT HÄISSÄSI?
24h

16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSA?
Heruuks?

17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI?
Ruokaa, ei aseita

18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI?
Kaks lakia

19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI?
Kaikki paremmin

20) MITÄ HALUAT JUURI NYT?
Turhia murheita

21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI?
112

22) MINKÄ NIMISENÄ JULKAISET TÄMÄN?
Yksinäisyyden ja yhtenäisyyden vuori
Tein just jumalattoman hyvää marjapiirakkaa &lt;nam&gt;
Ette kuule tiiäkkää mistä jäätte paitsi ;):P

EllaSunnuntai 08.03.2009 19:10

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 18:57

► MIKSI:
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - nokunoku...
Miksi olit viimeksi surullinen? - noku olin ilkee ellalle :D:S
Miksi teet tätä testiä? - jaa a, paha sanoa
► MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit? - empä muista
Milloin olit viimeksi autossa? - eilen
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eilen
Milloin olet viimeksi opiskellut? - tänää
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en muista
► ONKO:
Onko sinulla mp3? - on..
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jjuu ;D
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - on, Dj Mobster ft Paleface & Redrama - Still in charge
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - nojaa..
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - ei oo ei
► OLISIKO:
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - ei todellakaa
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - EI!
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? - eeip
Olisiko maailma parempi ilman sotia? - nojoonojaa
► SINÄ:
Monta kirjainta on nimessäsi? - 4
Oletko allerginen jollekin? - enkai?
Onko sinulla mitään sairautta? - ei pitäs olla
Kuinka pitkä olet? - jotai 170?
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - iihan hyvä :P
► ULKONÄKÖ:
Kuvaile hiuksiasi? - vaaleet lyhyet
Silmiesi väri? - kai jotain vihreen sävyy
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä? - en :]
Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan? - nojoo, ns "hoppari"-tyyli
Koska ostit vaatteita viimeksi? - jaaaa a
Käytätkö korkokenkiä? - en.. :D
Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu? - no jotain pientä :D
► YSTÄVÄT:
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - on, ainaki mun käsittääkseni
Montako HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - muutama :)
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - empä oikeestaa
► VIIMEISIMMÄT:
Viimeisin pitkä automatka: Helsinkii viime perjantain
Viimeisin itku: empä muista ny just
Viimeisin nähty elokuva: se joku leffa joka kerto jostain jätkäst josta joku muija kirjotti tarinaa tai jtn :D
Viimeisin syöty ruoka: Ranskanperunoit ja PIHVIÄ<333 :PPP
Viimeisin soitettu CD: en muista
Viimeisin vierailtu nettisivu: gaalleria
► SEKALAISIA:
Oletko ihastunut? - jjeps
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - joskus
Oletko terveysintoilija? - nnääääh
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - juuh :P
Millainen olotila juuri nyt? - vähä sekava olo :s