IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Lumppari koulutunnilla Perjantai 08.08.2008 22:40

Koulutunti. Oli hyvä! Pitkästä aikaa tosi kevyt ja liikkui hyvällä askeleella. Satulalla lienee osuus asiaan. Tehtiin hyvää nopeusharjoitusta - neljäsosa-ympyrästä avoa, neljäs-osa pohkeenväistöä - sit taas avo-pohkeenväistö. Ja vastaava avo-sulku-avo-sulku. Laukasta pysähdyksiä - laukka, samoin laukka-käynti 3 askelta - laukka. Todettiin yksissä tuumissa, että Lumppa ei ymmärrä pysähdyksessä korjaavaa pohjetta. Tarttee opettaa. Oikeassa laukassa sain sen kerran jopa kantamaan itseänsä hetken aikaa sisäpohkeella - oli upea tunne!!!

Fortter pääsi kans töihin. Nyt se ekaa kertaa oli laiskan oloine - jo radalla ,-) Sen myötä muuten kentällä keskittyi - korvat kuuntelivat taaksepäin, kun se yritti ymmärtää väistävän- ja eteenpäin vievän pohkeen merkitystä. Ja ymmärsihän se ne. Sekin on äärettömän hieno hevonen ,-)

Sunnuntaina mennään merkitsemään metsälenkkiä. Tekee paitsi Lumelle, myös Fortelle älyttömän hyvää - saa vaihtelua.

Ny se on sitten tehtyPerjantai 08.08.2008 00:16

eli irtisanouduttu ja kuukauden päästä odottaa uudet haasteet. Jee!

Lumpparilla vähän kentällä, köhi taasen. Juttelin N:n kanssa ja päädyin harrastamaan herran kanssa höyryhengitystä huomenista etiäpäin. F sai olla levossa, koska kuski ei ehtinyt aikaisin tallille.

RataharjoituksetTorstai 07.08.2008 00:08

Kummallakin - sekä Lumpparilla että Fortella. Lumppari köhähteli, mutta taisi vain lähteä limat liikkeelle - sen verran reippaasti ja hanakasti se vikat laukat veti. Fortteri oli kiwa - välissä oli tahti hukassa, mutta välillä taasen oikeinkin mukavasti hollillaan. Mukava palata karvaturrien maailmaan. Tulevaisuudessa niille on sitten toivottavasti vielä enemmän aikaa!

Lumpparilla eilen juoksutusMaanantai 04.08.2008 16:04

Oli hauska vinkulelu ,-) Muuten sai sitten jäädä viettämään vähemmän aurinkoista päivää kera kavereiden laitsalle. F:llä lepo.

Lymppä TynnilläLauantai 02.08.2008 22:56

Olin yllättynyt. Torstain estetunnin ja eilisen kahden tunnin maaston jälkeen mulla oli reipas ja eteenpäinpyrkivä hevonen tunnilla. Hah. Oliskohan taasen vaihtelu tehnyt hyvää? Tehtiin kaikkea kivaa. Kuten ympyrällä avo-pohkeenväistö-avo, vastataivutus-avo-vastataivutus, vastataivutus-pohkeenväistö-vastataivutus. Harjoteltiin myös pysähdystä. Ja siinä riittää hiottavaa - not good. Vähän valuu/hakee/steppaa tuo mun iso-oma-laiskajaakko. Laukassa oikeassa laukassa sujui avo-sulku-avo, mutta vasemmassa kierroksessa ei - ei pyörittänyt hyvin vasentalaukkaa, mikä sinänsä oli jännä, koska ravissa oli hyvin pohkeen välissä.

Fortterilla kentällä. Pysähdykset, pienet voltit käynnissä ja baby-etuosakäännökset sujuivat mallikaasti. Ravissa se vähän kaahoilee ja välissä kaatuu - mutta kun selässä kävi Heidi-stunt, niin voi vide! On se hiano suokki!

Uusi kumirouhekenttä oli good!

Kahden tunnin maastoPerjantai 01.08.2008 23:57

kera Andyn ja Vallen. 95% käyntiä - vapailla ohjilla - muuten ravia/laukkaa. Köhi taasen alkuun ravissa/laukassa. Pitkää, hyvää askelta. Jaksoi hyvin, vaikka olikin raukea talliin päästessään. Valle kehittynyt hienosti - ennen se joutu ravaamaan tikitys-ravia, jotta pysyi pitkässä käynnissä mukana - nyt se tuli itse pitkää käyntiä Lumpparin vieressä.

Taasen mukava hevostelupäivä.

Eilen... hypättiiin!!!Perjantai 01.08.2008 12:22

Kesälomanjälkeinen eka hyppytunti hyppivillä lihapullilla - eli Andylla, Vallella ja Lumpparilla. Kylläpä taasen sitten näki, että systemaattisesti on Krista porukkaa vienyt eteenpäin - nimittäin tunti sujui tosi hyvin ja sopivan vauhdikkaasti. Tehtiin kolmen esteen jumppasarjaa (2.5 m väli), kaksaria (pysty+okseri, 15 m väli) ja sitten oli vielä yksi yksittäinen. Kuskia kyllä välissä hirvitti, mutta Lumppari hoiti homman kotiin. Jännä juttu, nyt vasta on alkanut tulla se sokea luotto hevoseen esteillä - että se hoitaa homman ,-) Valle oli hieno - ei yhtään kieltoa - ja Andy Moogista nyt ei voi puhuakkaan, kun se veteli hienoilla kaarilla niitä esteitä! Hauska tunti, hyvät fibat.

Fortterin ratsastelin ennen estetuntia kentällä. Alkuun jo vakioksi muodostuneet pysähdykset, sitten väistävä pohje - sekä oikea että vasen - osittaisen etuosakäännöksen muodossa (toimi hyvin!), isolla kartio-ympyrällä ravia, lopuksi käynnissä kartioiden pujottelua&ympäri pyörimistä taipuisuuden lisäämiseksi ja vielä ihan lopussa muistutuksen vuoksi osittaisia etuosakäännöksiä. Teki just niinkuin Tauro veikkasi. Kun ekaks oltiin väistätetty vasen pohje ja pyysin oikean pohjeen väistätystä - se tietty väisti kuten vasemmalla pohkeella ,-)

Ihanan hevostäyteinen päivä.

Lars LeviTorstai 31.07.2008 01:37

Kävi estevalkun alla kokeiltavana. Satulan kanssa oli hakemista - nyt siirrytään Kiefferin yleispenkkiin toistaiseksi. Täytyy loman aikana ottaa tuohon JR:n lopullinen sovitus - jää varmaan kesän jäljiltä sitten syksyllä leveäksi, mutta minkäs teet.

Fortteri oli TULESSA. Viidennellä kierroksella ravissa vasta rentoutui - kun väsähti. Mutta eipä sillä ole hetkeen hölköteltykään.

KankituntiKeskiviikko 30.07.2008 00:23

Piiitkästä aikaa. Laidunlaiska hevonen, joka vielä jännitti vähän kankia, niin eihän se nyt mikään priima tunti ollut. Mutta kuski oppi taasen enemmän pitämään käden rauhassa ,-)

F juoksutus. Olisin mennyt radalle, mutta se oli ruuhkainen.

Entistä enemmän tyytyväinen sunnuntain suoritukseen. Helppo B:2 on vaikein helppo B. Not bad at all..

Eilen lepoaTiistai 29.07.2008 12:20

Sekä hevosille että kuskille. Paitsi kuski kävi puntilla aamulla. Lumppari nautti kunnon harjaustuokiosta - eilinen kisaluukki oli kyllä ihan kunnolla piehtaroitu pois. Tyytyväinen hevonen. Ja kuski.