IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Köh, köhSunnuntai 27.12.2009 22:39

on Lumppa sanonut ridauksen aluksi (kentällä) sekä eilen että tänään. Ei montaa kertaa - ja esmes tänään ei kyllä iloitelussa ollut jälkeäkään keuhkoödeemasta: herra nimittäin otti ja vei taas ihan huolella peltolenkillä, kun sinne päädyttiin pikku kenttäilyn jälkeen.


Meillä taitaa olla vakavahenkinen perheneuvottelu siis edessä.

Tunti muuttui ralliksi..Keskiviikko 23.12.2009 21:56

Koska tilsoitti ja kovasti. Lumppa ei pistänyt pahakseen, vaan metsälenkki go-go. Kierros mentiin siististi ravissa, sitten tokalla kiekalla tuli takaa Holigaani, ja sen jälkeen ponin menohalu oli taattu. Hulis päästettiin ohi, jonka seurauksena harrastimme sitten laukkaväistöjä kootussa muodossa .. pellolla päästin toista sivustaa pitkin sitten vapaasti eteen - jonka seurauksena en muista ikinä istuneeni niin kovassa laukassa Lumpalla: ja Lumppa tietty hirnui ,-) Sain mä sentään sen kiinni, vaikka vähän kyllä epäilytti. Vielä kertaalleen kunnon hirnunnalla peltolenkin sivu ylös, sitten radalle ja kunnon lumipellolle - jossa myös laukkaa.. ikiliikkuja ,-) Saatiin me sitten rauhoitettua meno, kunnon loppukäynnit (lumppa korkkareilla) ja talliin. Taas oli polle-poon mielenterveyspäivä.

Fortterilla ei päästy kuin kerran metsälenkki ympäri, jonka jälkeen kuski oli ihan märkä: kiitos alijäähtyneen veden, jota tulla tupsutti ihan kivasti.

VinkuleluSunnuntai 20.12.2009 18:42

Lumpan kanssa pellolle. Alkuraveissa se vaan nakkeli niskojansa, arvatenkin yhdistää pellon kiitolaukkailuun ,-) Rauhoittui se siitä ja tehtiin abt. 20 minsaa kevyttä ravia ympyröillä ja laukkaa. Rentoutu ja tuli hyväksi. Siitäpä sitten baanalle. Kolme kertaa päästä päähän (eli 6 sivua) - aina tallilta poispäin mentäessä hirnunta oli hurjaa ,-) Näkipä taas, että hevosella oli äärimäisen hauskaa. Loppuravailu ja sitten vielä loppukäynti Jussilankujan suojaisemmassa maisemassa. Ja polle talliin.

Fortterin kanssa kentällä. Rauhoittunut huomattavasti, johtunee myös siitä, että oli päivänvalo. Kivahan se on. Tekee jopa askeleen pidennystä nätisti! Asetuksen vaihto ei oikein tahdo vielä sujua, mutta eiköhän se senkin fiksuna poikana kohta hiffaa, että pää voi kääntyä moneen suuntaan ,-) Laukattiin pääty-ympyrällä - rauhallinen, iso, ilmava ja älyttömän siististi kannettu laukka.

Maneesi..Lauantai 19.12.2009 20:20

Vaikka pakkanen paukkui, käytiin aamutuimaan tekemässä semi-kevyt tunti maneesilla. Lumppa oli ihana.

Ja pakkastaPerjantai 18.12.2009 22:55

piisaa ....

Naarmua naarmun peräänTiistai 15.12.2009 22:37

Kohta Lumppa varmaan tarhataan haarniskassa. Ei auta edes suojat jokajalkaan - takajalassa kunnon vekki, ihan hirvittää, mitä se olis ollut ilman suojia.

Kurja juttu, kun miettii, että kaksi talvea on menty max. buutsit etusissa ja nyt sitten ei enää mikään riitä. Eli taitaa poikaa kohta kutsua sinkkutarha ,-(

Muuten niin kylmä, että ei tarkeno ratsastaa. Tänään kaksi kierrosta käyntiä ilman satulaa ja sen jälkeen oli kädet niin jäässä, että mitään ei pystynyt puoleen tuntiin tekemään.

Ihan pellolla ...Sunnuntai 13.12.2009 19:02

Nyt sitten kenttä "kilahti" jäähän eilen s.e. ei puhettakaan, että siellä vois ridata. Perjantaina oli äsetetty, minkä vuoksi oli jo silloin - pehmeydestä - huolimatta sellainen, että ei pystytty menemään; oli kuin perunapelto. Enivei, hätiin tuli sitten onneksi pelto, jossa voipi mennä - ja siellä viännettiin kummankin pojan kanssa.

Lumpalla tilsoitti, mutta tuli rennoksi ja kivaksi ravissa. Hyvin se alko keskittymään, kun hokasi, että maiseman erilaisuudesta huolimatta, nyt on tarkoitus tehdä töitä. Avot ok, väistöt kivat. Laukka kerrassaan mielettömän ilmavaa, energista ja pyörivää. Pitkään ei koululaukkaa tehty - vain molempien puolien tsekkauks, että kantaa itsensä ja sitten palkittiinkin erinomainen suoritus kunnon peltolaukoilla! Lumpalle mieluista palkinto, päätellen hirnunnasta ja kevyestä takapäästä ,-) vielä rataa taluuttaessa se yhtäkkiä alkoi vinkumaan ja viskelemään kaulaansa - ilmiselvästi oli mieluinen liikutusreissu.

Vähän mietitytti, miten F suhtautuu uuteen työskentely-ympäristöön, mutta saldona pukkeja 0 ,-) Ei nyt rennon-rennoksi tullut, mutta saatiin ravi ja laukka hyvin läpiratsastettua. Laukka oli upeaa; isoa ja matkaatavoittavaa. Ja kun se jaksaa jo paljoja kannella itseänsä, niin siellä selässä on vain ihan, että wow! Fortter saa myös erityismaininnan siitä, että kertaakaan ei lähtenyt ryysimään, vaikka edessä saattoi olla pitkä peltosuora. Vaikka onhan sillä vauhtia, mutta kontrollissa olevaa sellaista. Kerrassaan mainio polle!

Tämän päivän iso nautinnon hetki oli se, kuinka mageeta on, kun hevonen todella reagoi pohkeeseen oikein ja kantaa itsensä.

Itsenäisyysridauksia..Sunnuntai 06.12.2009 21:48

Ljudmillalla vähän ravityötä kentällä, mutta sitten suunnattiin metsälenkille. Tilsat - btw - lensi muuten äärimäisen hyvin pois iloisessa laukka-rallissa ,-) Voi vitsi, että Lumppa tykkäsi! Sytty kyllä niin pilke pojan silmäkulmaan.

Fortterilla kentällä työstämistä. Vasen puoli ei tahtonut mennä kunnolla läpi. Harjoiteltiin asetuksen vaihtamista puolelta toiselle: hitaan tahmeastihan se kaula alko kääntyilemään.. täytynee jatkaa kaula-jumppaa, nyt kun se loppukroppa suht hyvin toimii.

TyöpäiväLauantai 05.12.2009 20:57

Ekaa kertaa viikkoon päästiin tekemään muutakin kuin käyntityötä: alkuviikko meni kuskin selkää parannellessa ja keskiviikkona sitten kaik paikat jääty. Tänään kenttä karhittiin ennen meidän tuntia ja siinäpä pystyi menemään - tilsoitti käynnissä ja vähän ravissa, mutta ravissa ne varis hyvin pois, joten ei muuta kuin töihin..

Ei tehty edes täyttä tuntia, koska ratsukolla sujui niin hyvin. Oli ihan älyttömän mukava ratsastaa! Lumppa oli heti alkuravista lähtien rento koko kropan läpi. Avot ravissa sujuivat hianon hianosti, kuin myös pohkeenväistöt uralla. Laukka - molemmat - pyörivät hyvin ja oikein heti. Lopetettiin siis tunti tyytyväisenä hyvään suoritukseen.

Fortter pääsi myös kenttätöihin ja toimi verrattaen mallikkaasti - vain yksi pukki. Tosin, eilenhän se pukitteli mulle metsälenkillä myötämäessä 4 kertaa: kolme kertaa kun pukkas, ennen kuin kuski alko tajuamaan, että ehkä tässä pitäis tehdä jotain ,-)

Hienoja hevosia!

Lumi <3Tiistai 01.12.2009 22:38

Ljudmillalla kavio ok, ou jee!
Käytiin radalla taluuttaen, koska kuskilla oli hierottu selkälihakset auki. Montako hevosta pimeällä radalla, pelkällä riimulla, laukkaa mun juostessa s.e. riimunvarsi on löysällä? Ja pysähtyy, kun itse pysähtyy. Ai että, meillä oli mukavaa: mulla ja mun rakkaalla vinkulelulla.