IRC-Galleria

Pelkotila
Oli helppo kertoa sen olleen tuiki tuntematon mies, kun en sitä esiintyvää hahmoa siinä ihmisessä tunnistanut
Pelko oli ottanut ohjat
Sinisyyttä varjostavat silmät olivat kauhusta kankeat, nauttivat näkemästään, kun päätäni yhä uudelleen ja uudelleen soraan paiskottiin
Iva tuli lapsen suusta, se ei uskonut kun minua sattui, ehkä ei halunnut kuulla
Pakene tai taistele, tai minun tapauksessani, tee molemmat, useaan otteeseen siinä onnistumatta
Mustat korkokenkäni eivät minua tukeneet, ihmeellistä
Itkin pettymystä kunnes kokemani takauma lopetti vuodatukseni kuin seinään
Se tila käänsi onnen jonka olin siltä ihmiseltä saanut; Ne muistot jotka olivat antaneet minun olla ensikertaa minä: Utelias lapsi, itsenäinen nainen sekä rakastettu ihminen

|Olenko minä kuollut?|

Olisin ihan hyvin voinut olla

*Pienen pojan poskelta loplottaa kyynelten virta rikkinäisten sukkahousujeni päälle*

Makaan maassa ja tuijotan tähtiä. Pikkuhiljaa alan tuntemaan jomotuksen päässäni. Huomaan mustan pitsisen mekkoni revenneen keskeltä kahtia. Minulla ei ole enää laukkua. Ihmettelen taivasta. Ja sitä, miksei kukaan auta minua.

Olin kuitenkin valmis unohtamaan ja antamaan anteeksi, ainakin olemaan tukena.
En hänen, vaan sen toisen siellä pelon takana.
Vaikka pelkäsin, tiesin jo sillä hetkellä rakastavani häntä enemmän kuin tulisin ikinä rakastamaan itseäni