IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 02:34

Nimpparit...

Voi laria ;/ Lauantai 17.05.2008 13:46

Väkivaltainen skini vankilaan


Itähelsinkiläinen mies on tuomittu kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tummaihoisen miehen tapon yrityksestä. Puukotus tapahtui Helsingin keskustassa maaliskuun 15. päivä.

Poliisin esitutkinnassa mies kertoi olevansa skinhead ja pitävänsä Suomen maahanmuuttopolitiikkaa huonona. Mies totesi myös "mustissa miehissä kaiken ärsyttävän".

Puukottaja, Lari Kero, 19, joutuu maksamaan uhrille yhteensä 4 680 euron korvaukset muun muassa kivusta ja särystä, pysyvästä kosmeettisesta haitasta sekä henkisestä kärsimyksestä.

Tapon yrityksen lisäksi vankeusaikaa lisäsi Narinkkatorilla 29. helmikuuta sattuneet tapahtumat. Tuolloin tuomittu löi toista ulkomaalaissyntyistä miestä useita kertoja päähän.

Kero oli myös koeajalla viime vuoden toukokuussa tehdyistä pahoinpitelyistä. Ehdollinen vankeusrangaistus, 30 päivää vankeutta, määrättiin täytäntöönpantavaksi.



Lähde. Vartti

Yölintu - Eikai se oo niin vakavaaMaanantai 12.05.2008 23:35

Mul on kuppi kahvii vajallaan ja nainen sotajalallaan,
Se sanoo eri tavallaan, sun täytyy hommat hoidella.
Mä katseen häneen loin, sanoin teen mitä voin,
Ehkä vähän liikaa join,
Mut täytyyks sen aina olla niin kauheen vakavaa,
Kai joskus hauskaa olla saa, pitääkö heti murjottaa,
Jos yhden kerran juhlitaan
Mä kylään kaverit vaan toin, esiin soittimet kaivoin
Naapuritkin rokkaamaan sain,
Harjanvarsillaan ne rytmii kattoon naputtaa,
Toiset oveen koputtaa, talkkarilla asiaa,
No en tainnut ehtii vastaamaan.
Sanoit että liikaa join, mut hauskaa tätyy olla hoin,
Sä kesken lauseen sanoit moi, pannaan vain rokki soimaan,
Wehei

Ei oo hauskaa yksikseen, en edes keksi mitä teen,
Nyt kerään rohkeuden ja meen, korjaamaan tän tilanteen
Pyysin että liikaa join, kukkukimpun hälle toin,
Suudelmankin sulle annoin, tajusin et tunaroin,
Siks ruusut ovelle kannoin, anteeks annon huuman toin
Mä katseen häneen loin ja sanoin kulta tota noin,
Jos yhden kerran liikaa join,
Niin ei kai se oo niin vakavaa (ei se oo niin vakavaa),
Ei kai se oo niin vakavaa (ei se oo niin vakavaa),
Ei se oo vakavaa (ei se oo niin vakavaa),
Ei kai se oo niin vakavaa

[Ei aihetta]Maanantai 05.05.2008 22:20



1. Kuka olet?

2. Pidätkö minusta?

3. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?

4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?

5. Oletko yhä samaa mieltä?

6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?

7. Kuvaile minua yhdellä sanalla

8. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta

Raptori-Tuhansien Sulojen Maa Lauantai 12.04.2008 21:36

Maan parhainta politiikkaa...

Meillä on Suomessa rikospoliisi,
Jossa toimii Sulo Aittoniemi
Sulo ei ole suinkaan basisti,
Vaan tärkeä kansanedustaja
Asemastaan korkeasta Sulo näkee viisi pientä neekerilasta
Pyrkimässä Suomeen turvaan,
Jos se on Sulosta kiinni
Niin turhaan

refrain:
Me pidämme Sulo Aittoniemestä, (3x)
ja valehtelemme paljon!

Meillä on niin paljon työttömyyttä
Ettei meidän tarvitse tuntea syyllisyyttä
Jos nyt jossain päin vähän ihmisiä tapetaan,
Menköön se piikkiin isänmaan
Valitaan Sulo taas eduskuntaan,
Takaamme ettei markka vaihdu puntaan
Sulon suonissa suhisee arjalainen veri,
Hei pojat, aseistakaa tuo luotikutteri

refrain

Jos eri maan kieltä yrittää monkua
Turhaan tänne on pääsyä vonkua
Rajalla sinua vastassa on Sulo,
Jos on väärä ihonväri ei käy tänne tulo
Sulolle pitäs antaa kaikki valta,
Kyllä siinä lähtis mutiksilta jalat alta
Sulo ei tykkää saappaista,
Koska ne ovat mustia

refrain (3x)

[Ei aihetta]Maanantai 07.04.2008 01:13

Vituttaa Niin Ettei Veri Kierrä

Varastin AnniltaLauantai 05.04.2008 23:38

1. Suutelisitko minua?
2. Nukkuisitko kanssani sängyssä vaiko sohvalla?
3. Nukkuisitko päällä, alla, vieressä vai sohvalla?
4. Nukkuisimmeko yön vai valvoisimmeko?
5. Millä tavalla valvottaisit minua?
6. Jos minulla olisi kylmä niin saisitko minut lämpiämään?
7. Kerro paras ulkonäöllinen ja henkinen piirteeni?
8. Mistä pidät minussa?
9. Kuvaile minua kolmella sanalla.
10. Pidätkö minusta?
11. Voisitko kuvitella seurustelevasi kanssani?
12. Jos niin miksi?
13. Pistätkö tämän omaan blogiisi, että voin vastata sinulle?
MOKOMA-Itken Silmät Päästäni

Et huomaa minua
Et kaipaa minua
Väität: näin on hyvä
En vain tohdi uskoa
Kuule minua
Kuuntele kipua
Mennyt aika
Pitää minut elossa

Ja joka luojan päivä kannan tätä surua
Annan sille vallan, ruokin sydänverellä
Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni
En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani

En huomaa hetkeä
En kaipaa nykyistä
Tulen eilisestä
Varjona menneestä
Kaiken minusta
Veit kaiken minusta
Tätä hoen hiljaa
Tähän tahdon uskoa

Ja joka luojan päivä kannan tätä surua
Annan sille vallan, ruokin sydänverellä
Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni
En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani





<3<3<3 :/

BOREDOMI - Nyt kyllä vituttaaKeskiviikko 26.03.2008 00:05



Nyt on olo tosi paska
ja eikä tietoo paremmasta
Kaikki menee päin vittuu
kokoajan niskaan paskaa tippuu

Teräsvanne otsaa kiertää
luuhun asti nahkan hiertää
Vittu tätä vastahankaa
kaikki on kuin piikkilankaa

Pinna mul on kumilankaa
kohta liikaa periks antaa
Turha tulla aukoo päätään
nenän eteen vittu säätää
MC sanoo "Fuck you!"

Kuka kestää tätä arkee
mieluummin nielis rautakankee
Kyllä mies hoidon tietää
viinalla tän paskan sietää

Nyt kyllä vituttaa, saatana!
Niin paljon ahistaa, et naurattaa
Miks mua vituttaa, ainavaan!
Kokoajan puristaa rinnasta

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 19:22

Turmion Kätilöt 9.5 !