IRC-Galleria

Bassline

Bassline

saitti auki: www.bassline.fi

Blogimerkintä

« Uudempi -



Sunnuntaina 12.6.2011 Mbarin terassin lavan valtaava brittiläinen hiphop-artisti Ty on tuorein lisäys Bassline Festivalin esiintyjäkaartiin.

Neljännen albuminsa ”Special Kind Of Fool” vuonna 2010 julkaissut Ty vauhdittaa festivaalin viimeistä päivää älykkäillä ja vahvoilla lyriikoillaan sekä vakuuttavalla lavakarismallaan. Musiikissaan esimerkiksi afrobeatia ja elektronisia rytmejä rohkeasti yhdistelevä artisti tarjoaa kuulijoilleen ajateltavaa, mutta innostaa myös tanssimaan. Viimeksi vuonna 2004 Suomessa Flow Festivalillaa vieraillut Ty on ollut tuottelias miksauspöydän molemmin puolin ja tehnyt yhteistyötä muun muassa De La Soulin, Estellen ja Talib Kwelin kanssa. Ylistetty ja myös Mercury Prize –ehdokkuudella tunnustettu MC pyrkii viemään hip hoppia kohti tulevaisuutta – poispäin pop-musiikin kaupallisuudesta
.
Ty hellii sunnuntain juhlakansaa osana Bassline Festivalin Söndag Jazz –klubia. Ympäri maailmaa keikkaillut esiintyjä tuskin jättää ketään kylmäksi edes Suomen kesässä, ja kuten mies itsekin on sanonut: “So this is raw hip-hop emotion, and people will see a different side to me. I also wanted to assure people that it’s okay to tell your story through hip hop music, whatever your story”.

http://www.tymusic.co.uk/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.