IRC-Galleria

BetterUnborn

BetterUnborn

Ismo Viitanen

Perkuleen niveltulehdusLauantai 14.06.2008 12:18

Kiitos tämän ihanan taudin joudun olemaan töistä pois yli kuukauden ja samalla jalkapallon pitää unohtaa kokonaan (onneksi Em-kisat tulee telkusta) :). Oikeastaan sitä varten hankin uuden televisionkin vanhasta kerta rupesi äänikin katoamaan, nyt katselen tällä hetkellä Dissectionin Rebirth dvd:tä mahtavaa meininkiä harmi että Jon Nödtveidt teki mitä teki itselleen (oli yksi maailman parhaita kitaristi/biisin tekijöitä).

Nyt olen miljoonan lääkkeen kierteessä mutta minkäs sille voi, reumalääkäri käski lyödä nyrkillä pöytään että kyllä tämä voitetaan :D. Toipuminen voi viedä jopa puolesta vuodesta vuoteen mutta en todellakaan aio jäädä punkkaan makaamaan, jos löytyy toisenlaisia hommia siitä mitä nyt teen niin palaisin mielelläni työelämään takaisin. Nyt ei muuta kuin peukkuja pystyyn.

Epäonni senkun jatkuu :(Tiistai 27.05.2008 13:26

Kaikenmaailman tulehdusten jatkeeksi sain vielä polveen tulehduksen sillä seurauksella että tämä viikko määrättiin suoraan sairaslomaa. Olisin mieluummin töissä kuin kotona makaamassa kun kerta uloskaan ei ole menemistä ilman että silmät rupeavat oireilemaan. Kait tähänkin jokin opetus sisältyy koska vastoinkäymisistä pitäis vahvistua, plussapuolena voisin kyllä mainita että saanpahan siirrettyä loput cd:t koneelle :)

Pitkästä aikaaSunnuntai 25.05.2008 14:59

Aloitin eilen loputtoman urakan cd-levyjen laitossa uudelle koneelle, tällä hetkellä olen menossa vasta kirjaimessa D (Eli Dissection taitaa olla viimeinen siitä kirjaimesta).

Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta (iloisia sellaisia) tämä viikko on ollut pitkästä aikaa yksi rankimpia kiitos rankan siitepölyn, nyt olen silmätippa ja voide kuurilla aina ensi viikon torstaihin asti koska minulla on tulehdus kummassakin silmässä (ei todellakaan kivaa). Toivottvasti saan asiat kuntoon ensi viikoksi että pääsen työporukan saunailtaan käväisemään :)

Sisarrakkauta :DTorstai 24.01.2008 22:03

hinaa se persees tänne lumppu

Tällaista sitten meillä :D

Valloitin uusia alueitaKeskiviikko 16.01.2008 19:20

Yli kolme vuotta olen ahertanut siivousalalla ja sinä aikana on tullut kierreltyä ympäri Varsinais-Suomea, tässä paikkakunnat missä olen jo ehtinyt käydä: Turku, Raisio, Naantali, Rymättylä (tänään valloitettu), Uusikaupunki, Nousiainen, Vehmaa/vinkkilä, Parainen, Kaarina, Paimio, Lieto. Pitäisi varmaan jo ruveta miettimään uusien alueiden tutkimista :)

CascadaTiistai 15.01.2008 18:55

I can take the rain on the roof of this empty house, that don't bother me
I can take a few tears now and then and just let them out
I'm not afraid to cry
Every once in a while even though goin on with you gone still upsets me
There are days
Every now and again I pretend i'm okay but that's not what gets me

What hurts the most, was being so close
And having so much to say
And watchin you walk away
Never knowing, what could have been
And not seein that lovin you
Is what I was tryin to do

It's hard to deal with the pain of losing you everywhere I go
But i'm doin it
It's hard to force that smile when I see our old friends and i'm alone

Still harder gettin up, gettin dressed, livin with this regret
But I know if I could do it over
I would trade, give away all the words that I saved in my heart that I left unspoken

Viisaita sanoja! Anton Szandor LaveyltaSunnuntai 13.01.2008 20:10

Satanism represents kindness to those who deserve it instead of love wasted on ingrates! You cannot love everyone; it is ridiculous to think you can. If you love everyone and everything you lose your natural powers of selection and wind up being a pretty poor judge of character and quality. If anything is used too freely it loses its true meaning. Therefore, the Satanist believes you should love strongly and completely those who deserve you love, but never turn the other cheek to your enemy!

Outoa!Keskiviikko 19.12.2007 14:34

Löysin itsestäni uuden puolen mikä pelottaa aika paljon, olen ruvennut tykkäämään kevyemmästä musiikista ainakin talentin Saara Aallosta (sairaan hyvä ääni). Tämän kaiken lisäksi tykkään nykyään Jenni Vartiaisesta :), ei sitä metalliakaan aina jaksa kuunnella.

Kannattaa kuunnella laatumusaa!Maanantai 17.12.2007 18:06

Ei voi muuta kuin nauraa eräälle bändille, biisien nimiä tietyö, rautatehdas :) unohtamatta legendaarista vedot kusee biisiä. Bändi voisi olla ihan hyvä mutta ei niiden sanoituksia voi ottaa mitenkään tosissaan mutta tuomitkaa sitten kun kuuntelette ko. orkkaa

Kaikkea sattuu ja tapahtuu!Keskiviikko 05.12.2007 21:02

Olin tuossa launtaina firman pikkujouluissa, ne meni ihan hyvin (kiitoksia loistaville työkavereille).
Tällä viikolla rikoin oman ennätyksen töissä elikäs tein töitä 15h putkeen ja se rupesikin jo tuntumaan :). Huomenna vietän koko päivän pikkusiskon kanssa napostellen hyvyyksiä ja kahtellen leffoja ja arjoja :D (tuskin maltan odottaa.