IRC-Galleria

BetterUnborn

BetterUnborn

Ismo Viitanen

:)Sunnuntai 11.01.2009 18:56

Uuden vuoden lupauksena itselleni olen päättänyt luopua alkoholista ekaksi kuudeksi kuukaudeksi kokonaan ja sen jälkeenkin vain muutaman silloin tällöin ja ei humala hakuisesti. Lähimmän viiden vuoden aikana alkoholi ei ole aiheuttanut mitään muuta kuin negatiivisuutta ja kaikki ei todellakaan ole johtunut minusta. Pakko aloittaa muutenkin terveemmät elämäntavat ja olemaan enemmän esimerkkinä pikkusiskolle :).

:)Sunnuntai 21.12.2008 13:12

Siitä on aikaa kun viimeksi tännepäin kirjoittelin joten nyt joulun lähestyessä raaputtelen jotakin. Olen löytänyt itselleni kelvollisen asunnon jossa tykkään asustella, töitä tullut tehtyä ja jalatkin kestää (luojalle kiitos lääkitys loppuu piakkoin). Töissä ollessa mielessä liikkuu vaikka mitä ja niitä ajatuksia olisi kiva päästä kirjoittelemaan mutta minkäs teet kun ne sattuu vaan unohtumaan kotio tullessa.
Kaikille hyvää ja rauhaisaa joulua T: L&T:n tonttu

Ikävä!Maanantai 18.08.2008 22:42

Että olen kaivannut tätä kipua, kävin eilen kävelemässä pitkästä aikaa (1/2h) ja nyt jalat todella kipeät.
Kolme kuukautta olen vain lojunut koska kipujen takia en ole kunnolla pystynyt kävelemään, kaikkista hauskinta tässä tilanteessa että olisin pystynyt tekemään tänä aikana ihan helposti muitakin töitä mutta ihana lekuri käski odottaa parantumista (kiitosta vaan). Minulla oli tarkoitus palata tositoimiin ensi kuun alussa mutta alkaa taas epäilyttämään, eipä tässä auta muu kuin odottaa

Hmm.Torstai 31.07.2008 20:32

Tää on taas niitä päiviä kun mieli harhailee ties missä atmösfääreissä, kuunnellut tänään Mercenaryn Isolationin varmaan yli kymmenen kertaa. Pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan se kun ei ole voinut tehdä töitä kahteen kuukauteen (ties koska seuraavan kerran pääsee takas). Tuntuu jotenkin julmalta että miulta poistui kaikki yhdellä kertaa (kyllä ne ajallaan tulee takaisin), työkavereita kauhee ikävä taas ja ennenkaikkea futista ja sählyä tekis mieli pelaamaan.

Onneksi huomenna tulee taas jotain muuta ajateltavaa kun pääsen kaverin tupareihin käymään Porvoossa :).

T:Erakoitunut sielu

Luojalle kiitos last.fm:stä!Sunnuntai 13.07.2008 21:10

Olen tässä parin päivän aikana kuunnellut yhteensä jo 5h musiikkia lastista ja nyt olen löytänyt useita vaihtoehtoja mitä voisi ostaa lähitulevaisuudessa. Tässäpä esimerkkejä hyvistä bändeistä: Mercenary, Mygrain, End Of You ja lista senkun jatkuu. Vanhoista tutuista tahtoisin Pain Confessorin Purgatore Of The Second Sunin :D

:D:D:D:D:D:D:DMaanantai 30.06.2008 14:07

Pitkästä aikaa oikein virkku olo jalat pelaa melko mukavasti silmät ovat kuivat kiitos lääkityksen mutta hittoako minä siitä :). Odottakaa vaan immeiset kun saan parannettua itseni silloin minua ei pidättele mikään (auta armias). Ensi kaudella (futis) saan potkaistua ainakin kerran sen halvatun pallon maaliin tai edes sinnepäin :), työt teen kymmenen kertaa paremmin kuin aiemmin.

Perkuleen niveltulehdusLauantai 14.06.2008 12:18

Kiitos tämän ihanan taudin joudun olemaan töistä pois yli kuukauden ja samalla jalkapallon pitää unohtaa kokonaan (onneksi Em-kisat tulee telkusta) :). Oikeastaan sitä varten hankin uuden televisionkin vanhasta kerta rupesi äänikin katoamaan, nyt katselen tällä hetkellä Dissectionin Rebirth dvd:tä mahtavaa meininkiä harmi että Jon Nödtveidt teki mitä teki itselleen (oli yksi maailman parhaita kitaristi/biisin tekijöitä).

Nyt olen miljoonan lääkkeen kierteessä mutta minkäs sille voi, reumalääkäri käski lyödä nyrkillä pöytään että kyllä tämä voitetaan :D. Toipuminen voi viedä jopa puolesta vuodesta vuoteen mutta en todellakaan aio jäädä punkkaan makaamaan, jos löytyy toisenlaisia hommia siitä mitä nyt teen niin palaisin mielelläni työelämään takaisin. Nyt ei muuta kuin peukkuja pystyyn.

Epäonni senkun jatkuu :(Tiistai 27.05.2008 13:26

Kaikenmaailman tulehdusten jatkeeksi sain vielä polveen tulehduksen sillä seurauksella että tämä viikko määrättiin suoraan sairaslomaa. Olisin mieluummin töissä kuin kotona makaamassa kun kerta uloskaan ei ole menemistä ilman että silmät rupeavat oireilemaan. Kait tähänkin jokin opetus sisältyy koska vastoinkäymisistä pitäis vahvistua, plussapuolena voisin kyllä mainita että saanpahan siirrettyä loput cd:t koneelle :)

Pitkästä aikaaSunnuntai 25.05.2008 14:59

Aloitin eilen loputtoman urakan cd-levyjen laitossa uudelle koneelle, tällä hetkellä olen menossa vasta kirjaimessa D (Eli Dissection taitaa olla viimeinen siitä kirjaimesta).

Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta (iloisia sellaisia) tämä viikko on ollut pitkästä aikaa yksi rankimpia kiitos rankan siitepölyn, nyt olen silmätippa ja voide kuurilla aina ensi viikon torstaihin asti koska minulla on tulehdus kummassakin silmässä (ei todellakaan kivaa). Toivottvasti saan asiat kuntoon ensi viikoksi että pääsen työporukan saunailtaan käväisemään :)

Sisarrakkauta :DTorstai 24.01.2008 22:03

hinaa se persees tänne lumppu

Tällaista sitten meillä :D