IRC-Galleria

Big_Johns

Big_Johns

Iikka K "Nimismies"

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Sinänsä yksinäisillä ja juroilla suomalaisilla on kumma tarve kerääntyä yhteen aina kun he ottavat alkoholia. Juhannus, tuo kesän suurin juopottelujuhla, kasaa kaiken juhlakansan muutamaan tulikuumaan polttopisteeseen (Raumanmeri, Kalajoki jne). Ratkaisu on tasaisen varma, kun kymmenen tuhatta muutakin suomalaista valkkaa saman paikan aivosolujensa tuhoamisen tukikohdaksi. Seuranhaku on helppoa, yksin ei varmasti tarvitse olla missään vaiheessa ja yleensä viimeisimmät radiohittibändit siivittävät menoa tutuilla ralleillaan. Helppoa, tuttua ja turvallista.

Vaikka kelit olisivatkin hyvät, ei massajuhannus silti ole silkkaa auringonpaistetta. Jatkuvassa hektisessä ihmisvilinästä puuttuu tyystin kaikki rauhallisuus, tyyneys ja oman hyvän olon etsintä. Kun tempautuu ihmisvirtaan, on taatusti jatkuvasti jonkin aktiviteetin äärellä, mutta vuolaasta virtauksesta on vaikea päästä irti - ja parin päivän juhlinnan jälkeen olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Isommilla juhlamestoilla törmää myös usein vastenmielisiin lieveilmiöihin: rekkamiehen hymy pystyssä rannalle sammuneita teinejä, kolmekymppisiä äijiä räpläämässä samoja sammuneita teinejä, estottomasti paikkaan kuin paikkaan kuseskelevia miekkosia, hillitön määrä paskaa ja roskaa kaikkialla, hillittömän kalliit lipunhinnat, rähinää, uhittelua, samoja jumputijumputi-biisejä tuhansien pensselihuulien auton takakonteista ja ehkä pahimpana mahdollisuus joutua kuulemaan Yön tai Negativen livesoitantoa.

Minua tällainen meininki ei ole enää aikoihin kiinnostanut, ja tiedän etten ole yksin. Vaihtoehtoista juhannusta ei kuitenkaan kukaan ole tohtinut ruveta järjestämään, koska "ei ole muutakaan paikkaa minne mennä". Tarvittiin siis vain ripaus aitoa ristiretkeläishenkeä ja sissimäistä uskallusta, jotta uudet juhannusmantereet saisivat uudisasukkaansa jo ensi kesänä. Kolumbuksen viittaa harteilleen sovitellut Nimismies kasasi miehistönsä huolella valiten. Mukaan otettiin niin filosofia, kuljetuspäällikköä, alastonta kokkia kuin arkkitehtiäkin. Enää tarvittiin vain matkakohde.

Internetin ihmemaailmaa selatessaan Nimismies törmäsi Trullevin lomakylään, joka sijaitsi mystisessä Kokkolan kaupungissa. Olimme toki joskus käyneet Kokkolan laitamilla ihastelemassa liikennevaloja, mutta emme koskaan olleet uskaltautuneet metropolin sykkivään sisimpään. Nimismies tunsi adrenaliinin erittyvän suoniinsa, kun hän valitsi Trullevin lomakylän numeron puhelimeensa. Kenties siellä olisikin jokin paikallisen mafian gorilla, joka jäljittäisi hänen puhelunsa ja tulisi torpedoimaan koko miehistömme ja samalla urhean projektin? Näin ei kuitenkaan käynyt. Kuin ihmeen kaupalla yksi mökki koko paikasta oli vapaana, aivan kuin meitä varten. Tässä vaiheessa ymmärsin jo kohtalon johdattavan meitä: emme voineet muuta kuin heittäytyä elämän eriskummallisten sattumien heittelemäksi. Hinnaksi sovittiin vaivaiset 160 euroa kahdelta yöltä, mikä kuulosti erittäin lupaavalta.

Tästä eteenpäin kertomus on kaikkea muuta kuin kronologinen. Kaksi vuorokautta Trullevin lomaparatiisissa oli niin päänpyöräyttävä kokemus, ettei mitään selkeää aikajanaa yksinkertaisesti voi muodostaa. Trullevi kaappasi meidät sisäänsä, ja aika menetti merkityksensä. Me olimme Trullevi ja Trullevi olimme me. Kaksi päivää, näin arvelisin, makasimme auringon hellittävinä rannalla ja annoimme viileän merituulen aina välillä puhaltaa irtohiekan iholtamme. Kerrankin koko juhannuksen ajan porukka pysyi yhdessä, koska mitään muuta paikkaa ei ollut minne mennä. Keskustaan oli matkaa kymmenen kilometriä eikä muilla mökeillä ollut oikein ketään, jonka seuraan liittyä. Niinpä vietimme aikaa vain ja ainoastaan omalla, erinomaisella sakillamme. Mankka jauhoi kesäisimpiä kappaleita ja västäräkkiemo jammaili niiden tahtiin väsymättä lainkaan. Träkiksi nimitetty luontokappale jorasi kanssamme koko lauantaipäivän, ja epäilimmekin poikasten jääneen sille päivää hieman vähemmälle ravinnolle, niin intensiivistä tuon ääricoolin siivekkään biletys oli.

Filosofi ja Nimismies kävivät tutustumassa luonnon karuihin kasvoihin tekemällä äärimmäisen uskaliaan venematkan läheiselle lintuluodolle. Pelkäämättä lainkaan harmaalokkien teräviä nokkia, pohjassa lymyäviä julmia kolmipiikkejä tai raivoisana möyrivää merta, he joivat tukevat kännit, tarttuivat airoihin (tai siihen mitä niistä oli enää tuossa vaiheessa jäljellä) ja lähtivät matkaan. Tunnin melomisen jälkeen he pääsivät luodolle ja mietiskelivät siellä elämän kauneutta ihastellessaan jaloissa vilistäviä lokinpoikasia. Koska he eivät suinkaan ole mitään julmureita ja arvostavat elämää, he päättivät jättää emot hoivaamaan höyhenpallojaan ja lähtivät rantaa kohti. Voimakas sivutuuli yllätti kuitenkin sankarit, ja rannalla jo huolestuttiin veneen kadotessa yhä kauemmaksi. Tuntia myöhemmin urhea parivaljakko saapui metsätietä pitkin ja sai todella juhlavan vastaanoton. Filosofi ja Nimismies kertoivat, että he olivat joutuneet kamppailuun syvyyksissä asustavan lonkerohirviön kanssa, joka oli luullut heitä japanilaisiksi koulutytöiksi. Soturimme olivat kuitenkin meripedon kukistaneet ja päässeet rantaan. Tästä hyvästä heille tarjottiin myöhemmin saunassa voitonmalja, nimeltään Trullevin valkovenäläinen. Tämän äärimmäistä mieskuntoa vaativan (ja sen totaalisesti tuhoavan, ainakin nauttimisillan ajaksi) juomasekoituksen resepti on tietenkin salainen, mutta paljastettakoon sen verran, että kaksi tärkeintä ainesosaa ovat kevytmaito ja 80% Viru Valgea. Muita aineksia ei ole.

Kaksi päivää tuntui aivan olemattoman lyhyeltä ajalta Trullevin lomaparatiisissa, mutta kuten tämän kesän kesäbiisissäkin sanotaan:
"Kaikki juhlat päättyvät
Sen kaikki tietää
Oot odotusta täynnä
Kunnes kupla puhkeaa."

Kupla puhkesi sunnuntaiaamuna, ja keräsimme vaitonaisina mutta hymyillen varusteemme kasaan. Hyväntuulisina mutta hiukan haikein mielin suunnistiimme koteihimme, kohti keskinkertaisia, rutiinintäyteisiä elojamme. Muutos oli kuitenkin tapahtunut jokaisen mielessä. Olimme huomanneet, että tekemällä oman, massasta poikkeavan valinnan, voi saavuttaa jotain täysin omaa luokkaansa olevaa. Trullevin juhannus 2006 oli paras juhannuksemme ikinä.

Niinpä tästä rohkaistuneena kehotankin teitä kaikkia juhlakansan kasvoja: etsikää oma juhannuksenne, tehkää itse oma juhlanne! Älkää tyytykö valmiiseen soppaan, tehkää se itse raaka-aineista alkaen ja takaan, että se maistuu miljoona kertaa paremmalta kuin einesmössö. Varoitus: tämä rokka on kuitenkin vain rohkeita varten. Pelkurit lähtekööt massatapahtumiinsa ja pysykööt siellä.

Teille kaikille muille: Todelliset Juhlat odottavat teitä, etsikää ne!

ArkipohdintaaMaanantai 05.12.2005 10:47

Pohdintoja arjesta

Valoherkät

Kerrostalojen rapuissa toimivat valot on todella hölmösti suunniteltu, ainakin valoherkkiä ihmisiä ajatellen. Niissä kun on olemassa jonkinmoinen ajastin, joka sammuttaa valot itsestään jonkin ajan kuluttua katkaisijan painamisesta. Ja vaikka kuinka taot katkaisinta uudelleen sammuttaaksesi valot, ne eivät reagoi mitenkään, vaan paistaa tillottavat itsepäisesti kunnes ajastin käskee niiden sammua. Entäpä sitten jos joku valolle herkkä ihminen saapuu syysiltana kotiinsa ajatellen hykerrellen uunissa odottavaa perunaporkkanapekoniaurajuustolaatikkoaan ja pian alkavaa lempisarjaansa (olkoon vaikka Matlock, vaikka kukaan kanavajohtaja ei nykyään ole sentään niin vähäjärkinen, toisin kuin saattaisi luulla, että lähettäisi sitä primetimessa. Primetime on peräisin englannin kielestä eikä sille ole vieläkään uutta suomenkielistä vastinetta). Mutta voi pora ja parku! Joku edellinen rappuunastuja on sytyttänyt ajattelemattomuuttaan valot rappukäytävään. Valoherkkä tuskailee portaiden alapäässä ja yrittää kurotella katkaisijaa sammuttaakseen valot, mutta eiväthän ne sammu. Siinä sitten istuu valoherkkä henkilö portaiden alapäässä ja itkee, kun laatikko uunissa muuttuu hiileksi ja Matlock ehtii paljastaa syyllisen.


Varasuunnitelmat

Jokainen vähänkään omasta ja lähimmäistensä turvallisuudesta välittävä ihminen laatii varasuunnitelmia mahdollisten vaaratilanteiden varalle. Tavallisimmat tallaajat voivat hankkia kotiinsa vararuokavarastot, mikäli yleinen hätä estää lähikauppaan polkemisen. Tällainen tilanne voisi olla vaikka tulva tai Janne Tulkin ilmestyminen pihamaalle. Mikäli haluaa puolustaa kotiaan omin avuin ja hankkiutua vaikeuksiin virkavallan kanssa, on oman aseen hankkiminen erinomainen ratkaisu. Lääkekaapin osannee sisustaa jokainen jodilla ja sideharsolla.

Mutta entäpä jos tuleekin eteen sellainen tilanne, että menet poliittisen ääriryhmän toimintaan mukaan ja olette väkivaltaisissa yhteenotoissa vastakkaisen ääriryhmän kanssa? Tällöin voi joutua heräämään siihen, että Molotovin cocktailiksikin kutsuttu polttopullo lennähtää läpi ikkunastasi kun olet nukkumassa. Siinäpä sitten kiroat mielessäsi varasuunnitelman puuttumista kun liekkimeri täyttää huoneen.

Vaan minäpä olen valmistautunut, turhaan tulette niitä sähikäisiänne meikäläisen klasiin nakkomaan. Lattia on vuorattu palonkestävällä aineella, rahavarojen puutteessa käytin foliota, jonka kastelen joka ilta tunnollisesti vihreäkeltaisella kastelukannulla, jonka nokkaosan heitin roskiin nokkaosan mentyä tukkoon. Jos kuitenkin käy niin, että tämä varasuunnitelma pettää ja liekkimeri pääsee valloilleen, minulla on myös tätä tilannetta varten varasuunnitelma, eli varasuunnitelman varasuunnitelma, jota voitaneen kutsua myös varavarasuunnitelmaksi. Heti kun kuulen lasin kilahtavan, vierähdän tiikerimäisellä loikalla alas sängystä ja hyppään tasajalkaa tönköksi tärkättyihin housuihini, jotka seistä tönöttävät sängyn vieressä. En luonnollisestikaan mene ikkunasta ulos, sillä siellähän nuo pirulaiset vartoilevat kalasnikovien kanssa väitellen siitä että kuka minut pääsee suolaamaan. Ei, minä hyppään ensimmäisen liekkiaallon yli, nappaan tietokoneen keskusyksikön kainalooni ja hyppään voltilla toisen liekkiaallon ylitse mestarillisella voltilla. Sitten juoksen ovelle ja käynnistän itsetekoisen sprinklerijärjestelmäni, joka koostuu huoneen kattoon kiinnitetystä puutarhaletkuvedenheittimestä (mikä tuonkin nimi sitten on, en minä tiedä, no sellainen vempele joka ruiskii vettä nurmikolle ylt’ympäriinsä). Tuli sammuu nopsaan ja ääriryhmä poistuu pihaltani nöyryytettynä. Että oltiin niin avuttomia, ettei yhtä kusista mökkiä saatu palamaan.

Olen minä tietenkin miettinyt sitäkin, että jospa ne heittävät käsikranaatin. Sitä vastaan ei voi puolustautua mitenkään ja vaikka ehtisikin sukeltaa pää edellä peiton alle, niin läpihän ne sirpaleet siitä painelevat. Ainoa mahdollisuus on heittää pää cd-levytornin taakse ja toivoa, että ilman läpi kiitelevät kiiltelevät metalliviillekkeet eivät läpäise muovia ja puuta (kyllähän ne sen varmasti tekevät).

Tähänkin ongelmaan on toki olemassa ratkaisu: riitaannu vain sellaisten ääriryhmien kanssa jotka omistavat vain polttopulloja.


Huono terapeutti

Minusta tulisi kauhean huono terapeutti. Ei siksi, että olisin jotenkin tunnekylmä – päinvastoin, osaan mielestäni ihan mukavasti kuunnella ihmisiä, analysoida heidän tuntemuksiaan ja tarvittaessa antaa neuvojakin (mistä en kyllä pidä yhtään, sillä jokaisen tulisi tehdä itse omat ratkaisunsa – paitsi niiden palliskojen jotka ovat siihen kyvyttömiä, ja heitä kyllä riittää. Heitä neuvon mielelläni). Joku voisi jopa kehaista minua tunneälykkääksi, muttei todennäköisesti tee sitä, koska on helpompi kehua uusia skeittitossuja kuin tunneälykkyyttä (on joku joskus sanonut että minä ymmärrän naisia hyvin, mutta se nyt on ihan mahdotonta, kuten tiedätte. Ei niitä voi ymmärtää kuitenkaan pohjimmiltaan ja lopullisesti).

Sen takia minusta tulisi niin huono terapeutti että niiden vastaanotollani käyvien virtsanhajuisten alkoholistien, pupillit kaakeleina tuijottavien narkomaanien ja psykopaattisten massamurhaajapommittajaterroristien ohella siellä kävisi varmasti tosi mukavia ihmisiä. Sellaisia oikein vanhoja kunnon Simoja ja Penttejä, joiden kanssa illat kuluisivat rattoisasti sökön ja kuivatun hirvenlihan kanssa. Vaan etpä pysty potilastasi pilkkiretkelle pyytämään, sillä se ei ole hyväksi kunnolliselle hoitosuhteelle. Ja siinähän tulisi ihan surku, kun kerran viikossa vain näkisi kaveriaan, ja sittenkin se vain kertoisi sinulle kuulumisistaan, etkä saisi kertoa, että itselläsikin on vähäsen paha olo. Ja sellaisestahan masentuisi ihan täysin, ja pian tarvitsisi itse terapiaa. Eikä sitten voisi enää pitää omaa vastaanottoaan, eikä näkisi noita ihmisiä ollenkaan, ja masentuisi lisää. Ja se toinen terapeutti ei osaisi suhtautua minuun kunnolla, kun olen itsekin terapeutti ja sanoisi vain että kyllähän sinä nämä jutut tiedät ja määräisi lääkkeet. Ei tulisi kunnollista hoitoa, ei. Niin että tämän takia minusta tulisi tosi huono terapeutti (tietenkin voisin tehdä sillä viisillä, että lopettaisin vastaanottoni muuten vain ja alkaisin olemaan potilaiden kanssa vapaa-ajalla. Vaan sitten tulisi minusta työtön, mikä ei käy, ja joutuisin muuttamaan muualle terapeutiksi ja terapoitavat ystäväni jäisivät tänne. Ei onnistuisi tämäkään.).
« Uudemmat - Vanhemmat »