IRC-Galleria

Tää on niin mielenkiintoista ^^Keskiviikko 17.05.2006 14:35

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- Rikki

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- Äippä tulee viikonloppuna kylään ja siskon kanssa muutetaan vaihteeksi yhteen

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
- Pissattanut Väinön, lukenut rahoituksen tenttiin ja juonut pari kuppia kahvia

4. Neljä lempiväriäsi.
- Punainen, sininen, vihreä ja keltainen

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
- Väinö

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- Hmm. Tais olla DJBB - Road

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
- Pakkaan laukun ja vaihdan vaatteet

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
- Kaaduin aamulla, polvi ja käsi rikki *sattuu*, kurkussa tuntuu kuin joku kuristais koko ajan ja siitepölyt kutittaa nenää.

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
- Koulu loppuu tänään, tilille pitäis tulla rahaa tänään, illalla pääsee saunaan ja lihaksia särkee eilinen punttistreeni.

10. Mainitse 8 ystävääsi nimeltä.
- Aki, Marko, Tiia, Toni, Lasse, Jari, Petri ja Lena.

11. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- Moikka

12. Viikon kaksi parasta päivää.
- Ne kaksi päivää jolloin aamulla, päivällä ja illalla on aikaa. Eikä sada.

13. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- Sählymailaa, joista yksi on entinen.

14. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- Radio.

15. Mitä näet nyt yli 5?
- Cd-levyä

16. Yksi vaatekappale päälläsi.
- Toppi

17. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- Hmm, varmaan liittyy pelehtimiseen <3

18. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- Tämä nuha, Tiimarin epäkurantit tavarat (enemmän kuin kolme) ja ikävät muistot

19. Mitä teet neljän päivän päästä?
- Vietän sunnuntaita, toivottavasti kapulatonta.

20. Haasta viisi kaveriasi
- Njet.

Pitää ehkä lähteä kuuntelemaan Stellaa:
17.06. Simo, Down by the Simojoki

Oon jopa käyny Simossa mökkeilemässä joskus vuonna miekka ja kypärä, tai ehkä siitä ei vielä niin kauan ookkaan. Muistan ainakin sen kuinka meinasin ajaa poron päälle kun se tönötti tiellä enkä mä nähny sitä. Niillä pitäis olla sellaset kirkkaankeltaset turvaliivit päällä ku tiellä liikkuvat.

Mut takas Stellaan. Ois ollu ehkä hyvä lähtee keikalle On the Rocksiin tossa toissapäivänä mut ei sitä aina muista juuri silloin kun se pitäis muistaa. *damn*

Ky tossa kun keikkakalenteria katteli nii pitää ehkä ryhdistäytyä kesällä ja lähtee festareille, kunhan vaan toi duuni antais sen verran periksi. Ainahan se. Ois ainaki Ilosaarirock ja Himos festival, tosin jussina pitää ehkä luottaa perinteisiin ja löytää mökki ja sauna ja grilli ja vihta ja olutta ja kavereita ja ja ja ja ja....

Oi että mä sitten tykkään kesästä <3

Ostetaan uudet aivot, halvallaTorstai 11.05.2006 02:09

Keksin tänään että jos krapulaa ei tuu enää, on askel lähempänä alkoholiongelmaa.
Pääsiäisen, vapun ja Tukholman reissun jälkeen alko oleen jo aika nuutunut olo.
Nyt vähän uutta energiaa ja kroppaan kesäpäivitys, rusketus on jo tullut kiitos parin lämpimän kevätpäivän ^^
Syksyllä osallistuminen Pääkaupunkijuoksun 1/2 maratonille ja
hyvässä kunnossa kauden alkaessa niin se riittää mulle.

Onneks duunit alkaa ihan just, niin pakostakin tulee nautittua vähemmän alkoholipitoisia juomia. Paitsi se, että ehkä Helsingin parhaat terassit sijaitsee juurikin mun työpaikan edessä voi tuottaa hieman ongelmia päätöksentekoon.

Panic! At The Disco - Lying Is The Most Fun A Girl Can Have Without Taking Her Clothes Off

Is it still me that makes you sweat?
Am I who you think about in bed?
When the lights are dim and your hands are shaking as you're sliding off your dress?
Then think of what you did
And how I hope to God he was worth it.
When the lights are dim and your heart is racing as your fingers touch your skin.
I've got more wit, a better kiss, a hotter touch, a better fuck
Than any boy you'll ever meet, sweetie you had me
Girl I was it look past the sweat, a better love deserving of
Exchanging body heat in the passenger seat?
No, no, no, you know it will always just be, me

Let's get these teen hearts beating. Faster, faster
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?

So I guess we're back to us, oh cameraman, swing the focus
In case I lost my train of thought, where was it that we last left off?
(Let's pick up, pick up)

Oh now I do recall, we were just getting to the part
Where the shock sets in, and the stomach acid finds a new way to make you get sick.
I hope you didn't expect that you'd get all of the attention.
Now let's not get selfish
Did you really think IÂ’d let you kill this chorus?

Let's get these teen hearts beating. Faster, faster
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?

Dance to this beat
Dance to this beat
Dance to this beat

Let's get these teen hearts beating. Faster, faster
Let's get these teen hearts beating. Faster

I've got more wit, a better kiss, a hotter touch, a better fuck
Than any boy you'll ever meet, sweetie you had me
Girl I was it look past the sweat, a better love deserving of
Exchanging body heat in the passenger seat?
No, no, no, you know it will always just be, me

Let's get these teen hearts beating. Faster, faster
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?
So testosterone boys and harlequin girls,
Will you dance to this beat, and hold a lover close?

So testosterone boys and harlequin girls
Dance to this beat
So testosterone boys and harlequin girls
Dance to this beat
And hold a lover close
Let's get these teen hearts beating. Faster, faster
Let's get these teen hearts beating. Faster

VappupöhnäKeskiviikko 03.05.2006 03:11

Tais olla liian onnellinen vappu kun nyt mieli painuu alas.
Onneks sitä ei kuvasta huomaa.

Nyt on yö.Tiistai 25.04.2006 04:18

Siis pitäis ehkä nukkua, mut ei nukuta.
Toivottavasti Väne herättää mut aamulla, ku nyt taas pitäis oikeesti mennä kouluun.

Jäin miettimään biisiä...

Bush - Inflatable

Let it slide overhead
When I believe in you, my soul can rest
But this love, it's really love
It can never fail, but fail it does
When we shine like the sun
You seem the only one, my only friend

You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
When you're faithful

I resigned from myself
Took a break as someone else
It's like I come undone
And I've only just become inflatable for you

You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
When you're faithful

I don't mind most of the time
But you push me so far inside

You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
You're so pretty in white
Pretty when you're faithful
When you're faithful
When you're faithful


Tänään mä olin valkoisissa.

Miten täältä pääsee pois?Maanantai 17.04.2006 23:44

Olipahan työn ja tuskan takana saada junalippu (ajoissa liikkeellä) pääsiäisen paluuliikenteen takia. Sitte vielä sisko tekee oharit nii meinaa pistää vähä vihaksi. Onneks ulkona sentään edes tihkuttaa vettä nii vie viimeisetki mehut tästä likasta.

Such a lonely day
And it's mine
The most loneliest day of my life

Such a lonely day
Should be banned
It's a day that I can't stand

The most loneliest day of my life
The most loneliest day of my life

Such a lonely day
Shouldn't exist
It's a day that I'll never miss

Such a lonely day
And it's mine
The most loneliest day of my life

And if you go
I wanna go with you
And if you die
I wanna die with you

Take your hand
And walk away

The most loneliest day of my life
The most loneliest day of my life
The most loneliest day of my life

Such a lonely day
And it's mine
It's a day that I'm glad I survived


Nää on näitä päiviä kun millään ei oo taas mitään väliä. Damn.

Kevät tullooKeskiviikko 12.04.2006 20:43

On ainakin tähän asti ollut oikein rattoisa vapaapäivä, vähän ulkoilua, sopivasti liikuntaa, aamusauna, liikaa kouluhommia ja hyvää ruokaa. Illalla vielä pelailemaan tyttöjen kanssa ja sitten ehkä jotain herkkuja ja joku hyvä leffa. Harvoin nää menee niin putkeen, ois energiaaki vielä vaikka muille jakaa ^^

Sitten vielä vähän sitä pilipalimusiikkia että saa sopivan fiiliksen niskaan

Mr Scruff - Sweetsmoke

Stella - HäävalssiMaanantai 10.04.2006 16:43

...oli tämän Oulun viikonlopun kuunnelluin.
Hirveesti alkomahoolia ja paljon kivoja kavereita meni ja tuli, Kärpät sai playoff-vireensä päälle ja oli niin ihanan lämmintä että lumetkin melkeen jo suli.
Koto-Kannelmäki jo odottaa, täytyy rientää!


Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä:

..::Sinä vain , sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain , sinä vain , sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan::..

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
kinosten alle hautautuu.
Täytyy olla lujasta luusta
että selviytyy.

Hangen alla paine kasvaa
kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas , onneks sä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä:

..::Sinä vain , sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain , sinä vain , sinä vain
saat mut tuntemaan , että mä kelpaan::..

Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on , sillä:

..::Sinä vain , sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain , sinä vain
sinä vain , saat mut tuntemaan
että mä kelpaan.

Sinä vain , sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan.

Sinä vain , sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan::..


*hyräillen*

On niin tylsää...Sunnuntai 02.04.2006 17:31

[x] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[x] mennyt vahingossa väärään junaan
[ ] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] soittanut pilapuhelua
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[ ] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisten
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[ ] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[ ] ollut festareilla
[x] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] irkannut
[ ] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[ ] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[x] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x] ollut sairaalassa yötä
[x] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa (siskon kanssa)
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[x] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevani kala
[x] itkenyt itseni uneen
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[x] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[x] pessyt hampaani joka ilta
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana

I'm so down and darkSunnuntai 19.03.2006 01:55

Tänään oli taas huono päivä.
Takana olikin jo pari hyvää päivää
niin mitä sitä turhia odottamaan.

Tämä maailma ei ole minua varten.