IRC-Galleria

Blankfile

Blankfile

Pitkästä aikaa tuli tsekattua meno täällä, päivitetty tietoja. Kotkassa aurinko paistaa, ja elämä hymyilee!

Blogi

- Vanhemmat »

Ei ole hyvä tämä!Sunnuntai 21.10.2007 09:59

Hei. Olen Veli-Petteri Isoaho, olen syntynyt vuonna 1984. Olen itseni mielestä aika reipas ja iloinen kaveri. Tykkään myös vähän alkoholista. Sitä on tullu tänäänki juotua, mutta se ei ohjaa minun elämääni. Minun elämäni on loistava, paras mitä tälläisella ihmisellä voi olla. Töitä ja muita ihmeellisiä elämän kiemuroita. Joskus jopa kerkeän harrastamaan jotain, muutakin kuin viinan ottoa. Viinan juonti ei ole minun oma valintani, syytän siitä minun asuintoveriani Kai Kopsalaa joka on myös syntynyt vuonna 1984. On muuten ollut hieno vuosi se ihmiskunnalle kun on kaksi näin hienoa ihmistä syntynyt sinä vuonna tähän mailmaan. Hieno vuosi oli se.

On ollu ihmeellistä nämä viime viikot, syytän siitä Petri Salmea syntynyt vuonna 1982, ihan paska vuosi oli se. Oli muuten oikeasti todella paska vuosi se.. Ei tapahtunu mitään muuta hienoa sillon kuin Tiina Lillakin mailman ennätys keihäänheitossa. Muuten ihan täyttä scheissea oli se vuosi...

Öitä. Avaudun toiste vuodesta 82, vuosi 83 jätetään rauhaan ;)

Kokkola,toholampi,kokkola,toholampi....Keskiviikko 22.08.2007 16:07

kumpi?

Perjantai..Perjantai 17.08.2007 14:57

Viikon viimeinen päivä, Kiire. Tukka pitäs leikata, just kun ajattelin et nyt vois kasvattaa. En halua mutta pakko. Ei pysy päässä hyvin ja huomenna pitäs olla nättinä. Mutta miten se tukan leikkuu enää auttaa kun naama ei ole niin nättinä ;) Tää viikko on ollu ihmeellinen, myöhään valvonu, ajellu autolla ja muutenki ihan jännä. Ja oikeen hauska viikko, tehny kaikkea muutaki kivaa. Talviturkin heittäny pois,onhan se ihan hyvä jo tässä vaiheessa kesää, vähän ennen kun talvi tulee. Ei ollu edes kylmää vettä. Oli kyllä niin kuumaa uimaseuraa johtu varmaan siitä ;) heh!:D Oon miettiny onnellisuutta ja miks kaikki haluaa olla niin äärettömän onnelllisia ja ettii sitä onnellisuutta koko ajan, tästä on nyt kovat pohdiskelut ollu päällä ja kohta tulee asiasta päiväkirjaan kunnon avautuminen tai jotain sinne päin, kunhan jaksatte ootella :)


Juups mutta tää hyökkää sinne parturiin, hei hei hyvin alkanu tukan kasvu :(

;)Keskiviikko 08.08.2007 22:13

World's shortest fairytale
Once upon a time, a guy asked a girl "Will you marry me?" The girl said, "NO!" And the guy lived happily ever after and went fishing, hunting and played golf a lot and drank beer and farted whenever he wanted.

THE END

Elämä!Torstai 14.06.2007 20:23

Elämä on perseestä. Ja sen takia mulla onki 2 viikkoa sairaslomaa, ei elämän vaan perseen. Ei kysymyksiä kiitos..

Täällä taas!Maanantai 04.06.2007 16:08

Pitkän hiljaiselon jälkeen ajattelin taas kertoa kuulumisia. Kaitsun kans meinattiin toissa viikonloppuna ottaa kissa. Onneks ei päässy kissa taloon asti, sillä sen viikonlopun jälkeen se ei varmaan ois ollu elossa. Kaitsu oli tieten ajatellu käskeä koko toholammin jatkoille. Hieno mies tämä kaitsu. Siitä viikonlopusta selvittiin vaan pikku siivoamisella ja paikkojen korjailulla. Pitäs varmaan semmonen akkeli jomman kumman hommata, vois vähän touhu rauhottua. Meille riittää se että toisella vaan ois. Mut kyl me kahestaanki pärjätään.

Viime viikko oli... erikoinen. Tehtiin mailman eniten töissä limpparia, hävittiin jalkapallo peli, Korttipelitkin hävittiin ja luvattiin olla koko viikonloppu selvinpäin. No onnistuttiinko tuossa viimeisessä? Ei kai jos lauantaina ja sunnuntaina herää krapulassa :) Kauemmaks ei sitten päästy, Lauantaina Monoon asti. Onhan sekin jo ulkopaikkakunnalla. Kerttulan Bemariin ei kannata kuskin paikalle mennä, Tulee joku pakottava tarve ajaa yli 250 km/h kun tietää että se kulkee reilusti sen yli... Pelottavaa touhua. ikäväkin on välistä ollu, ihme. Kaitsu se lähti tupokselle taas, taitaa olla nyt jopa koko viikon siel. Mä joudun siis yksin viettään tän viikon. Miten sitä pärjää? Tämmöstä tää on. Välistä tuntuu että ei sitä ihan yksin olekkaan, mutta sitte sitä on taas niin yksin kuin yksinäinen ihminen voi olla. Mä tarvin sen kissan. Siis semmosen oikean, en nyt tarkota mitään semmosia kissoja :) vaan semmosen helpomman kisssan. Tai ois semmonen vaikeempiki kissa kiva. Ehkä nyt semmonen löytyy, kun Sussu myy kaikkia ihme juttuja, ja sieltä sen ihme juttu vihkosta löyty semmonen miestenhaju jolla kuulemma sitte saa niitä kissoja. Sussu lupas. Jos ei toimi, niin sitten palautetaan. Jos toimii liian hyvin, sittenki palautetaan. Ei tarvi toimia määrällisesti hyvin, jos toimii laadullisesti. Yks hyvä prinsessa tilaukseen siis. Semmonen kivasti hymyilevä mukava hassu rinsessa. Ei tarvi viel tulla, mutta mielellään ennen ikävuotta 30. Sen jälkeen jos ei ole näkyny niin ei tarvi tullakkaan. Omapahan on sitten menetys :) Näihin sekaviin sanoihin lopetan vuodatuksen. Hei hei!

Kuulumisia...Keskiviikko 02.05.2007 22:59

Muutin lampille. En ehkis enää koskaan kokkolaan.Ehkä syksyllä jonnekki muualle. Menin töihin. Asun Kaitsulla tän kesän. Oon välistä yksinäinen. Välistä oon onnellinen.Välistä on ikävä. Välistä ei. Lenkkeilen, pelaan palloa. Ajattelin kasvattaa lihakset.Meinattiin Kaitsun kans ottaa uus perheenjäsen. Oon Onnellinen tuleva kummisetä. Tonin ja Sussunki tyttö on vienny mun sydämen. Mikä sen kivempaa ku pidellä semmosta hymyilevää pötkylää sylissä.Näin Kianki melkeen vuoden jälkeen. Oon saanu uuden hyvän kaverin, tai ei se uus ole. Mutta aika uus! Se myy kalaa prismassa. Joskus on krapuloissa töissä.Mun auton jarrut ei toimi vieläkään kunnolla ja ei mun PV:kään ole vielä kunnossa. Kaitsuki sai lähettyä töihin liminkaan, tai jonnekki. Tykkää se vieläki oluesta. Mä ajattelin lopettaa. Pyhämies.Tänään on tiedossa tylsä ilta. Tylsyys, jännä homma se tylsyys..Viikonloppuna jos on tylsää otetaan olutta, mutta viikolla jos on tylsää, ei tehä mitään. Oon ajatellu ottaa kulmalävärin, mutta se taitaa jäädä vain ajatukseks. Ei Kiltillä pojalla semmosi ole. Haluaisin nähä Parkkilan Mikan. En tiiä miks. Tää on sairasta. Ei homoa, mutta sairasta. Isukki valmistuu kohta. Siitä tulee lähihoitaja. Iha hyvä saavutus yli 50 v tyypiltä. Nosta hattua. Millonhan mä valmistun joksku? Ihmiseks? Jännä homma toi ihmiseks valmistuminen, joka päivä kasvetaan, mutta valmistuuko sitä ihmiseks koskaan? Sitten vasta kun on haudassa? Eihän siinä sitte mitään järkeä ois. Mun tukka kasvaa, mä mietin että mitä teen. Joko se kasvais vähä lisää, tai sitte menisin parturiin. Toisaalta vois antaa sen kasvaa mutta toisaalta vois leikata kesätukan.Jänniä probleemia mulla. Mutta, mä meen viettämään tätä tylsyyttä.

Moikka moi!

Kehittymistä...Maanantai 22.01.2007 14:09

kehitin itseäni tänään ruuanlaittajana, en tiennytkään enemmin että lihapullia voi keittää :) Kohta oon mestarikokki, hurmaan kaikki taidoillani :]
En oo ikinä kannattanu näitä päiväkirja kysely/galluppi juttuja mutta ajattelin että tää ois ihan kiva näin joulun alla, ois mukava lukea mitä porukka musta muistaa...


Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.

Mun todellinen horoskooppi :)Perjantai 01.12.2006 13:54

VAAKA

Vaa'at kuvittelevat olevansa kauniita ja komeita, vaikka
näyttävätkin ihan homoilta ja huorilta. Vaa'at saavat usein
huomiota minne tahansa menevätkin, mutta se johtuu siitä, että
heillä roikkuu vessapaperia kengässä tai heidän suupielissään on
suklaata. Vaaka tuijottaa koko ajan peiliin ja rakastaa itseään. Se
hyvä puoli heissä on, että itserakkaus ei näy ulospäin. Ainoastaan
se on raivostuttavaa, että he yrittävät koko ajan saada jotakuta
rakastumaan häneen itseensä. Luoja auttakoon häntä, joka rakastuu
vaakaan!

Motto: "Kato eiksooki hieno?"

Työpaikka: edustustehtävät

Auto: Söpö, punainen Renault
- Vanhemmat »