IRC-Galleria

Suurlähetystö oli paikassa jossa oli miljoona muutaki suurlähetystöö naapurissa ja poliisi- ja CD-autoja joka nurkalla. Mut oli se kyllä jännä käydä siellä haastattelussa. Koko Yhdysvaltain suurlähetystö oli kyl pelottava paikka tällaselle tytölle ku omaa vuoroaan piti oottaa kadunvarrella katoksessa josta vartija tuli kysymään nimeä (ne muuten puhuu siellä ihan suomee, että ei tarvii mitään englantia alkaa sopertaa, paitsi se äijä joka haastattelee hakijat puhu englantia). Vartija (kaikki vartijat oli kaljupäisiä mielettömiä kaappeja!) haki vähän myöhemmin siitä ulkopuolelta "vartijakoppiin" jossa on suuret ikkunat eli näät kaiken mitä siellä sisällä tehään ja siellä kaikki laukut plus muut kamat läpivalastiin ja piti kulkee sellasen portin läpi. Minuu ei kuitenkaan enää sillä kepillä tsekattu läpi, niinkuin niitä muita minuu edeltäviä ihmisiä. Btw, siellä viisumihakijana oli OIKEESTI yks mies joka näytti AIVAN TERRORISTILTA. Se, jos mikä, oli pelottavan näkönen. Sitten jatkettiin matkaa siitä "vartijakopista" taas ulos sinne sisäpihalle missä vartijan kanssa odotin, että se saattaa siitä sinne piharakennukseen jossa itse haastattelu pidettiin. Siellä oli sellanen odotustila josta tuli ihan hammashoitola mieleen, ihmisiä istuu tuoleilla odotellen omaa vuoroo ja ennen haastatteluu ne ottaa hakupaperit ja sormenjäljet. Sormenjäljet otettiin sellasella ihan ihme laitteella. Ja tosi huvittavaa oli ku omaa vuoroa ennen oli jotain viis tai kuus tyyppiä joilla kaikilla oli jotain ongelmia sen haastattelun aikana (ei ollu kaikkia tarvittavia papereita mukana tai olivat antaneet vääriä tietoja yms. ja se haastattelija mies kuulosti tosi tiukalta). Oman vuoron kohalla olin aivan paniikissa, että ei herran tähen ne kai tollasia kysy multa, mut sitten kun siihen pääsi nii ukko oliki ystävällisempi kuin ikinä ja totes siinä "Well, you gonna be au pair? Nice! How many children they have? Is it finnish family? Well, thank you!" Ja iski leimat paperiin tosta noin vaan. Ja that's it! Pääsinpä helpommalla ku ikinä. Sitten täyty oottaa taas vartijaa hakemaan pois sieltä odotustilasta.

P.S. Tämän kyseisen vierailun aikana suurlähetystössä en ihan totta avannu suutani kertaakaan ennen kuin ne puhu. Vartijanki kanssa seisottiin siinä hetki kasvotusten pihalla kun en siinä jännityksessä osannu sanoo, että viisumihaastatteluun oon tulossa joten hetki meni ennenkuin vartija siinä sitten tokas, että oot kai haastatteluun tulossa. Ja puhuminen oli pään nyökkäämistä ja ynähtelyä (tarkoittaen kyllä) tai sitten vastasin vaan joo tai yes. Lapsien lukumäärän kohalla vastasin three. Että kyllä ihminen sitten pystyykin antamaan itestään hölömön kuvan ku ei sanaa suustaan saa.

Näin jännittävä oli torstai päivä 6.9.