IRC-Galleria

Bougainvillea

Bougainvillea

what about life

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 20:31

Minulla oli tänään duunarikädet. Ja sininen duunarihaalari ja hanskat.
Laitettiin Sarin ja Marjan kanssa varmaan melkein kahdestasadasta kukkapurkista kukkia sellaisiin betoniastioihin. Minulla oli tänäänkin vähän euforiaa ilmassa !
Hih oli mukavaa töissä, mutta olen kyllä aika väsynyt
-täytyy sen verran livauttaa tietoja itsestäni ;---)

PS: Nukuin viime yönä ehkä tunnin, koska onhan minulla unirytmikin joskus ollut.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.06.2008 23:12

Minulla alkaa huomenna työt kasvihuoneella!
*
Tänään oli euforinen olo pitkän vihaisuuden jälkeen. Haha ! Kävin Ronjan kanssa katselemassa metsässä oravia niin alko naurattaa nuo puitten lehdet. Sitten kuuntelin Björkin kaikki keijumetsä-kappaleet (Frosti, Scatterheart, Aurora, Isobel, Aeroplane, Sun in my mouth) ja sitten sitä kuulkaa leijuttiin jossain kuulkaa korkealla.
Ronja on ärsyttävä, kun sen kanssa ei voi enää lenkkeillä, kun joka puussa on orava joka pitää yrittää nitistää.
*
PS: Tänään kuoli taas yksi auringonkukka.

Ja hei tulkaa minun malleiksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.06.2008 03:24

Ai niin, unohdin kertoa että minulle kuuluu ehkä tylsää, koska en jaksa enää vain käydä lenkillä Ronjan kanssa ja pyöriä tässä talossa ympäriinsä. En pysty tekemään mitään!
Ja sitä paitsi minun seitsemästä auringonkukasta on elossa neljä (tai hyvällä tuurilla viisi).
Mikä taikaluku joku neljä on?? Piti olla seitsemän auringonkukkaa!

Ronja on nyt sitten kahdeksan vee. Tai siis eilen oli. Tai siis. Onnee hänelle.

Nyt on Laitelan laiva uponnuSunnuntai 08.06.2008 03:03

ISMOTESTI, jos saat 15, olet ismo.

[ ] En hyväksy homoja
[ ] Homot eivät kuulu armeijaan
[ ] Olen etsinyt netistä seuraa
[ ] Olen joskus harkinnut itsemurhaa
[/] Olen laulanut karaokessa "Mistä tunnet sä ystävän"
[x] Käytän joskus väkivaltaa suuttuessani
[ ] Olen ollut kaupassa töissä
[ ] Olen ollut talonmies
[ ] Olen kova valehtelemaan
[ ] Olen pettänyt parhaan ystäväni luottamuksen
[ ] Minulla on iso nenä
[/] Minulla on todella iso maha
[ ] Tykkään pelata nettipokeria
[/] Ja muita rahapelejä
[ ] Olen menettänyt omaisuuteni
[x] Olen valehdellut että menee hyvin
[ ] Olen joutunut sossun luukulle ruinaamaan rahaa
[ ] Olen käynyt torilla maistelemassa vihanneksia
[x] Olen aika juntti
[/] Tykkään ruutupaidoista
[/] En pahemmin huolehdi ulkonäöstäni
[ ] Olen ollut lomalla Kanarialla
[ ] Olen leikkinyt James Bondia
[ ] Esiinnyn YouTubessa olevalla videolla
[x] Muistutan joskus enemmän eläintä kuin ihmistä
[ ] Olen käynyt aerobictunneilla
[ ] Olen myynyt tavaraa huuto-netissä
[/] Olen hyvin temperamenttinen
[ ] Olen asunut teltassa
[ ] Olen viettänyt yön pankin eteisessä
[x] Minulla on usein naurettavia ilmeitä
[ ] Minulla menee todella huonosti tällä hetkellä

8

TSAIJAIJAI EN OLE ISMO

[Ei aihetta]Lauantai 07.06.2008 23:45

Olin romantisoimassa maailmaa (taas) yksikseni. Mökillä eristäydyin nauttimaan nuudeleistani rauhassa eli yksin ja miettimään että kuinka vaikeaa kaikki taas on. Taas sydämen syke tuntuu käsissä ja jaloissa.

~ * ~

1. Mistä heräsit aamulla?
: Omasta sängystä ja olin vihainen.

2. Mistä saat pisteesi "Mäenookoskaan.."-kisassa?
: Mä en oo koskaan tarpeeksi en tiiä.

3. Kuka tuntee sut parhaiten?
: En osaa sanoa. Ehkä ei kukaan.

4. Mikä saa sut syttymään?
: Kiltti itsevarmuus.

5. Keneltä sait viimeeksi tekstiviestin?
: sokeria

6. Ketä suutelit viimeksi?
: ~

7. Lempisanontasi?
: Minulla ei ole lempisanontoja.

8. Mikä sussa ärsyttää muita?
: Kun mölyän tyhmiä asioita ja oon tyhmä.

9. Ensimmäinen biisi, joka tulee mieleesi
: En saa nimiä mieleen.

10. Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä?
: Esimerkiksi korvakoruihin pallot.

12.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja?
: En mainitsisi.

13.Minkä nimen antaisit laivalle?
: Taas näitä mille en keksi mitään! Riippuu millainen laiva olisi.

14.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
: En muista. Reppu on levinnyt vuosien mittaan hitaasti mutta varmasti.

15. Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenkin?
:

16.Monelta heräsit tänää?
: Kello taisi olla yksitoista kun äiti herätti.

17.Minkä nimen antaisit lapselles?
: En kerro teille, kuulette sitten kun on lapsi.

18.Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään.
: лиса = kettu

19.Mikä on väärin?
: Että minun haluaimia housuja on vain liian isoja.

20.Mikä ääni on ärsyttävä?
: Liian kova musiikki.

21.Mitä tarttisit?
: Hmmm poikaystävän ja kiltteyttä.

22.Kenen julkkiksen haluaisit tavata?
: En erityisesti ketään. Haluaisin ehkä vakoilla Björkiä kun se on vapaalla.

23.Mitä unohdit viimeksi?
: Soittaa ihmiselle. Rahapussin kotiin. Tietokoneen yöksi päälle.

24.Kivoin urheilulaji?
: Sähly jalkapallo luistelu.

25. Minkä nron sait viim. kokeesta? Mikä koe?
: En jassaisi muistaa enää.

26.Pop vai rock?
: Riippuu molemmista. Ehkä rock koska se kuulostaa sananakin jo paremmalta.

27. Mikä nauratti viimeeksi?
: En muista. Ei ole tänään naurattanut. Ehkä eilen kun kursuttiin ruokapöydässä.

28. Mikä itketti?
: Voimattomuus.

29. Tyylisi?
: Tavarat/vaatteet joista tykkään. Ei kummempaa.

30. Rastita jos olet VIIKON sisällä:
[ ] ollut kännissä
[ ] pussaillut
[ ] polttanut tupakkaa
[ ] lakannut kyntesi
[ ] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[/] käynyt kirjastossa

31.Mitä söit/joit viimeeksi?
: Nuudeleita ja hornetteja ja salaattia.

32. Missä olet nyt?
: Veljen huoneessa jos se sinua kiinnostaa :
(

33. Mitä ajattelet nyt?
: "en osaa elää"

34. Mikä tuoksuu hyvälle?
: Jotkut ruuat, karkit, vaniljakynttilät, joidenkin ihmisten vaatteet ja hiukset.

35. Ketä halasit viimeksi?
: Saria varmaan.

36. Ketä haluaisit halata nyt?
: Hmmmm en kertoisi.

37. Mainitse yks maailman komeimmista miehistä?
: En osaa. No Johnny Depp on komea.

38.Minkä sanan sanot vähintään 5 kertaa päivässä?
: Kirosanan.

39. Monelta menit eilen nukkumaan?
: Vähän ennen neljää.

40. Mitä teit eilen?
: Samaa kuin aina ja minulla oli melko tylsää jo.

41. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt?
: Pah.

42. Montako viestiä saapuneissa?
: 51

43. Kerro luonteestasi:
: Kun en itsekään enää tiedä, kaikki asiat muuttuu joka päivä ja inhottaa.
Yleisin tunteeni kuitenkin on ärsytys, sen voin kertoa.

44. Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? Mistä puhuitte?
: Työnantajan ja puhuttiin työajasta ja työstä.

45. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä?
: Pidän erästä luonnoskirjaa tärkeänä minulle! sokeria !

46. Mitäs tänään on tapahtunut?
: Olen ollut vihainen ja olen käynyt mökillä syömässä ja ajanut mopolla ja käynyt lenkillä ja ollut vihainen ja hyppinyt trampoliinilla ja ollut vihainen.

47. Paheesi?
: En oikeastaan tiedä mikä minun pahe on. En osaa eritellä asioita itsestä.

48. Suorat vai kiharat hiukset?
: Kiharat.

49. Tekstari vai soitto?
: Riippuu kuka olet. Laita viesti, en osaa puhua puhelimessa.

50. Missä olet hyvä?
: Olen joskus tarkka huomaamaan jotain.

51. Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Hinta?
: ED Starburgerista. 3€

52. Syötkö paljon purkkaa?
: En.

53. Mistä näit viimeksi unta?
: Hmmm meidän entisestä luokasta.

54. Millasen talon haluaisit?
: Olen kertonut sen liian monta kertaa jo! Mutta pääasia on että haluan velhotakan ja nojatuoleja sinne.

55. Mikä ärsyttää nyt?
: Kun en osaa olla nahoissani.

56. Missä maassa haluaisit asua?
: Suomessa, Ranskassa, Englannissa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa. Voisin asua muuallakin.

57. Mistä olet riippuvainen?
: Pienistä asioista.

58. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
: Tappaisi, aika kuivaa eikö.

59.Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi?
: Monilta ihmisiltä kun olen ollut vihainen.

60.Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet?
: Ottasin sen sisälle ja soittelisin ihmisille.

61. Mitä on edessäsi?
: Hmmm haluaisin tietää minäkin. Tai ehkä en.

62. Mitä ruokaa teit viimeksi?
: Nuudeleita.

63. Keltä sait viimeksi kukan?
: Jutalta.

64. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
: Alle 15euroa.

65. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi?
: Nokia 6020 ja vieläkin samalla mennään.

66. Millainen sää?
: Ihan nätti. Vähän viileä kesäksi.

67. Paras jäätelö?
: Pepe aina.

68. Paras hedelmä?
: Viinirypäleet ja hedelmäsalaatti.

69. Paikka mitä inhoat?
: Se riippuu aina seurastakin. Semmoset paikat joissa ei saa olla.

70. Millainen paita sul on päällä?
: Valkovihreäraidallinen.

71. Mitä mieltä olet faijastasi?
: Hmmm hieno mies. Hölmöt jutut. Tolkku.

72. Paras paikka missä olet ikinä bilettänyt?
: Enhän minä piletä. Ei ole paikkoja.

73. Yksi hyvä muistosi?
: Yksi hyvä! En osaa taas valita yhtä. Enkä osaa selittää sitä.

Aivan ihana tämmönen HIH!Lauantai 07.06.2008 01:42

1. Äitisi juoksee alasti kauppakeskuksessa.
( ) JOO EN TUNNE !
(x) Äiti tuu nyt alas..
( ) Ihan normaalia.

2. Heräät aamulla kaverisi vierestä banaani suussa.
(x) WTF?!
(x) Tais toi kaveri taas villiintyä.
(x) Saikohan frendi jotku kiksit tästä..?

3. Huomaat olevasi mielisairaalassa.
(x) Jaa'a, mitähän tein eilen illalla..
( ) Nytkö se äiti vasta huomasi ?!
( ) Toivottavasti olin viimeisen vapaan päivän humalassa.

4. Oksennat jonkun ohikulkijan päälle.
(x) Oho, anteeks.
( ) HÄHÄÄ ! MITÄS TULI TIELLE !
(x) no voee. mää korvaan.

5. Poika/tyttöystäväsi imee unissaan varvastasi.
( ) Sori, nyt erehdyit ruumiinjäsenestä.
( ) LOPETA KUSIPÄÄ.
(x) Kivaa, toi kutittaa. : ))

6. Sokeudut yhtäkkiä.
( ) Kuka tän teki? Siis kuka haluaa luopua hengestään?
(x) JEE, NYT SAAN KOIRAN !
(x) Just näin.

7. Näät pieniä punaisia sieniä.
(x) Söinköhän noita sieniä?
( ) diudiudiu.
( ) ÄÄÄÄÄR !

8. Joudut katkaisuhoitoon villasukkien takia.
(x) Onko mahdollista ?
( ) ...
( ) Kirotut villasukat. >:(

9. Housusi syttyvät palamaan.
( ) Kerrankin mulla on syy ostaa uudet housut !
(x) Nää oli mun parhaat housut..
(x) Toivottavasti mulla on söpöt alushousut.

10. OM NOM NOM !
( ) Hä?
(x) Nam nam<3
( ) T31NI !

_______________________________________________________________

1. Olisit menossa treffeille ihastuksesi kanssa, kun alkaisi kaatamalla satamaan.

( ) Voi vittu mä kastun!
( ) Noh, sateenvarjo mukaan, ei tässä mitään.
(xxx) JEE, SADETTA.<3

2. Huomaat koulussa, että tärkein koe koko kouluajalta on tulossa, etkä ole lukenut

(x) Vittu! Mä en pääse läpi!
(x) No kai mä nyt osaan itteni jotenkin keplotella läpi...
(x) Vitut kiinnostaa.

3. Tulisit kotiin ja löytäisit lemmikkisi kuolleena

( ) EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!! :'(
( ) Eih. Surullista. :/
( ) No, ainahan niitä uusia saa.
Mikään näistä ei kyllä kuvaa! Miettikää nyt jos Ronja olisi kuollut!

4. "KATSO, TIELLÄ ON KASTEMATOJA!"

( ) Vitut kiinnostaa?
(x) Älä nyt päälle astu!
( ) Hyi kamala.

5. Huomaat, että et siistiytynyt ennen kouluun/töihin lähtöä.

( ) Oh crap!
(x) Pikku juttu.
( ) Ei se haittaa.

6. Äitisi on suunnitellut koko kesän kestävän matikan kurssin.

(x) Sinä et ole tosissasi noin tyhmä? Ethän, äiti? O_o
( ) Justiinsa. :D
( ) Jee! Äiti, sä oot paras!

7. Tuntematon tulee halaamaan sinua, ja huomaat, että hän tuntee sinut, muttet tunnista häntä.

(x) Ai kato moi! mitäs sinä?
( ) *köh* ...Ja te olette?
( ) Imases nyt jo...

8. Heräät viisi minuuttia ennen kuin koulu alkaa.

( ) No en tasan jaksa nousta.
(x) Jes! myöhästyn!
( ) Voi perse! Millä minä tämänkin nyt selitän? *kyynel*

9. Tulet kotiisi ja idolisi istuu sohvalla kahvia siemaillen.

(x) Ahaa? :D
(x) Oh yeah! Jää toki pidemmäksikin aikaa!
( ) Pyydänkö heti nimmarin, vai vasta kohta?

10. Sinusta rupeaa liikkumaan huhu, että aiot räjäyttää koulun, ja opettajat ottavat sen tosissaan.

(x) Ei teidän siitä olis pitäny tietää!
(x) Enkä räjäytä.
(se on niin ruma niin ehkä siksi) Miksi räjäyttäisin koulun?

11. Sinulla olisi 10. matikasta todistuksessa.

( ) No onko jotain uutta?
(x) Opettaja on varmaan mokannut.
( ) Yleensä mulla on 7-8.

12. Steven Spielberg tulee luoksesi ja kysyy: "Hey! You wanna be my new actor in my new movie?"

(x) Absolutely.
(x) Nou spiik inklis.
( ) No, no thanks.

13. Olisit kalju kun heräisit.

( ) Hyvä syy jäädä kotiin.
( ) EI TASAN! NÄÄN VIELÄKI PAINAJAISTA!
( ) Kenelle siis lähetän sen pommin..?
Mitää! Mitä jos se olisi minusta hassua?

14. Joku lyö sinua kaktuksella naamaan

(x) Ai jumalauta! Sulta lähtee pää just nyt.
(xxxxx) kerros vähän?
(xxxx) Ihan siistii!

15. Kännykkäsi ei toimi.

( ) Ei riemulla rajaa, kun voi kerran dataa.
( ) No voi vittu!
( ) Ja eikun kauppaan.

16. Ihastuksesi tulee ehdottamaan seksiä.

(x) O__O
( ) Okei, minne mennään?
(x) Nope. Jos vaikka ensin seurusteltais?

17. Heräät viiden miehen ja kolmen naisen vierestä alasti.

( ) Okei, onko nyt huhtikuun ensimmäinen?
(xxxxxx) No mitäs uutta tääkin muka on?
( ) Uuh jees!

18. Huomaat haavoittuneen harakan.

(xxx) Voi sinua, Katsotaanpas...
( ) Haha! Looser! You fail! *Hyppää päälle*
( ) Jees, moi.

19. Sinulle tulisi syöpä.
( ) Kemoon. -->
(x) Tässäkö se nyt oli?
(x) mennään sit jos ollaan mennäkseen...

20. Sinulle on kaksi vapaa lippua lempibändisi keikalle postilaatikossa.

(x) Selkis, eikun menoks!
(x) Voisinpa mennä kattomaan

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 21:51

Ostin tänään kuusi pussia nuudeleita ja oli ihan lähellä että sain vihreän polkupyörän, mutta isä sanoi että ostetaan Kajaanista ja minusta se on ihan hyvä ratkaisu.
Hei arvatkaa kuulkaa. Vältin irtokarkit ja muutkin karkit todella hienosti mutta mitäs kummaa, äiti toi varmaan kymmenen kilon karkkipussin ja sanoi että mummu oli laittanut sen meille! Onpas hullua taas.
Ja arvatkaa en jaksaisi olla viikonloppua kotona. En jassaisi en en en.

PS: Ostin tänään yhelle ihmiselle ylläripyllärin ja olen siitä iloinen :
)

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 01:44

Haluaisin sellaisen söpön näpsäkän kannettavan tietokoneen, jonka avulla minusta tulisi tietenkin kirjailija. (Vaikka totuushan on se, että kannettavat on maailman kamalin asia käytännössä)
Tänään muuten tapahtui jotain melko järkyttävää. Olen pitänyt nimittäin seitsemää auringonkukkaani parina lämpimänä päivänä ulkona. Ja tänään illalla kun olin laiska ja otin molemmat ruukut käteen kerralla ja avasin ovea (olin siis viemässä kasveja sisälle), niin toinen purkki tippui terassin lattiaan! Voitteko kuvitella! Itkuhan siinä melkein pääsi. Sitten kun nostin sitä purkkia, huomasin että YKSI KUKKA OLI MENNYT POIKKI! Ihan hirveä shokki tuli! Äiti juoksi siivoamaan minun jälkiä ja sanoi että pitää kokeilla että kasvaako se kukka enää.
Olen melko surullinen tästä. :
(

Lempi... :
Värisi? :: ruskea musta sininen violetti punainen oranssikin
Ruokasi? :: Kana ja riisi ja italian pata ja leipä.
Juomasi? :: Tee, kaukau, vesi, rasvaton maitomm, jäätee.
Ystäväsi? :: Lempiystäväkö? Haha!
Bändisi/artistisi? :: Riippuu päivästä.
Karkkisi? :: Irtokarkit.
Jäätelömakusi? :: Pepe eli lakritsa.
Hedelmäsi? :: Mandariini ja banaani.
Vihanneksesi? :: Porkkana
Marjasi? :: Mansikka ja mustikka
Kalasi? :: Tonnikala ja ahven ja hauki ja lohi !
Lintusi? :: Puhutaanko me vielä ruuasta... ?
Nisäkkääsi? :: Mitä!
Kotieläimesi? :: Laamat! Hevoset lampaat pässit kilipukit. Aasit! Alpakat.
Maasi? :: Iso-Britannia, Ranska ja Uusi-Seelanti.
Kaupunkisi? :: En tiedä kaupungeista. Vaasa ja Turku on makoisia ja Helsinkikin varmasti.
Esineesi? :: Mp3-soitin, kirjahyllyn tavarat, sänky, nojatuolit.
Kouluaineesi? :: Äidinkieli ja kuvis
Lempi tv-ohjelmasi? :: Sinkkuelämää ja Frendit ja Huippumalli haussa

Kahvia vai teetä? :: Teetä
Mansikkaa vai mustikkaa? :: Molemmat
Mustaa vai valkoista? :: Musta.
Reppu vai laukku? :: Laukku. Haluan ruskean tekonahkalaukun ja en löydä sitä minkä halusin :--(
Muroja vai puuroa? :: Puuro!
Kirjoja vai lehtiä? :: Kirjoja.
Puita vai kukkia? :: Puita.
Musiikkia vai elokuvia? :: Musiikkia.
Kissa vai koira? :: Koira.
Maaseutu vai kaupunki? :: Molemmat maaseutu.
Poika vai tyttö? :: Mitä!
Isä vai äiti? :: (
:
Minä vai sinä? :: Me.
Elämä vai kuolema? :: Elämä.
Sipsit vai popcornit? :: Sipsit.
Tietokone vai televisio? :: Tietokone kadottaahajottaatappaalopettaa! Sanon televisio koska se on romanttinen asia.

Mitä näistä sanoista tulee ekana mieleen:
Kaakeli? :: kylpyhuone keittiö kaiku kylmä rumat värit
Shampoo? :: silmiin sattuu
Tuoksu? :: ulkona
Karva? :: ulkona
Koulu? :: pulpetit
<3? :: liika
Paviaani? :: Rafiki
Kaali? :: annoin pienenä hiirille
Kaijutin? :: musiikki
Kymmenen? :: paras, kilo

Kehu itseäsi yhdellä lauseella.
- Olen melko lihava.

Mitä luulet että äitisi sanoisi, jos kertoisit hänelle värjääväsi hiuksesi kirkkaan vihreiksi?
- Se sanoisi että ne olisi perkeleen rumat ja sitten se olisi kuitenkin se joka sen värin minun päähän laittaisi :--D

Miksi on hyvä että on paljon erilaisia ihmisiä?
- Miksi se olisi huonoa?

Mitä tekisit jos yhtäkkiä heräisit 30 vuotiaan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen vierestä?
- Juoksisin karkuun ja saisin paniikkikohtauksen.

Minkä näistä ottaisit mieluiten nyt: 1 000 000 euroa, kestävän rakkauden vai ystävillesi loppu elämäksi onnellisen elämän.
- Rakkaus.

Oletko koskaan laskenut painoindeksiäsi?
- En visee.

Juoruiletko koskaan?
- Hmmm ennemmin kuuntelen juoruja. En ikinä tiedä mitään eikä juoruilu mitenkään hieno asia olekaan.

Onko sinusta liikkunut huhuja?
- Ei ole minulle asti tulleet ainakaan.

Mitä kaikkea sängystäsi löytyy?
- Kamerajalusta ja papereita ja tyynyjä ja peitto ja kaikenlaista mitä en nyt muista.

Oletko ujo vai ulospäin suuntautunut?
- Ujo.

Onko sinulla sosiaalista elämää?
- Ei oikeastaan.

Luotatko helposti ihmisiin?
- Luotan kaikkiin.

Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä?
- Varmastikin. Riippuu ihmisistä.

Pidätkö tanssimisesta?
- Haluaisin pitää.

Miten purat vihaasi?
- Käyn lenkillä ja potkin meidän ovea.

Haaveiletko paljon?
- En ja kyllä.

Onko sinulla paljon miespuolisia kavereita?
- Ei paljoa.

Millaisen tatuoinnin haluaisit?
- Hmmm sellaisen.

Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen?
- En sellaisia laske.

Itketkö paljon?
- En nykyisin.

Milloin itkit viimeksi?
- Hmmmm.

Oletko romanttinen?
- Kylläkin olen.

Milloin viimeksi olit juhlissa?
- Lauantaina.

Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi?
- Kaikenlaista.

[Ei aihetta]Tiistai 03.06.2008 17:57

Tänään on pakko pelata Mopokorttikoulua koska EIHÄN TÄSTÄ TULE MITÄÄN! :
D En muista liikennesäännöistä yhtään ollenkaan.

Tässä tuleeTiistai 03.06.2008 00:29

Äidinkieli: 9
Englanti: 7
Ruotsi: 9
-Valinnaisruotsi 8
Uskonto: 9
Historia: 9
Yhteiskuntaoppi: 8
Matikka: 5
Fysiikka: 7
Kemia: 6
Biologia: 8
Maantieto: 8
Terveystieto: 9
Liikunta: 8
-Valinnaisliikunta: 9
Musiikki: 7
-Valinnaismusiikki: 9
Kuvataide: 9
Käsityö: 9
Kotitalous: 9
-Valinnaiskotitalous: 9
Ilmaisutaito: 9
Lakiturva: 9

Käyttäytyminen: 9