IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Oli pakko....:DPerjantai 29.02.2008 00:58

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan!

1. Kirsi on suomalainen naisen etunimi.

2. "Kirsi" on vanha kotimainen sana, joka viittaa talveen/huurteeseen/routaan/tms.

3. Kirsi on tehnyt myös opetusmateriaaleja kuten Tietoliikennetekniikan perusteet

4. Kirsi on valmistunut Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2000

5. Kirsi on mielissään siitä, että kunta on koulumyönteinen

6. Kirsi on oppinut vapaaehtoistyöstä sen että ”niin paljon saat kuin annat”.

7. Työtila Lauttasaaresta läheltä kotia löytyi ja sen jälkeen parin viime vuoden aikana Kirsi on keskittynyt täyspäiväiseen pienyrittäjyyteen.

8. Tämän lisäksi Kirsi on tehnyt useita vaalikampanjoita

9. Kirsi on käynyt tanssitunneilla vuodesta 2002, pitää musiikinkuuntelusta ja tanssista

10. Kirsi on koulutukseltaan sekä markkinointimerkonomi että laborantti. ... Kirsi on SOTTissa konkari, hallituksessa hän on istunut jo useampia vuosia.

11. Kirsi on ollut mukana perustamassa Jyväskylään Tanssiteatteri Kramppia 1996

12. Kirsi on ollut mukana Etelä-Suomen Vasemmistonuorten ÄÄRI-kuorossa sen perustamisesta saakka. * järjestötoimintaa ja muun muassa järjestöpyöräilyä.

13. Kirsi on mahtava kollega ja mitä parhain vierustoveri istuntosalissa! Kirsi on vanhan ajan arvopoliitikko - Kirsi on todella heikomman puolella

14. ja vuodesta 2001 Kirsi on työskennellyt STI:ssä. täysipäiväisesti. Työssään Kirsi on nähnyt Jumalan.

15. Tuona aikana Kirsi on myös opiskellut kuurojen kansanopistossa ... Itse Kirsi on luonteeltaan rauhallinen, siisteyttä arvostava ja muita huomioonottava.

Joo...näähän pitää hyvin paikkansa...:)
Varsinkin tuo viimeinen..:D

Heh ehehehehheee..:DKeskiviikko 13.02.2008 14:06

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla.
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän päiväkirjaasi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Joo, on vissiin tekemisen puutetta..:)Tiistai 05.02.2008 23:17

1. keneltä puhelimessasi oleva vanhin viesti on?
-16400 :D
2. Millä sanalla alkaa toinen vielsti?
-Mikä
3. rakastatko 7. viestin lähettäjää?
-No en TODELLAKAAN!! :DDD
4. mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
-Sit vasta tajusin et se oli mun puhelin! :D
5. monta saapunutta viestiä sinulla on?
-51

MENE VASTAAMATTOMIIN PUHELUIHIN

1. onko vastaamaton 1 paras ystäväsi?
-Aaargh..äitee...
2. onko vastaamaton 4 sinulle sukua?
-Onneksi ei ole...:D

MENE SAAPUNEISIIN VIESTEIHIN

vastaa kysymyksiin kertoen 15. viestin lähettäjästä.
älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!
1.minä vuonna hän on syntynyt?
-öööh..88
2.onko hänellä ollut synttärit tänä vuonna?
-Ei kyllä tietoa..muistelisin ettei..
3. voiko hän luottaa sinuun?
-Jos olis syytä..
4. luottaako?
-Ei varmaan paljoa mua ajattele...:D
5. onko hän sinulle sukua?
-Ei sentään..
6. oletteko ystäviä?
-Oltiin, ei olla oltu tekemisis vuosiin
7. asuuko hän samalla paikkakunnalla?
-Ei
8. onko hänellä kuvia galleriassa?
-Ei ole..


Oikein hyvää ajanvietettä..:D

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 22:09

olen...

[x] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yötä
[ ] Rikkonut ikkunan
[ ] Stripannut :DD
[ ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[ ] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[ ] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[x] Pessyt vauvan pyllyä.. yök!
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[x] Rikkonut lupaustasi
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle (Pienenä sitä tehtiin!:D)
[x] Haukkunut hoppareita
[ ] Soittanut bassoa
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ ] Nielaissut jääpalaa
[ ] Tippunut ponin selästä
[x] Haukkunut hevareita
[ ] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Nostanut lippua salkoon
[ ] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[ ] Tilannut Mix-lehteä
[x] Saanut 4 kokeesta
[x] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanu Reginaan
[ ] Poistanut punkkia
[ ] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[ ] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Käynyt psykiatrilla
[x] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ] Ollut alipainoinen
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ] Juonut Hyla-maitoa
[x] Ollut krapulassa
[ ] Käyttänyt henkseleitä
[ ] Fanittanut RAW:ta
[ ] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[x] Uinut avannossa
[ ] Mennyt vahingossa väärään junaan
[x] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] Nukkunut veneessä
[ ] Tehnyt runoa
[x] Lyönyt jotakuta
[ ] Ollut lempiartistisi keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Varastanut mitään
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] Matkustanut pummilla
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] Ollut yksin leffassa
[ ] Ollut kielikurssilla
[ ] Kokeillut nyrkkeilyä
[x] Kierinyt alasti lumikinoksessa
[ ] Voittanut arvonnassa
[ ] Pyörtynyt
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] Lukenut dekkaria
[ ] Menettänyt läheisen ihmisen
[ ] Ollut isosena jollain leirillä
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Ollut katsomassa oopperaa
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] Eksynyt
[ ] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] Ollut ambulanssin kyydissä
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Omistanut lemmikkieläintä
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[ ] Saanut aivotärähdystä
[ ] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] Maalannut taulua
[x] Ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] Ollut kesätöissä
[ ] Maistanut mustekalaa
[ ] Unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut ampiaisenpistoa
[ ] Saanut murtumaa
[ ] Antanut rahaa katusoittajalle
[x] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] Irkannut
[x] Pelannut twisteriä
[x] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran (Useita jaksoja!!)
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[x] Kulkenut alasti kotona
[ ] Opetellut elvyttämistä
[ ] Pelannut golfia
[ ] Ollut liikenneonnettomuudessa
[x] Ollut sairaalassa yötä
[x] Vuokrannut asunnon
[ ] Ollut Lapissa
[ ] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] Saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] Pelannut cs:ää
[x] Ollut lehdessä
[x] Tilannut jotain netistä
[x] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] Ollut lastenkodissa
[x] Käyttänyt heijastinta
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] Ollut onkimassa
[x] Itkenyt itseni uneen
[ ] Soittanut kirkon kelloja
[ ] Kerännyt kolehtia
[ ] Teipannut suuni kiinni

Nina ja Anna vois ainakin tehä...:D

KyselyhässäkkäLauantai 26.01.2008 16:55

Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


PERUSJUTUT
Nimi: Kirsi
Lävistyksiä: Korvikset löytyy
Kengännumero: 36
Hiustenväri: vaaleet, joskus punaset
Sisarukset: 2xpikkuveli 2xpikkusisko

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? ei mitään muistikuvaa
...Kappale, jonka kuuntelit? en kyl muista
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? -
...CD, jonka ostit? ehkä joskus 10 vuotiaana jonkun..
...Henkilö, jolle soitit? Mikael
...Henkilö, joka soitti sinulle? Päivi
...TV-show, Salkkareiden uusinta
...Henkilö, jota ajattelit? äiti

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Vastaan
Itsemurha: Vastaan
Ihmisten tappaminen: Jaa-a, riippuu kuka tappaa ja kenet..:)
Teinitupakointi: Vastaan
Rattijuopumus: Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Senkus ovat, muttei niille mitään adoptio-oikeutta saa myöntää
Saippuasarjat: Puolesta tietenki! :)

MITÄ...
...Shampoota käytät? Sunsilk ollu jo hetken
...Kenkiä käytät? Korkkareita, mieluiten piikkikorkoja
...Pelkäät? Kaikkea pahaa

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? Ehkä pari
...Kertaa sydämesi on särkynyt? En myönnä
...Sydäntä olet särkenyt? Jokusen ehkä...:)
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Joku pari löytyy
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? Ainakin kerran
...Arpea on kehossasi? Viisi näin yhtäkkiä löyty

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? Sillontällöin
...Hauska? Joskus
..Kiihkeä? Vois olla useemminkin..:)
...Ystävällinen? En
...Rakastettava? Ehkä välillä
...Huolehtiva? Kyllä kyllä
...Suloinen? Joskus

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? Kuivat siidet ja hyvät paukut
...Karkki? Salmiakki
...Sarjakuva / piirroselokuva? Elokuva, Autot!!
...Purukumi? -
...Väri? Siniset
...Kynsilakan väri? Nyt? Vaaleenpunanen..:)
...Viikonpäivä? Lauantai tai perjantai
...Inhokkipäiväsi? Maanantai
...Kukka? -
...Koru? Valkokultaa tai hopeaa, ei värikkäitä kiviä..:)
... Kesä / talvi? Kesä
... Norja / Ruotsi? Norja
... Trampoliini vai uima-allas? Uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? Mikael
...Näki sinun itkevän? -
...Sai sinut itkemään? -
...Oli kanssasi elokuvissa? Mikael
...Lähetti sinulle sähköpostia? Varmaan Jenni

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? Kyllä
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? En
...Pitänyt jonkun salaisuuden? Kyllä
...Itkenyt elokuvan aikana? Melkeen
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? Tietty! :)
...Ollut esiintymislavalla? Yläasteella päättötodistusten jaossa
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? Aina välillä

Paljonko kello on? 14.39
Omenat vai banaanit? Omenat
Sininen vai punainen? Sininen
Kevät vai syksy? Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? Vois suunnitella päivän ohjelmaa..:)
Minkä aterian söit viimeksi? Pizzaa
Oletko tylsistynyt? Hieman
Minkä äänen kuulit viimeksi? Telkun mölyä
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? Ruoan

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? En
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? Ennen kun 25 täyttää niin eka ja sitten kattoa kiinnostaako hommata lisää..
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Monia asioita, mutta kai se luottamus on se pääasia

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? Eipä taida olla
Mitä kieliä osaat? Suomi ja englanti
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi? Sänky ja yöpöydät on ihan kivat..
Ketä rakastat? Kai niitä muutama löytyy
Ketä kaipaat? En ketään
Lempinimet? Kipa, Kippeli ja muut variaatiot tuosta viimesestä
Nimesi alkukirjaimet? KM
Kuinka vanhalta näytät? ööö..joku 19...?
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? Seurastakin riippuen..10-35
Silmälasit / piilolinssit? Molemmat
Onko sinulla lemmikkejä? Kaikkia on ollu, mutta nyt ei mitään..
Mikä saa sinut onnelliseksi? Lepposat hetket kullan kanssa
Mikä huolestuttaa sinua? Riippuu päivästä, joskus lintuinfluenssa ja joskus omat hiukset
OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? Joka päivä
...Halunnut karata? Joskus
...Kokeillut huumeita? Ei oo tarvinnu
...Pinnannut koulusta? :D Joskus HARVOIN...

- Vanhemmat »