elämäni on aina ollut vaikeaa siitä alkaen kun synnyin, mutta aina oon jatkanu eteenpäin. En tiedä miks olen olevinaan niin vahva vaikka sisältä toisaalta oon ihan murheen murtama!
Menetin äitini, kun olin 8 vuotias ja isän menetin 5.5.2014. En ole saanut elämäni aikana asua vanhemmilla kuin noin 4 vuotta. Aina olen joutunut asumaan sijaisperheissä ja se ei perkele ole mukavaa!!
Nyt pikku hiljaa alkaa taas tuntuu siltä että voisin mielellään luovuttaa ja laittaa elämän paskaks, mutta sitten tulee mieleen mitäs vanhemmat siitä ajattelis jos jatkaisin heidän virheistään??? He eivät varmasti ole koskaan toivonut, että minustakin tulisi samanlainen alkoholisti kuin heistä.
Tuntuu, että elämäni kiertää ympyrää. Aina, kun saan elämääni noin kuukauden ajaksi jotain positiivista niin sitten tulee kerralla paljon paskaa niskaan ja tuntuu, että siitä ei tule koskaam loppua.
TÄRKEINTÄ KUMMINKIN ON, ETTÄ YRITÄN JAKSAA PÄIVÄ KERRALLAAN !! SIIHEN MIE PYRIN SE ON FAKTA!!!