IRC-Galleria

Kirkkarit. Ei voi sanoo kun että nam. Oli ihan sika ihanaa. Ihanat soittajat, ihanat järkkärit, ihana seura...kaikki oli ihanaa. Vaikka tietystihän niitä vastoinkäymisiäkin oli....

La.
Mentiin sinne hengaileen ja silleen. Feilediä käytiin vähän tsekkaamas mutta plää. Hiipparoitiin ympäri aluetta kunnes oli JWRA:n vuoro. Koko meijän lössi meni rokkaan niin että aamulla oli niskat ja jalat kipeet ja tukat lähti päästä. <3 Nam. Wilden puku oli hot. Heti kun ne lopetti (oikeestaa viimesillä soinnuilla) juostiin bäkkärin ovelle ja sitten alko se järjetön odottaminen. Naurua ja huonoja puujalkavitsejä. Kaikkea mitä jännitys toi tullessaan. Bongailtiin poikia aidan takaa kunnes ne lopulta sitten saapuivat sinne portille. Nimmareita, kuvia ja vieläkin läppää entsistä enemmän. Hauskaa. Tän duunin jälkeen siirryttiinkin taas alalavalle ja vastaan otettiin Negative. Oli hauskaa taas. Ei jaksettu kyl kattoo loppuun ja suunnistettiin ylälavalle Remua kuunteleen. Siel oli niin kuuma ettei pystyny elään kun pari biisiä ja taas ulos. Sitten vaan hengailtiin alueella ja kierreltiin kojuja. sattumoisin bongattiin Wilde ja Tender myös kojuilta ja vähän ns. seurailtiin niit... Sitten. Silmiin iski mielettömän Tendermäiset kengännauhat. Heini löysi Wildemäiset. Tietty me ostettiin ne ja juostiin Wilden ja Tenderin perään kun hullut. (ne oli jo lähteny bäkkärille päin) Portilla saatiin ne kiinni ja hengästyneenä siinä sitten selitettiin et miks ja silleen. Halattiin ja toivotettiin hyvää jatkoa. Sitten taas pyörittiin ja kuunneltiin toisella korvalla Poets of the fallia. Sitten olikin jo aika hiippailla porteille ja kotiin päin...

Mukaan tarttui: Semmonen havaji sydeemi ja ittelleenkin kengännauhat.


Su.
Eipä sen ihmeellisempi. Hengattiin alueella ja silleen. Hawa "kyyläs". Käytiin popittaa Hanna Pakarista kun sato vettä, mut ei sitäkään jaksanu kauaa kuunnella. Seistiin siin lavan ovella. Ja katteltiin ihmisiä. Sit oli pikku hetki jollon ei satanu niin mentiin kiertään. Hanna lopetteli tollon niin sit mentiin ihan läpällä hakeen nimmareita siltä. Ja saatiinkin kaikki omat kortit. LOL. :D Siit meni taas hetki jonka jälkeen käytiin vilkasemas Vilkkumaata ja silleen (haettiin nimmarikkin) ja taas pyörittiin aluetta ympäri. (on meilläkin elämä :D) Heinille ja mulle tarttu kojuista matkaan huivit jokka saatiin "tarjous" hinnalla. Sit iskin silmäni Sex Pistolssin paitaan <3<3<3<3<3<3. Oli pakko saada. Tämän jälkeen suunnattiin alalavan suuntaan ja aina välillä käytiin kuunteleen Yön hyviä biisejä. Loppu aika sitten ei jaksettu seilata lavan ja ulkopuolen väliä vaan jäätiin sisälle ja kyl ne aika hyvin veti. Jengi oli messissä ja näin. Sittenpä oli aika ettiä porukka kasaan ja lähtee kotio päin. Juur kun oltiin lähtemäs pällähti Mr. Igor paikalle kimppu muoviruusuja kädessä. Se jako meille kaikille ruusut ja pussas poskelle. (Yih...) Sil oli aika cool takki. Semmosta pinkkiä karvaa ja se oli semmonen pitkä. Aika hot. Sitten lähettiin kotiin vihdosta viimein.

Mukaan tarttui: Sex Pistolssin paita <3, palestiina huivi ja Igorin muoviruusu.


Ma.
Suunnattiinpa Mimmin kanssa portteja kohti klo.16.30. Siin seisoskeltiin vähän aikaa kunnes sit alko pikku hiljaa sataan, niinpä pistettiin leiri pystyyn. Istuttiin persealustoilla, läpinäkyvä sadetakki päidän päällä silleen kattona ja viel sateenvarjo mun selän suojana. Siin kökötettiin ja leikittiin yht bändipelii ja kuunneltiin musiikkia ja kyylättiin ihmisiä ja kuunneltiin järkkäreiden juttuja. Kyl se kaks ja puol tuntii ihan sopivan nopeesti meni. Sit alettiin kärsimättöminä oottaan sisälle pääsyä. Sit kun portit aukes ja oltiin selvitty siit säätämisestä, Mimmi lähti juokseen lavalle varaan paikkoja ja mä kävin äkkiä vessassa. Sit lavan eteen ja odottamaan jälleen kerran. Siel tavattiinkin yks tuttu järkkäri viime vuodelta ja juteltiin sen kanssa. Eka bändi ei oikein sytyttäny, paitsi että kitaristi oli aivan mahtava! (kumarruksen ja taputukset tosi mageesta soitosta). Sittenpä taas odotettiin ja muuten syötiinkin välis :D. Olavi Uusivirta lavalle. Ihan jees veto, pari biisiä kun osas niin hyvin pysty oleen mukana. Ja kyl sitä Olavin lava meininkin ihan mielenkiinnolla katto, koska tuo putos melki yleisöön, löi kaveria kitaralla tai muuten vaan meinas kaatua. Oli aika hauskaa. ne joutu pitään jonkun ihmeen tauon (???), kun sähköt jotain reistas. Tauon jälkeen vikat biisit ja sittenpä ei kohta enään ollu toivookaan että oli päässy istumaan lattialle (kuten muissa väleissä). Jengiä alko lappaan sisälle kun pipoo. Popedan kamoja alettiin raahaan sisälle. Näin. Bändi nousi lavalle ja meinas alalava revetä. Ihan jees show. Muutama biisikin tuli esiin kuolleista aivosoluista niin pysty taas oleen kybäl mukana. Vikassa biisissä olin seota. MATTHAU MIKOJAN pöllähtää lavalle! NAMI NAMI NAMI!. Tuo soitti siin niitten kaa kahella eurolla jonka se sit anto biisin lopussa Mimmille. :D Ja Popedan jälkeen... alka vatsassa lenteleen perhosia ja jännitys kuristaa kurkkua. Joku ihmeen tappelukin jotkut sai aikaseks meistä vähän kauempana. Sitten Apis lavalle ja PAM. Kybä fiilikset päälle ja jalat ja hapenottokyky koville. Huutamista, kiljumista, pomppimista, laulamista ja kaikkea mitä siin pysty vetään. Ihan kybät. Keikka menikin vähän turhan nopeesti ja oli semmonen fiilis että nääh, ei vielä voi loppua. toni katto mua yhes vaihees silmiin ja heitti lätsänsä mut käteen, mut sit jotkut p*rkeleen kusipäät vippas sen siit pois. Haistakaa paska! Loppu keikka oli nam. Vikassa biisissä (Piiskaa???) katoin et mitä vit. Miks Sami pomppii tos Tonin takana ilman bassoo. Toninkin ilme oli et WTF? Sit, ei juma! ANTTI ANATOMIA! Pieni kiljuminen ja riehuminen. Toni veti biisin loppuun ilman kitaraa kun Sami pölli sen, Antti paukutti bassoo ja Sipe hakkas rumpuja. Nam! Hienoa poijat miten voitte tolleen yht äkkiä vaan sopeutua tilenteeseen. Sit kun keikka loppu jäätiin norkoileen lavan reunaan. Biisilistaa pyydettiin mut ei saatu joten kiskasimpa yhtä järkkäriä hihasta ja pyysin sitä antaan Tonin plekun. Ja sain <3. Sit mentiin norkoileen bäkkärin oville. Sipe siin kävi pyörähtää. Sit tuli Anatomia ja Uniklubin Janne. Antilta kerkesin pyytää nimmarin ja kuvan mut Janne ehti livistää kauemmaks eikä sit jaksanu enää mennä perään. Siin ooteltiin jos vaikka Toni ja Sami tulis. Harmi et soi puhelin et kyyti lähtee nyt tai sit kävellään. Joten piti poistua. Igoriin törmättiin siin matkal viel kun se koitti saada limusiiniaan käyntiin. :D Siin heitettiin jotain ja jatkettiin matkaa porteille. Portista ulos ja nyt voi enään sitten muistella tota kivaa viikonloppua ja odottaa ens vuotta.

Kiitos.

Mukaan tarttui: Kasa hienoja muistoja ja Tonin pleku.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.