IRC-Galleria

Taas täytyy myöntää että ilma aiheita lähdetään liikkeelle tänäänkin. :D Katsotaan mitä tästä kehittyy, vai mitäänkö.

Viimeaikoina on taas sattunut ja tapahtunut miltei liikaakin. Yksi elämänvaihe päättyi ja seuraava ihan erilainen alkoi. Oli ihana muuttaa takasin tänne, missä on aina tuntunut eniten kodilta. Olen sen verran hämärä persoona, että sijainti merkitsee todella paljon. Nyt kun se seikka on kunnossa, ja ajattelin että siitä alkaa tasaisempi vaihe elämässä niin tuota..
..Jjoo, niin ei se mennyt ihan niinku muumeissa.
Älkää suinkaan käsittäkö väärin. Niinhän se on että aikansa kutakin ja tietyt päätökset on hyvä tehdä ettei kiikkutuolissa mieti että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. If you know what I'm saying here. Alkuhankaluuksista huolimatta nyt on kevämpi, valoisampi olo. Jaksaa taas nauraa ja silmäkulman pilkekin on tullut takaisin.

Mikähän siinä on että yleensä suuremmat elämänmuutokset pelottaa ihmisiä? Ollaanko me oikeasti niin herkkiä sellaisen tasaisen turvallisuuden suhteen.. Kai se on niin. Itellä ainakin. En sano etteikö nämä muuttuneet järjestelyt nyt tekisi ihan hyvääkin. Se vaan välillä mietityttää että onko ne omat päätökset sittenkään oikeita ja tuleeko asiat olemaan paremmin nyt ja ja ja..!?!?

Sitten pitää taas pysähtyä, vetää henkeä, rauhoittua ottaa yhteys tuohon pikku juttuun tossa vasempien kylkiluiden alla ja kysyä siltä. Mitä mieltä sinä olet?
Yhtäkkiä tuntuu että ainut mikä hätiköi on se kaikki muu siinä ympärillä. Ennekin on epäillyt sydämen arvostelukykyä sen suhteen jos se on kuiskinut että älä tee näin. Jokatapauksessa yleensä siinätilanteessa on jättänyt tekemättä ja kas.. Seuraavassa hetkessä elämä onkin heittänyt jonnekin todella hyvään suuntaan, jota ei olisi tullut, jos ei olisi kuunnellut. Kevyenä esimerkkinä (siis ja tähän aiheeseen liittyen muutenkin TOSI kökkönä sellaisena): kerran heräsin kämpiltä aivan normaaliin koulupäivään. Oli jotenkin tosi kummallinen fiilis. Tuntui ihan hirveän vastenmieliseltä ajatus lähteä koululle ja ihmettelin että mitähän hittoa muka. Tottakai olin menossa, oli täysi päivä tiedossa, eikä mitään syytä olla lähtemättä?! Jokatapauksessa se tunne seurasi koko aamun, ihan ku joku ois sanonut että elä nyt v**tu mene sinne! Se oli tosi outoa.. Noh, lähdin siitä tapani mukaan kävelemään ja kun pääsin koululle, selviää että kaikki tunnit on peruttu eikä luokastakaan kukaan ollut tiennyt asiasta. Vähänaikaa piti olla pikkasen "huhhuh..".

Sattumaako? Ehkä, mutta kyllä tuollaiset tuntemukset ennenkin on luotsannut elämässä ja aina vielä enemmän kun niihin on uskaltanut luottaa. Kyllä ihmisellä on se vaisto, sitä täytyy vaan uskaltaa kuunnella. Nytkin, vaikka hirvittää ja jännittää mitä tuleman pitää, niin joku sanoo tuolla sisällä että näin on oikein. Ja tähänkin asti on tultu vaikeuksien läpi monien mahtavien asioiden saattelemana, niin eiköhän nämä hommat suju tästä eteenpäinkin. Asioilla on tapana järjestyä. Joskus on vaikea luottaa ja sitä miettii päänsä puhki kaikkea turhaa ja huolii ja kaikkea. Mutta sitten kun huomaa taas että hyvinhän ne hommat lutviutui, niin kaduttaa miten hukkasi taas aikaa uppoamalla päänsä sisään ja unohti nauttia täysin siemauksin. Niissä tilanteissa pitää vaientaa päänsä, kaikki erisuuntiin hyppivät ajatuksensa ja kysyä tuolta pikkujutulta, minne sen mielestä kannattaisi mennä. Kyllä se tietää, jos sen antaa rauhassa, käskemättä kertoa.


If you are lost.. Just listen to your compass.



Good day folks!