IRC-Galleria

OBS!Maanantai 02.02.2009 22:54

Kirjoitteluni siirtyy enemmän tai vähemmän omalle blogisaitille:

http://vastahanka.blogspot.com/

Viihtykää!

"Otatko kädestä jos horjahdan?"Sunnuntai 28.12.2008 02:54

Hmm en saanutkaan unta :( liikaa asioita mielenpäällä taasen. Huomenna tosin lähden reissulle pohjosiin :) se on kiva juttu. Tuli melko yllätyksenä ja olin sillai no mikäjottei kun porukat esitti ajatuksen. Silti vaan mieltä painaa.. Tosin ne jutut poikkea näistä, suurimmaksi osaksi.

Mietinpäs taas (ylläri) ja tämä on harmittava tosiseikka, ettei ihmiset vaan enää näe toisiaan. Kuinka paljon meissä kaikissa (tai ainakin useimmissa) on enemmän ihmistä pinnan alla, kuin siinä nähtävissä.. Juttutuokio ihan kahdenkesken teekupposen äärellä kotona, tai vain jossain hiljasessa paikassa voi paljastaa jonkun aivan toiseksi, kun siitä olisi ikinä huomannutkaan ilman sellasta oikeaa silmiin katsomista. Ihmisillä on niin monet eri kasvot.. Yleensä ne on kasvot, jotka peittää kivut, murheet ja pelot. Sellaiset "perus hei-moi" kasvot. Ketään ei pitäisi leimailla niiden kasvojen perusteella. Ne voi olla yllättävänkin hauraat. Tapa selvitä normaalista päivästä. Tapa pitää itsensä kasassa, mukana toimimassa. Kuinka harvoin joku kysyy toiselta oikeasti "Mitä kuuluu?" Kuinka harvoin joku ihan oikeasti haluaa kuulla toista ja ottaa harteillensa hieman tämän taakoista. Näinä päivinä ihmisillä tuntuu olevan liian kiire ja "Aivan siis liikaa hei omiakin murheita!" Toinen murenee vieressä. Näkyy merkkejä halkemista, jotka on kohta liian suuria korjattaviksi. Toisilla meistä on onneksi paljon ystäviä ja läheisiä, mutta älkää ikinä erehtykö pitämään niitä itsestäänselvyyksinä ja jotenkin yleisenä ominaisuutena jokaiselle, sillä näin ei ole. Miksi ihmiset pelkää ottaa osaa toisen vaikeuksiin? Tuntuu ettei nykyihminen halua sotkeutua mihinkään negatiiviseen, aivan kuin se voisi tarttua. Itse koitan kysellä miltei tahallani kanssaihmisiltäni kuulumisia välillä, mutta myönnettäkööt että välillä ujottaa. Silti yritän olla tukena kaikille jotka sellaista tässä lähipiirissä tarvii, ja toivon että voin olla avuksi ja saada sen leuan nousemaan edes vähäsen. Ehkä se huolenpito tulee jossainvaiheessa takaisinpäin.. Tai sitten ei, mutta ei se niin justiinsa ole. Kukaan ei meistä huolta pidä, ellei me toinen toisistamme. Joskus täytyy oikeasti pysähtyä kun hetken vilahtaa murheentapainen ja katsoa silmiä syvemmälle, hymyn tuolle puolen ja miettiä mahtaako ne kasvot hymyilläkään niin paljoa silloin, kun kukaan ei katso.

Miettikää vain, kuinka useasti näette ihmiset ympärillänne ja kuinka paljon oikeasti tunnette kanssaihmisiänne. Joskus kysymys "Mitä kuuluu?" ja oikea kiinnostus toisen kuulumisiin voi pelastaa tämän aamun, päivän, jaksamisen tai joskus paljon enemmänkin.

[Ei aihetta]Perjantai 12.12.2008 18:34

Hiljaa laskeutui hämäryys ikkunan toisella puolen. Jossain kauempana talojen jouluvalot tuikkivat pimeään. Miltei jokaisen talon edusta oli koristeltu ja yhdessä lumen kanssa loistaessaan näkymä oli sillähetkellä maailman kauneinta katsella...


Hengentuotos..

Hmm oon ihan varma että mun takana seisoi äsken joku. Kukahan se oli.. Oon täällä kämpilläni ja istun vaan tässä naama nurkkaa kohti. Se meni pois melkeen samantien. En etes jaksanu kääntyä ku tiesin etten näkisi kuitenkaan mitään.

Jäin miettii kun keskusteltiin tässä eräs ilta (yö oikeestaan) rikostoverin kanssa maailman säännöistä. Tai siis pikemminkin siitä ettei sellaisia ole.. Ihmiset on vain itse keksinyt kaikki kirjottamattomat "lait" jotka nyt sitten määrää meidän olemista ja toimintaa ja ajattelua. Se on hölmöä. Ja mitä kaikkea me tehdään ja toteutetaan ajattelematta lainkaan ettei se välttämättä ole niin. Ite ajattelen hyvinkin usein aina kun mielessä pyörii lause "Nokun pitää ja täytyy sitä ja tätä.." että Miksi? Kuka niin sanoo? Tämä tällainen liittyy erittäin läheisesti aiheeseen "itsepä teet elämäsi ja muodostat maailman, jossa elät" (mistä olen joskuskin avautunut). Ne säännöt on typeriä. Kuka sanoo ettei voi tehdä jotain tai toteuttaa jotain, koska se tuntuu oikealta? Luulen että maailman sääntönä on vain se että pitäisi pyrkiä olemaan hyvän puolella ja kunnioittaa toisia. Samassa maailmassahan me elellään, eikä kellään ole oikeutta tehdä vahinkoa toisen elämälle. Mutta ehkä tuonkin "säännön" lopun voisi vääntää muotoon "tai olla tekemättä pahaa tietentahtoen". Miten oikeastaan ihmisen ajattelu voikin olla niinnniiin mustavalkoinen, että se luulee maailman pyörivän jonkun kaavan mukaan? Ei kukaan voi sanoa tarkkaan mitään, kun ei niitä sääntöjä ole maailman alussa tälle pallolle laadittu. Me ollaan loppujenlopuksi melko pieniä sanomaan universumin totuuksista, ihmeellisyyksistä taikka säännöistä yhtään mitään. Lähetään nyt vaikka siitä että kukaan ei voi sanoa satavarmasti mitään, sillä kaikki on mahdollista. Minä olen varma että joku kävi kääntymässä tuossa mun seläntakana hetki sitten. Sen tietää, kun ei olekaan yksin. Ihminen aistii sellaiset asiat, jos se osaa näin kuvainnollisesti sanottuna "kuunnella". Ihmiset käyttää normaalissa elossansa 10% aivoista, kukaan ei tiedä mitä siihen loppuun sisältyy. Miksei se olisi mahdollista.. Vähän sama kun siskon kanssa juteltiin kunnon eläinaisteista. Istuin joskus 10 vuotiaana olkkarin matolla tekemässä läksyjä, kun yhtäkkiä alko ällöttää sikana ja tuli vaan kesken mietteiden ihan puskista ajatus et hyi jos ois hämähäkki jossain. Muutaman sekunnin päästä huomaan liikettä hihalla ja giganttinen seinälukki kiipeää hiljaksiin olkavartta ylös. Ja sitten tuossa ruotsintunnilla ihmeteltiin leppistä, joka löytyi luokan ikkunalaudalta. Tauon jälkeen en es muistanut koko ötökkää enää ja joku puolet oli kulunut tuntia taas kun kesken ruotsin ajattelunpäjähti ajatus että LEPPIS! Missä se on! Ja käännyin naapuripöydän puoleen huomaten samassa että se kipitti mun hupulla.. :D Hauskaa.. Minun kototalo on ainakin täynnä kaikkia kummallisia hiippailijoita. Monesti se on todistettu ja välillä käy niin creepyjä kummallisia juttuja että huhhuh. Mutta tuo vaan avartaa. :) Kaikkia ihmeellisyyksiä on ja aina välillä niitä putkahtelee esille ja sitten kaikki on ihan kummissaan. Ettehän te atomeita tai happeakaan nää, ja silti ne on olemassa. Ihmisen pitäisi uskoa itseään enemmän ja uskoa tuntemuksian ja tunteitaan. Niinkuin Paulo Coelho sanoo:


"Kuuntele sydäntäsi.
Se tietää mitä tehdä,
sillä se on osa maailman sielua."

Mm. Maailman Parhaat Mietteet, osa 2..Perjantai 05.12.2008 18:00

VASEMMALTA-OIKEALLE -AJATTELU.

Olipas taas aikaa (ja milloin ei olisi) vähän pohdiskella kaikenmaailman juttuja. En muista mistä moinen ajatusketju sai alkunsa, mutta ootteko huomanneet tän länsimaisen vasemmalta-oikealle -ajatusmaailman? Kaikki ajatellaan orjallisesti vasemmalta oikealle.. Tai en minä tiiä, toivottavasti en oo ainut joka niin tekee. :D Mutta enikeis, vähän esimerkkejä:

A) KIRJOTUS. Kaikki tietää ja siitäkkait toi koko homma on lähtöisin. Spekuloinnit sikseen..

B) TIETOKONEET. Katoin ikkunankautta siinä edessäni istuvan pojan läppäriä ja mietin, kuinka tylsää on että aina, kun avaa kansion ja siellä on listattuna mitä tahansa niin se on siinä vasemmassa reunassa kiinni.. Ikkuna kun kivasti toisti sen sillee erilailla että ne jutut oli oikeessa reunassa. Musta se oli niin piristävän vastoin kaikkia sääntöjä että ohhoh.

C) MAINOKSET. Jos on vaikka joku liikenneturvamainos ja siinä on kävelijä tms, niin se harvoin kulkee kuvaruudun poikki oikealta-vasemmalle.. Niin se on. JA...

D) Tää nyt sitten on vissiin jonkun länsimaisen aivopesun tulos mutta ite ainakin jos pitä ajatella just joku kävelemään tai pallo joka pomppii jonnekin niin se tasan mene vaemmalta oikealle niissä mielikuvissa.. Aika älytöntä.

Esimerkkejä on tuhansia.

Mneekö kaiki jutut jossain lähi-idässä tai arabimaissa (vai missä ne nyt kirjottaakin päinvastoin) ni kaikki sen mukaisesti? Että niillä mainoksissa mennään vaan niinku <
tonnepäin? Ja vaikka se teksti täälläpäin meneekin niinkuin se nyt menee, niin miks kirjojen pitää olla aina vas-oik päin lukuisia? Eikö se nyt ole ihan sama mitenpäin ne sivut kääntyy kun kaikki tajuaa idean..? Ei voi tietää. Siis aivan sama mulle, mutta kaikkee sitä onkin. :P


Jep.. Tässävaiheessa kummastutan jo itteenikin. Oon hiljaa.

Where it went wrong..Lauantai 29.11.2008 18:11

Thank god it's Christmas soon.

Hukkuis vähän. Alakulon ja tulevan tenttiviikon kanssa riittää tappelemista, mutta siinäkkait tämä kulkee. Onneksi on muutama valopilkku tässä ympärillä.

:o

[Ei aihetta]Torstai 27.11.2008 18:22

Remember the times
When we used to run..
To the fields, trough forrests
With nothing left undone.

You were the big example
I wanted to be like
Eventhough there were times
when you didn't know
how to do everything right.

Remembering all these things
makes me kinda sad
But not that they'd be unpleasant
It's just that I miss you so bad.
I may have even cried sometimes
When I remember your face.. hair..
So kind and gentle eyes.

I guess I've known
how to be horrible
And mean too

But that one thing,
I didn't tell..


Is that I love you.


Tuumailuja..Sunnuntai 09.11.2008 14:51

Mietinpä tuossa eilen kävellessäni keskustan läpi että kuinka paljon ihmisiä siinä ympärillä pyörii. Kaikki menossa minne sitten menevätkin ja tolleen. Mietin että siltikin, vaikka meitä on täällä ihan pirusti, niin ihmiset on yleensäkkin kovin yksinäisiä. Miksi? Miksi se on niin kamala tabu alkaa vaan juttelemaan ventovieraille ja ottamaan kontaktia ihan vaan seurallisuuden vuoksi? Sellasta katotaan kun hullua ja "uhri" miettii, mitä kamaluuksia sille käy kun joku käyttäytyy noin oudosti. Mietiskelin tässä että onko mitään sellasta ihmisjoukkiota (jollei poikkeuksia lasketa) jotka kykenee ajattelemaan ympäröiviä ihmisiä yksilöinä ja persoonina, eikä jokapäiväisen elämän taustalla pyörivänä oheiskamana. En keksinyt. Mietin asiakaspalveluihmisiä, sosiaalityöntekijöitä ja sensellaisia, mutta loppujenlopuksi ventovieraat taitaa olla niillekin enemmän työmaata. Joitain, jotka maksaa ja pitää tuotteen pyörimässä. Sitten mietin että miettiiköhän ihmiset tälläsiä asioita ja kuinka mahtavaa ois alkaa pyörittää jotain sellasta haastejuttua, missä ois aina vaikka viikoittain joku "vie itsesi uudelle tasolle" -tyyppinen tehtävä. Sit vois olla sellanen että aloita hyväntuulinen keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, vain oppiaksesi jotain uutta. Miettikää kuinka mahtavaa se ois :D ne ketkä ois siinä mukana tekis niin ja maailma ois taas ihan hitusen kivempi paikka kaikkien kannalta.. Miksi ihmisen perusluonteeseen kuuluu hylkiä kaikkea ympäriltä tulevaa? Eikö juuri nykyaikana kannattaisi keskittyä nimenomaan olemaan täällä yhdessä, eikä yksin? Ei se niin vaikeaa oisi. Siis ihan oikeesti.. Miettikää vähän.


Hmm mikäs se toinen juttu oli..

NIIN. Ajattelin alkaa soittelee asiantuntijoille aina kun mieleen tulee joku kiperä kysymys. Niitä nimittäin suorastaan sataa meikän älynystyröillä:

A) VIELÄKÄÄN en ole saanut selville, mitä tapahtuu sammakolle, jos se joutuu meriveteen?

B) Mitä tapahtuu kehossa, kun ihminen kuolee? I mean.. Mikä on se kaikista ensimmäisin, liikkeellepaneva asia, mikä tapahtuu ihmisruumiissa, kun sen on aika mennä? Miksei sydän aina lähdekään uudestaan toimimaan? Mistä se tietää, että nyt on aika lopettaa? VArmaan niinkun maailman paskin selitysyritys mutta koittakaa ymmärtää..


Jep.. Jatkoa seuraa.

Days are getting betterTorstai 06.11.2008 22:42

Hmm kirjottelen enemmän paremmalla ajalla mut nyt on aivan loistavan ihanaa kämppää ja kaikkea! :) Jumalan selän takaa kaupungin valoihin ja nyt oon ihan ytimissä. Ja fiiliksissä. Ja mielissään. Ja intona.

Toisinsanoen hommat rullaa. :)

Nih.

Systeemit on kohillaan.


JOLLEI jo tullut selväksi.. X)

Bättre skrivning på andra timmar vai miten se nyt oli.

!!Maanantai 27.10.2008 15:21

:D
Tällaiset aamut osoittaa sen että ehkä mietin liikaa. Heräsin, join kahvin, kävin suihkussa ja taas jäin verekseltäni kiinni ajattelemasta sitä samaa asiaa, mihin jokapäivä menee useampikin tovi. En tahtois olla enää tässä välivaiheessa, kun mikään ei oo varmaa ja vakinaista. Ei ole oikein mitään kivijalkaa missään tällä hommalla, paitsi koti siellä kaukana. Tuo loma tuli erittäin tarpeeseen juuri sen takia, että sai tuntumaa johonkin, mikä ei muutu ja mistä ottaa tukea. Tämä on niitä aamuja, kun eilen on mennyt ilta pitkäksi ja aamulla katsoo sisustusohjelmia ja pihaohjelmia ja mieleen tulee ne samat asiat taas.. Kuinka sitä tahtois jo vakinaisen työn, rahanlähteen jotta pääsisi toteuttamaan niitä unelmia omasta talosta ja pihasta. Autosta ja koirasta. Katson ikkunasta tuonne myrskyyn ja huokaan, kun vähänaikaa nään semmosen lämmintunnelmaisen olkkarin, missä kynttilä palaa tuikkulyhdyssänsä pöydällä ja mukavannäköisellä sohvalla on viltti. Ulkona riehuu myrsky, mutta pihalla on auto millä pääsen aamusta taas niihin töihin, mihin suhtaudun intohimolla ja joiden tekemisestä itseasiassa nautin. Ja sitten poksahdan takaisin tähän.. Oon koulussa ja koitan taistella itseni mahdollisimman hyvin kursseista läpi. Nautin siitä, tykkään kavereista ja siitä tunnelmasta siellä. Mutta silti tahtoisin jo että minun kämppä ei ois sellainen joka kuitenkin tulee vaihtumaan taas jossainvaiheessa. Että rahatilanne ei ois sellanen, että sitä tarttisi ressata ja huolia. Että minullakin ois jo ne tukevat tasaisen vakituiset jutut minun elämässä ja kaikki mitä tarvitsisi tehdä, oisi vain sen kaiken muun suunnittelu ja toteutus.

Voi unelmia.. Tahtoisin perustaa yrityksen, piirtää, kirjoittaa kirjan, miettiä oikeanlaisia lautasliinoja minun keittiöön, olla valoisa ja yltiöiloinen kokoajan ja osata soittaa jotain. Minä tahdon jotain mihin suunnata hyvää energiaa ja jotain mikä antaa hyvän olon. Sellaisen jutun hankkiminen on vaan aika vaikeaa, kun ei tiedä mistä alkaa. Voikun minun kotopuoli ois lähempänä tai voikun ois es auto, että sinne pääsisi käymään ikävän tullessa. Minulla on kaikki todella hyvin, ei siinä. Mutta niiden minun elämäntarinan rivien välissä voisi olla enemmän. Olen pohtinut, miettinyt, vaivannut päätäni ja pähkäillyt päivät pitkät.. Mutta en vaan keksi, millä tähän hommaan saisi sellaista tuntua, että on kaikkea mistä pitää kiinni ja nojata. Tahdon kirjoittaa, tanssia, ostaa ihanan takin ja punaisen kaulaliinan miettimättä hintaa. Tahdon istua sohvallani ja katsella takkatulta. Nuuskia uuden puun hajua ja hymyillä itsekseni hetken sitä tunnetta, että minulla on jotain olennaista.

Ehkä tänään keksin harrastuksen, aloitan kirjan, joka on odottanut hyllyssä monta kuukautta, kirjoitan monta tuntia, koska kaikki muu vaan unohtui, opin nauttimaan tällaisestakin elämänvaiheesta kaipaamatta muuta..

Hmm.. Ehkä mietin hieman lisää, jotta miettimällä hoksaisin tavan olla miettimättä liikoja mietteitä ja osaisin suunnata mietelmäni oikein. Katson tuonne myrskyyn ja totean ääneen (tehdäkseni siitä totta):


"Tänään ois se päivä."



Onko tänään sinun päiväsi?