IRC-Galleria

Minne on kadonnut tämä tapa ilmaista asioita? (merkintä vuodelta 06)



Saldo.

Viikonlopun jäljiltä selvittyään Allekirjoittanut ynnää hatarat muistikuvat.

Kivat hippalot taistelutoverilla jotka ajoittain siirtyivät tupaan 59. Eniten ehkä kimmastutti että kesken Suomi-Venäjä pelin! Mutta nähtävästi sota ei yhtä miestä kaipaa ja Suomi vei jälleen voiton Punakoneesta. Isohkon kamera säädön jälkeen alkomahooli pääsi taas virtaamaan vuolaana ihmisten sisuskaluihin poltettavaksi, ja menovettähän oli vaikka muille jakaa.

<Mitähän tässä tapahtui?>

Taistelutoveri soitti allekirjoittanutta piinalleelle henkilölle, seurauksena oli puhelin langat syttymään (vaikkakin mobiilipuhelimet harvemmin kantavat fyysistä lankaa yhteyksien rakentamiseen) saanut kissatappelu. Joka päättyi itseni kannalta VARSIN loistavaan lopputulokseen, eli piinaus on ohi. Tästä en voi taistelutoveria kiittää tarpeeksi.

Pienehkön biosähkö katkoksen jälkeen Allekirjoittaneen muisti rekisteröi Jr. saapumisen, taktisen oven-sulkemis-avaimet-jäi-sisään skenaarion jälkeen. Puhelimessa ko. Playboyllä oli vielä avaimet, mutta paikalle saavuttuaan totesi "Mitkä avaimet?". Jälleen pähkinä ei ollut liian kova rikottavaksi vaan pienellä marssilla asia saatiin kuntoon.

Ja jälleen pienehkö katkos kunnes elävästi muistan rappukäytävässä makaavan Playboyn johon ei saanut kontaktia. Taistelukentältä (rapusta) Sisään kannettuani ja käymälän lattialle heitettyäni mies virkosi ja läpsi kaikkia ympärillään, selkeesti tietämättä mistä heräsi, miksi, ja voittiko suomi venäjän vai ei. Tämäkin skenaario päättyi onnellisesti miestä tiukemman nautiskelemiseen.

<Mitähän tässä taas kävi?>

Seuraava muistikuva onkin 0700 paikkeilla lauantai aamuna jolloin soitin lyhyehkön puhelun herralle isännälle ja ilmoitin itseni mukaan velipojalle suunnattuun vierailuun. Asiaan tuli kuitenkin jumalaisen jykevä "Ei." vahvalta isähahmolta. Päätös oli kuitenkin yksimielisesti paras, joten väkivahvan nektarin nauttiminen saattoi jatkua.

Noin 10.00 aamulla heräsin taistelutoverin käymälän lattialta naishenkilön kimakkaan kiljaisuun, Totaalisen tietämättä miksi, miten tai milloin olin tetsannut itseni kaakeleille lattialämmityksen hellään huomaan. Loppuenlopuksi suoriuduinkin ulos käymälästä, kuin ihmeen kaupalla. Suuntasin muonituskeskukseen hakemaan lasin virvoittavaa vettä krapulaan ja majavaan joka asusti kielelläni. Vesi toimi paremmin kuin uskalsin toivoa ja hetken päästä olin kuin metrisellä halolla lyöty.

Muistikuvat katkeilevat taas...

Noin 12.00-13.00 soitin 6 kertaa tupaan numero 66 kysyäkseni alijohtajaa synnille. Ko. henkilö oli leipätyössään lihamestarina K-Kaupan tiskillä, mutta jostain syystä en rekisteröinyt informaatiota 6 puhelun aikana. Osaan vastasi kaunis nais ääni aina samalla tavalla "Puhelu ohjautui vastaajaan. Olkaa hyvä ja..." Ja kuitenkaan en saanut udeltua neidiltä tarkempia koska puhelu katkesi äkilliseen "piip" ääneen.

Hetki tyhjää...

Poistuin tuvasta 74 joskus 14.00-15.00 välisenä aikana suorittamaan marssia kivisiä rappusia toiseen kerrokseen, askeleet haparoivat ja olo oli kuin juopuneella punatulkulla jonka talvimuutto venähti useita päiviä. Jotenkin allekirjoittanut onnistui kuitenkin taistelemaan itsensä tupaan numero 59, viikkaamaan vaatteensa tuolille, juomaan litran vettä ja pääsemään sänkyyn moikkaamaan nukkumattia.

Aamulla (klo. 17.30) totuus kuitenkin iski. Vaatteet olivat tasaisesti eteisestä makuuhuoneeseen, toinen sukka oli jalassani. Litrasta vettä oli osa keittiössä, osa eteisessä ja osa makuuhuoneessa. Ulko-ovi oli auki mutta väliovi onneksi kiinni ettei vartiokissat laajenna vartiointi kierrostaan. Menninkäis sepät olivat murtautuneet tajuntaani takomaan rautaa vasten hypotalamustani, kokonainen majava yhdyskunta piti leiriä kielelläni ja lihaksissa roihusi helvetin sysimustat liekit. Taistelin tieni keittiöön, hörpin vettä mahan täyteen ja painuin takaisin vaakatasoon. Näläntunne pakotti kuitenkin ylös ja tilaamaan messistä Italian parhaimman keksinnön sitten Pisan mukamas kaltevan tornin (riippuu mistä vinkkelistä sitä möllötetään.) Pizza, tuo jumalainen krapula lääke. Huomattuani kuitenkin että lätyn tarjoushinnasta huolimatta olin 60c köyhempi kuin turkmenistanilainen paksuin viiksin varustettua huonoa suomea puhuva lättykuski ymmärtäisi. Paniikin omaisessa tilassa peläten että menettäisin viimeisen oljenkorteni tähän synkkään maailmaan, tartuin puhelimeen ja kilautin kaverille. Olin sanoin kuvaamattoman tyytyväinen itseeni, onnistuin pyöräyttämään 60c pelkällä parvekkeella käynnillä, olin varma että krapulan vihainen voima olisi nujerrettu.

<Aika kuluu>

Viimein ovikello soi, haparoivin askelin matelin ovelle, siellä hän oli, mies joka näytti jopa hetken jeesukselta, kunnes ymmärsin kyseessä olevan lättykuski villeine viiksineen (kyllä kuvittelin pitkät hiukset ja parran.) Krapula oli viimeisiä armon iskuja vaille vainaa. Täytin itseni epäterveellisellä ravinnolla ja suorin vaakatasoon.

Muutaman tunnin unien jälkeen kapulani sai koodia itseltään Tuopilta. Joka tiedusteli mahdollisuutta edetä kasarmille tupaan 59, aloittamaan tulivalmistelu krapulan joukkoja vastaan. Taistelu jota ihmiskunta ei voi hyväksyä hävityksi ennenkuin se on edes alkanut... surullista...
Kieltäydyin komennosta ja jälleen vaivuin vaakatasoon. Kunnes 02.00 kapulani soi ja näkymättömän yhteyden toisessa päässä oli Teemu, ivallisesti käyttäytyvä humaltunut nuori poika. Hän varoitti piinaamasta piinaajaani, eli komentoketjusta oli löytynyt heikoin lenkki, en voinut vastustaa naurun purkausta, josta kimmastuneena puhelukumppanini lykkäsi puhelimen ystävilleen. Sain osakseni miehen ruumiillista toimintoa itsehillinnän pettämisestä aiheutuneeseen itsensä miellyttämiseen tarkoitetulla sanalla kohdistuneita loukkauksia, asiasta huvittuneena naurahdin jälleen ja suljin puhelimen. Ja jälleen hymy suin kallistuin vaakatasoon uneksimaan tulevista käsittämättömyyksistä. Ja taas *ringring Ironmaiden soi* Ystäväni tuvasta 66 saapui kasarmille klo 05.30 ja halusi minut synnille. Otin komennon vastaan ja ampaisin parvekkeelle. Vastassa oli tukevassa humalassa pyöriskelevä, levoton rupinaamainen piirtäjä joka yritti nakittaa allekirjoittaneen nauttimaan väkivahvat juotavat laukustaan parempiin suihin, Kieltäydyin kohteliaasti ja palasin levyttämään.

Aamulla olo oli voitokas, krapula oli nujerrettu ja aurinko paistoi, oli siis sunnuntai.
Tästä päivästä ei sitten paljon merkittävää kirjoteltavaa olekkaan paitsi Suomi-Ruotsi kulta ottelu torinon olympialaisissa. Josta napattiin ansaittu hopea ja kulta odottaa jälleen 2010 Vancouverissa Kanadassa. Iltamalla käytiin tarkistamassa Helsingin Kauppatorin mitalikinkerit, meininki vaikutti olevan -12asteessa kohtuudella lämmin ja iloinen. Mutta tyydyin väijymmän kinkereiden loppumetrin kotoa käsin näköradion välityksellä. Päälimmäisenä mieleen muistuu Olli Jokisen loistokas, humaltunut ja ennenkaikkea sekava sisääntulo ja samantein Jellona ystäviensä taakse piiloutuminen. Jokinen kuitenkin murtui yleisön edessä ja tarjoili tanssittajien takaa rumpu fillejä Jäsen J:n ja Jäsen R:n juontoihin. Hopea ei ole häpeä.

Allekirjoittanut toivoo että ensi viikonloppu olisi edes jossain määrin rauhallisempi. Mutta ei sitä koskaan tiedä, varsinkaan kun asustaa taistelutoverin alakerrassa.


-"Kohtuullisen kurkoo"