IRC-Galleria

Cinderella^_^

Cinderella^_^

Pienen tytön onnellinen äiti<3

Vauvani ,rakkaani <3Perjantai 03.07.2009 00:25

Kun tänään huomasin että enään 5 viikkoa laskettuun aikaan, aloin miettimään että pianhan minustakin tulee äiti. Sitten ajatukset siirtyi viime kesään. Mitä tein viime kesänä? Kyllä olin raskaana ja elokuussa en sitten enään yhtäkkiä ollutkaan. "No eipä täällä kyllä enään sydän lyö" totesti lääkäri antoi lääkket kipuihin ja lähetti kotiin. Asia jäi sikseen en halunnut puhua siitä kenellekkään.
Muistan hyvin kuinka pirun kipeää teki kun kaikki tuntui ympäriltä raskautuvan ja paidat oli edelleen yhtä sopivia siitä kohdin missä olisi maha kuulunut jo kasvaa.

Kihloihin elokuussa ja kovaa vauhtia alettiin suunnitella häitä. Ostettiin puvut, varattiin juhlapiakka, kirkko ja melkein pitopalvelukin. Sitten vasta tuli kysymys mieleen: "Missäs on muuten mun menkat?" Panullekin siitä mainitsin ja sieltä tuli sama lause mitä ajattelin jo ittekkin "sen elokuun jälkeen sun kierrot on ollu ihan sekasin, joku häiriö taas varmaan. Tuskin sen kummenpaa". Illan mittaan aloinkin sitten asiaa ajateltuani bongailemaan jos mitä raskausoireita; Oli lämmöt koholla, vilutti vähä ja oli vähän sellainen olo. Sellaisen olon vain tuleva äiti voi tunnistaa. Tissitkin oli ihmeen kipeet. Mielessä kyllä kävi että ÄH no tuskin tässä mitään on kierrot vaan heittää. Mutta joku sisälläni sanoi että nyt jotain on erilailla.

Aamulla nousin yhdeksältä ylös jo ennen kelloa ja annoin panulle pusun ja kuiskasin korvaan: "Käyn hakemassa ärrältä sellaisen halvan raskaustesti paketin, tuun kohta takaisin". Käytännössä katsoen juoksin melkeen sinne ärrälle sydän pamppaillen ja takaisin kotiin. Panukin heräsi kun kolistellen tulin sisälle ja syöksyin vessaan tikun kanssa. Sitten vaan testailemaan.

Luin ohjeet huolellisesti , vaikka osasin ne tohon aikaan jo varmaan ulkoa edellisen kerran ja miljoonan negatiivisen testin myötä. Sitten dipattiin sitä tikkua virtsaan ja samantien tuli kaksi hailakkaa viivaa. "no toi toinen varmaan tosta häviää niinkuin aina ennenkin" ajattelin ja menin koneelle. Jotenkin kyllä sydän pamppaili ja kahden minuutin päästä juoksin takaisin. 2 VIIVAA ja rubiinin punaisia! "Eihän?!" Sanoin ääneen ja juoksin panun kaulaan ja puhkesinkin hysteeriseen itkuun. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin että Panu säikähti että joku on tyyliin kuollut tajusin näyttää tikkua sillekin. Voi sitä hymyä. 2 lisätestin jälkeen se oli edelleen positiivinen. Ja kun yksityisellä tehty varhaisultassa Lääkäri sanoi että "No juuri ja juuri sydän lyö, on kyllä tosi heikon oloinen alkio ja ihan kohdun suulla roikkumassa. En kyllä hirveän paljon toiveita asettelisi. Taitaa olla vain päivistä kiini että tuo syke lyö". Tuntui että maa olisi hävinnyt jalkojen alta ja ensimmäinen ajatus oli "EI taas"

Meni viikkoja ei vuotoa. Mutta oli kipuja ollut. Oli niska poimu ultra ja down seula. Kätilö sanoi että "katsotaas millainen pieni sieltä löytyy" totesin kylmästi vain että: "no tuskimpa mitään" ja katsoin muualle. En edes halunnut tietää ,en kuulla samaa uutista taas. Mutta sitten: "No onpas vilkas kaveri ja ei kyllä yhtään turvotusta niskassa!". TOtta se oli. Sielä pieni sydän pumppas 170 lyöntiä minuutissa ja oli hyvin vilkas vauvan alku. Itku pääsi niin multa kun Panultakin. Saatiin monta kuvaa.

Meni taas viikkoja ja sitten oli naistenpäivän aamu. Panu piti kättä mun mahalla ja yhtäkkiä sen ilme kirkastui: "SE POTKII" Isikin tunsi vihdoin. Pian oli rakenneultran aika.

Rakenneultrassa oltiin käytännössä katsoen jo varmoja että tulee poika. Monet kyllä väitti tyttöä. Panun suvussa kun tyttöä eio ole ollu esikoisena 57 vuoteen. AINA tullut 2 poikaa vähintään ensin. Kätilö sitten sanoikin että "kyllä se näyttäis siltä että teille tulee esikois tyttö" Ja Juuli itki taas :) Saatiin epäselviä kuvia taas paljon. Lapsi kun oli vähän vilkas.

Nyt on Kulunut jo viikkoja monta ja tuo meidän pieni ihmeemme jo kohta syntyykin. Äiti ja isi ei malta odottaa. :) Viis siitä että on raskauden aikainen verenpaineen nousu ja olo ei ole kovin kehuttava aina kun turvotusta on 2 plussaa,mutta maha on pieni niinkuin vauvakin ja huimaa. Mitä vain pienen eteen. :)

Kiitos jos luit. :)

Mr & Mrs NilssonLauantai 13.06.2009 17:09

ALunperinsuunnitelma tosiaan oli kyllä mennä isosti naimisiin 13.6 mutta kun elämää ei voi ennustaa ja kaikkien järjestelyiden lomassa tein positiivisen raskaustestin joulukuussa 2008. Suunnitelmat menikin uusiksi. Päätettii mennä naimisiin kirkossa edelleen kaikkine sukulaisinemme 12.6.2010.
Haluttiin kuitenkin että lapsi syntyy avioliittoon ja maistraatissa lupauduimme toisillemme 12.6.2009 Ja isot häät on edelleen silloin kuin pitikin ettei niitä ole peruttu. Sitten on vaan se kirkollinen vihkiminen. Tämä oli meidän mielestämme kaikkein järkevin ratkaisu.

Vihkiminen itsessään oli tooosi nopea mutta olimme etukäteen kirjoittaneet "häävalat" toisillemme ja omani tuotti kieltämättä aivan hirveesti vaikeuksia,mutta sain kirjotettua. ja sain sen luettuakin kädet täristen ja hyvä kun kimppukaan pysyi käsissä tai se paperi. Panullakin tuli ihan kyyneleet silmiin.
Kun tuli Panun vuoro lukea omansa sieltä suusta tulikin sellaiset sanat ettei kyyneleillä ollut määrää ja haluan sen teille muillekin jakaa:


"Ei se ole niinkään hetki parhain, vaikka ehdottomasti ihanaa, kun tulen töistä kotiin. Ei se ,että kotiin tullessani, koiristamme ohi päästyäni, olet siinä ja halaat pois kaipauksen.
Ei se ole hetki sekään,kun maataan sohvalla, syödään, jutellaan, rentoudutaan, katsotaan televisiota, ollaan vain kahdestaan.
Vaan hetki kun herään. Ulkona on hiljaista,kotonamme rauhaisaa - koiratkaan eivät hievahda.
Se hetki , kun herättyäni näen sinut vierelläni ja ymmärrän, että aina uuden päivän valjetessa olet yhä siinä.
Ja nykyään, tuona hetkenä, näen siinä vierellä myös yhteisen lapsemme - yhä uudelleen ja joka päivä- vatsassasi kasvamassa, vaikka aamuisin hänkin niin hiljaa ja hievahtamatta.
Niin lyhyt hetki kuitenkin. Joskus sekunnin, joskus minuutin vain olen ja teitä silloin aamuisin katselen. Niin lyhyt on se yksi hetki, minkä vuoksi niitä yhä enemmän ja enemmän haluan. Siksi ja silloin sinut haluan- jokaikinen hetki. Joka hetki sinua rakastaa"


Tän jälkeen tuli sitten se pusu ja voin vakuuttaa että kyynelillä ei ollut rajaa ei anopeilla, ei mulla. Jopa vihkijän silmänurkkaa korsti kiiltävä kyynel ja hänkin totesti että olipa kaunista ja kirjoittiko Panu sen ihan itse. :)


Rakastan sinua Rakas mieheni <3

Ystäväiseni APUA!Perjantai 05.06.2009 22:21

Tässä miettinyt että minkäköhän sorttista rintapumppua kannattais hankkia jos tarvetta tulee. Kysynkin siis kaikilta ketkä päiväkirjaani urkkii ja asiasta jotain tietää että : Mikä merkki/malli olisi hyvö ja toimiva?

Kiitos etukäteen :)

Ai raskausaika ei väsytä?Keskiviikko 03.06.2009 20:55

Kivaahan se on ku loppuraskaudessa sitten tulee se alkuraskauden tapainen väsymys takaisin. :D

Panukin tokasi kun tultii kaupungilta tänään kotiin et "jos menisit nukkumaa hetkeksi kun oot tosi väsyneen näköinen"
Minä herään aina reilusti Panun jälkeen aamupäivällä jos oon superväsynyt yön jälkeen nukun pitkään. Menen päiväunille neljän -viiden maissa ja nukun pari tuntia.
Ja silti illalla menen nukkumaan vasta Panun jälkeen. :D

Nyt alkanu myös huomaamaan kuinka voikaan olla yöllä JANO! himoitsen ihan ylimakeaa juissi mansikkamehua aina herätessäni yöllä vessaan. JA jostain syystä kun herään olen ihan pihalla ja nukahdan melkeen pystyy alakertaan mennessäni mutta sinne pästyäni olenkin jo ihan pirteä kuin peipponen.

Vauva tuolla viihtyy pyörien ja että TEKEE KIPEETÄ kun pienet kantapäät painaa aivan hulluna. Meinaa itku välillä kyllä päästä ja eilen tuli sitten ensimmäinen kunnon KIPEÄ SUPISTUS!
Tiestysti se ei ole edes verrattavissa kuinka julman kipeitä voikaan olla sitten nuo synnytyssupistukset mutta kyllä täällä mentiin jo portaisiin nojailemaan ja Panu ihanana juoksi sieltä heti hieromaan alaselkää ku näki vissii ilmeestä et nyt tekee vähä ilkeetä :D

Että ottaa päähän!Perjantai 29.05.2009 20:50

Eilen sitten postiluukusta tuli lappu että tulevat maanantaina jostai räjäytysfirmasta tarkistamaan asuntojen kunnon ja meidän asunto kuuluu tarkastuksen piiriin. Ensinnäkin erittäin mukavaa että annetaan jopa viikonloppu aikaa varautua että tänne tulee joku jossei oo kotona niin yleisavaimella. No Meillehän siitä ongelma tuli ja Panu soittiki vähä tuohtuneena että "kellonaika kiitos niin voi ollaki sit kotonA"

JA MITÄ vielä, ne rakentaa tohon meijän viereen uusia taloja että sittenpä näkyy todellaki meijän makkarista suoraa jonkun toisen taloon sisälle. Voi miten mukavaa. Just huokaisin helpotuksesta kun tässä on nyt vuoden rakennettu 3 uutta taloa meidän naapuriin et se jatkuva pauke ja ryske vihdoin loppuu ja ei ole kokoajan jotai työmiehiä ikkunan takana touhuamasa niin eiköhän ne sit mene ja RÄJÄYTÄ tosta meidän vierestä ton kallion pois ENSI TORSTAISTA LÄHTIEN. Varmaan voikin pitää ikkunoita auki kun ne posauttelee tossa ja Täällä kun ei turhan kuuma oo ikkunat kiinni. Yritä sitten elokuussa nukuttaa vauvaa ku kauhee rakennustyömään pauke ja kolina on seinän toisella puolella heti... :(

Minkäköhän takia nyt tohonki pitää rupee rakentaa ku tossa on 2 kerrostaloa ja yksi rivitaloyhtiö tyhjillää ku yritetää myydä 3h+k niin 300 tonnilla?? Samalla hinnalla saa omakotitalon vähän tuolt sivummasta! Sais nyt noi myytyy ennen ku rupee uusii tekee. Jus tsanoin panulle että jos alkaa tota viereista puistoaki parturoimaan niin sit mulle riitti ja muutetaan pois täältä!

30 viikkoa TAKANA!Torstai 28.05.2009 17:22

...JA 10 edessä...

Alkanu pikkuhiljaa menkkamaiset jomotukset vaivaamaa. Välillä kipuilee koko alaselkä ja sit jomottaa ihan ku menkat ois alkamassa. harjoitus suppareita on ollu sellasia täysin kivuttomia. Alkaa aina naurattaa ku jäykistyy koko masu mut mitää ei tunnu. :)
Kunnon supistuksista sit en tiedäkkää yhtää mitää. :D

Vauva möyrii ja jostain syystä potkii mua jatkuvasti oikeaan kylkeen. Ensin potki vasemmalle ja nyt oikealle,mutta pääalaspäin se siellä on koska hikka tuntuu tuolla häpyluun lähistöllä. :)
Tänään oltiin jorvissa synnytyspelkokeskustelussa kätilön kanssa. Sinne mentiin synnärille synnytyshuoneeseen ja Se oliki tosi kodikas ja kiva. :) Luulin oikeesti jotain ihan muuta. Kätilö kiltisti vastaili kun kysyin kaikki mahdolliset ja mahdottomatki kysymykset ja tosiaan järkevät ja tyhmätki. :) Sanoi että kaikki kysymykset on järkeviä :) JA kivunlievitystoiveita yms kirjattiin ylös. tosiaan kerroin et pelottaa se kipu ihan hirveesti ja sano että siinä tilanteessa sitten voin jo hyvin aikaisessa vaiheessa mennä jorviin jos tuntuu etten supistusten kanssa kotona pärjää mitenkää ja pelottaa niin tottakai voi mennä vaikka ei oiskaa kohdunsuu auennu paljoa. Ja sitten voin saada kipulääkettä ja nukkua hetken ja jos synnytysd ei sitten lähde vauhdilla kuitenkaan ja olo paranee niin voin mennä käymään kotonakin välissä jos haluan. Isälleki kuulemmä järjestyy vuodepaikka tarvittaessa jossen Panua suostu päästää ees kotiin käymään :D Ihan hirveän hyvä oli kyl käydä. Kyl mä sit sain nähdä vähän millanen imukuppiki on jos sellaista tarvitaan ja sektiosta puhuttiin että jos sellaiseen joudutaan että miten se menee jne jne... :) Hirmu ihana kätilö oli kyllä :)
Nyt vaan odotellaan elokuuta aivan eri mielin kun aiemmin. Nyt odotellaan INNOLLA! :)
Sitte ku lähdettii päästiin amme huone tarkistaan panun kanssa ja mä olin ihan ällikällä lyöty et oli nin upea. melkeen ku pieni kylpylä ku oli hieno amme ja rauhallinen ilmapiiri ja valaistus ja sisustus kiva. :) Panu sit paljasti et se luuli et oikeesti on joku MUOVINEN Saavi mihin se äiti pääsee kylpemää sit. Mä Meinasin housuun pissata ku se myönsi et luuli niin. Huvitti se ajatus niin paljon .:D Kyllä se panuki sit sano et "vaihetaa osia kuule jossai vaihees mee sä ulos hermoilee niin mä tuun sinne poreammeesee" :D
Oi elokuu tule pian niin näemme tulevan lapsokaisemmekin pian. :)


Sitten matka jatkui Selloon ja mentiin ottaa vauva vakuutus. :) Päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen Fenniaan koska se oli meille erinomainen vakuutus. :) Vauva nyt sitten vakuutettu tästä päivästä lähtien koska ei hyväksymiselle ole estettä kun olen ollut terve ja noi verenpaineet on ollu nyt ihan ok. :) Turvallisin mielin mennään siis. :)

Ikionnellinen olo!

[Ei aihetta]Maanantai 11.05.2009 03:07

Käske jonkun miespuolisen selittää seuraavat sanat ja vastata kysymyksiin..

Testissä panu. (hinpula kiitti kopioin sulta)


-kylmävahaliuskat = "ihokarvojen poistoon tarkoitettu totanoinni metodi/väline"

-legginssit = "ne on caprimalliset,eli hieman polven alapuolelle ulottuvat ohuet housut. Sana tulee englanninkielen sanasta leg. HUOM! ne on ohuet ja niit käyetää hameenki alla välil.(jossei haluu näyttää säärikarvoja)"

-mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?= "Toinen on vähä paksumpaa.siis tujumpaa kamaa"

-mitä eroa on hajuvesissä eau de toiletella ja eau de parfumillä? =" Ero on se että eu de toilette on kevyempi tuoksu joka kestää vähemmän aikaa. Eu de parfymissä AINA alkoholia. eikä voi käyttää kesällä ku jää muute läikkiä ihoon. "

-push up = "sananmukaisesti rintaliivit jotka nostattavat rintoja"

-Louis Vuitton = "Ranskalainen miespuolinen muotisuunnittelija."

-tuubitoppi = "toppi jossa ei ole olkaimia"

-eyeliner = "silmänrajauskynä,meikki"

-o.b = "suomalainen terveysside valmistaja"

-mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella? = "meikin puhdistus puhdistaa meikin ihon päältä ja kuorinta kuorii kuolleet ihosolut ja puhdistaa näinollen syvemmältä"

-Botox = "lääkevalmiste ,jota käytetään pääosin nykyään kauneuskirurgiassa ikääntymisen merkkien ehkäisemiseen. Aine silottaa kasvojen rypyt ja tekee esim huulista täyteläisemmät"

-Stay up = "yhdenlaiset sukat. Sukkahousukangasta ja niis on se sträppi mikä pitää ne paikallaan"

-Geishakuulat = "lantionpohjanlihasten treenaamiseen tarkoitetut kuulat jotka nainen työntää vaginaansa"


Mun mies tietää siis KAIKEN näistä.- :D

Muokkaus: Panu itteki sano et "nyt ihan varmaa kaikki pitää mua hinttinä Äitin kasvattama poika eli äitinpoika." :D

neuvolakäyntiPerjantai 08.05.2009 21:45

Eipä sit menny ihan putkeen. Eilen ihmettelin kun tuli kauhea huimauskohtaus ja melkeen pyörryin.(huimasi tosi kovin,silmissä sumeni ja tuli näköhäiriöitä) ja oksensin mutta ihmeen kaupalla pääsin sänkyyn lepäämään. Neuvolassa otin puheeksi sen ja sen toispuoleisen turvotuksen mikä myös vaivannut nyt vähän aikaa.

Normaalisti verenpaine ollu koko raskauden 116/60 ja nyt oliki sitte 133/78 ja ihan yhtäkkiä noussu. Kaikki muu oli kuitenkin ihan okei. Ja pissa onneksi puhdas. Neukkulääkäri vaan vähä huolestu kun sf mittaki oli painunut yhtäkkiä alakäyrälle. :( Maanantaina uudelleen neuvolaan mittauttaa ja antaan näytettä. jos edelleen korkea ja jos pissat menny plussille niin sitpä mietitää tosissaa mitä tehdään. Varsinaista hätää ei ole mutta kyllä se vähä pistää ihmetyttää etmiten yhtäkkiä voi tolleen olla ku en syö ees suolasia tai mitää mikä nostaa verenpainetta ku salmiakin syönninkin lopetin vaikka alkuaikoina sitä vedin hirveet määrät. Eikä kuulemmä enää siitäkää voi johtua...

Toivottavasti maanantaina kaikki hyvin... :/