IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Niin ja näin. Ja vMaanantai 31.05.2010 15:56

– Naiset voivat tanssia keskenään, eikä kukaan kyseenalaista heidän seksuaalista suuntautumistaan. Keskenään tanssivat miehet leimataan välittömästi homoiksi.

– Naiset pystyvät kohentamaan pahaa oloaan suklaalevyllä. Miehet tarvitsevat vähintään korin olutta unohtaakseen maalliset murheensa. Oluen avulla henkinen pahoinvointi kuitenkin vaihtaa vain olomuotoaan fyysiseen pahoinvointiin.

– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.

– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.

– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.

– Naiset eivät koskaan roiski pitkin wc-pytyn istuinrengasta, saati sitten lattialle.

– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.

– Naiset onnistuvat pitämään huonekasvin hengissä yli viikon. Miehillä kasvi kuin kasvi kuihtuu parissa päivässä. Jopa kaktus kuolee miesten hoidossa janoon.

– Naiset pystyvät viemään heteromiehiä kuin pässiä narussa. Homomiehistä he vastaavasti saavat erittäin hyviä ystäviä.

– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.

– Tarpeen vaatiessa naiset voivat heittäytyä avuttomiksi bimboiksi, ja miehet tekevät kaiken likaisen työn heidän puolestaan.

– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestää hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.

– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.

– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.

– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.

– On nastaa olla isän tyttö. On mamista olla äidin poika.

– Naiset juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.

– Naisille uusi sesonki tarkoittaa täysin uutta vaatekaapin sisältöä. Miehet kulkevat elämänsä läpi nuhraantuneessa ja liian pienessä rippipuvussa tai vanhoissa verkkareissa.

– Naisilla ei koskaan näy viikon ruokalista parran haivenissa tai kravatissa.

– Mikäli nainen pettää kumppaniaan, kaikki uskovat sen johtuvan siitä, ettei oma mies ole huomioinut häntä riittävästi. Mikäli mies pettää kumppaniaan, hän on mitä suurin sika.

– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.

– Naiset pystyvät olemaan yli viisi minuuttia ajattelematta seksiä. Seksi riivaa miesten aivoja jatkuvasti.
Sen takia heidän työstään ei yleensä tule yhtään mitään.

– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.

– Naiset pystyvät reilusti myöntämään, että he ovat ehkä joskus tehneet pienen virheen (tosin eivät muista koska). Miehet eivät siihen pysty, ja sen vuoksi maailmassa soditaan.

– Avioliitot toimivat vain, koska naiset osaavat hoitaa niitä sosiaalisilla taidoillaan. Ilman naisten sosiaalista älyä, suurin osa avioliitoista päätyisi mitä luultavimmin eroon.

– Naisten pinna on pidempi kuin miehillä ja siksi naiset suuttuvat miehiä harvemmin.

– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.

– Naiset eivät tunne olevansa uhattuna, mikäli heidän ystävänsä sattuu tienaamaan hiukan enemmän kuin he itse.

– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.

– Vaikka nainen laukaisee jotain tyhmää, suurin osa miehistä pitää häntä silti söpönä. Naiset taas pitävät tyhmän herjan heittävää miestä aivan onnettomana tapauksena.

– Nainen voi onnitella kumppaniaan läimäyttämättä tätä persuksille ja saamatta syytöstä seksuaalisesta
ahdistelusta.

– Kauniit ja rohkeat -tähti saapui Suomeen hakeakseen kumppanikseen suomalaisen naisen. Kukaan naispuolinen kansainvälinen tähti ei viitsi vaivautua tänne perämetsien perukoille hakeakseen itselleen suomalaisen miehen.

– Naiset voivat käyttää peruukkia näyttämättä kuitenkaan naurettavilta. Miehen katu-uskottavuus katoaa heti, kun hän kiskaisee tupeen otsalle.

– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.

– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät.

Päivän vitsi ;)Maanantai 31.05.2010 15:55

"Pikku Ville 8 v., kuten
kaikki muutkin hänen ikäiset pojat, oli hyvin utelias.
Hän oli kuullut paljon seksistä muilta pojilta ja
mietti mielessään mitä se oikeastaan tarkoittaa.
Eräänä päivänä hän tiedusteli asiaa äidiltään,
joka hieman ujosteli. Suoraan kertomisen sijaan,
hän kehotti Villeä piiloutumaan isosiskon
huoneeseen verhojen
taakse
ja katsomaan mitä isosisko touhuaa illalla
poikakaverinsa kanssa. Ville
teki työtä käskettyä ja selvitti seuraavana
päivänä asian näin:
Sisko ja sen poikakaveri istuivat ja juttelivat
keskenään hetken. Sitten
poikakaveri sammutti
melkein kaikki valot ja alkoi
halia ja pussailla siskoa.
Luulen, että sisko oli tulossa
kipeäksi, koska hänen ilmeensä näytti niin
kummalliselta. Poikakaverikin ilmeisesti luuli niin, koska hän
laittoi käden siskon paidan alle ja kokeili sydäntä,
niin kuin lääkärikin tekee.
Mutta hän ei ilmeisesti ollut niin taitava kuin
lääkäri on. Hänellä näytti olevan vaikeuksia löytää sydän.
Hänkin näytti tulevan kipeäksi, sillä molemmat
istuivat rauhattomasti ja olivat hengästyneitä.
Hänen toinen kätensä oli varmaan
kylmä, koska hän laittoi sen
siskon mekon alle. Siskon tila vain paheni. Hän
alkoi voihkia, huohottaa ja
kiemurrella niin, että tippui melkein sohvalta.
Kuume alkoi varmaan nousemaan.
Tiedän, että se oli kuumetta, sillä sisko
sanoi olevansa niin kuuma. Lopuksi sain tietää mikä sai
heidät niin sairaiksi. Suuri ankerias oli tullut poikakaverin housuun ja ponnahti yhtäkkiä esille.
Se oli varmasti 25 cm pitkä, vannon sen!!
Poikakaveri piti siitä tiukasti kiinni, ettei se karkaa. Sisko pelästyi
aivan kamalasti kun näki sen. Hän
alkoi huutaa Jumalaa tai jotain senkaltaista.
Hän
sanoi, että se on varmasti
suurin minkä hän on eläessään nähnyt. Minä
olisin kyllä voinut kertoa vielä suuremmasta, joka
saatiin isin kanssa järveltä. Yhtäkkiä sisko
tuli rohkeaksi ja yritti tappaa sen puremalla siltä
pään poikki. Yhtäkkiä sisko
kurlasi ja päästi irti siitä.
Se varmasti puri
siskoa. Myöhemmin sisko
otti siitä kiinni kaksin käsin ja
piti sitä tukevasti kun poikakaveri veti
kuonokopan sen päälle. Poikakaveri asettui siskon ja
taistelevan ankeriaan päälle.
Sisko alkoi voihkia ja kiemurrella.
Sitten ne
tippuivat sohvalta. Luulen, että he yrittivät tappaa sen
litistämällä väliinsä. Hetken kuluttua ankerias
lopetti kiemurtelemisen
ja sisko ja sen poikakaveri hengittivät syvään. Sitten kaveri nousi pois ja niin
he saivat tapettua sen.
Tiedän, että se oli kuollut, koska se vain roikkui ja jotakin
sisälmyksiä oli tullut ulos.
Sisko ja sen poikakaveri olivat väsyneitä taistelun
jälkeen. Ne piristyivät kuitenkin pian, koska
poika alkoi taas pussailla ja
halia siskoa. Luulen, että ankeriaat ovat niin kuin
kissat, niillä on useampi elämä.
Tällä kertaa ne
yritti tappaa sen niin, että sisko istui ja pomppi sen
päällä. 25 minuutin taistelun jälkeen ankerias
oli varmasti kuollut."

[Ei aihetta]Lauantai 05.12.2009 09:52

need to feed my mind, and my fantasy


[ ] Alle 15v.
[] 15-17v.
[x] 18-25v.
[ ] 25v. -->


HIUKSET:

[x] Blondi (värjäys kyl vähä keske)
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Muu, mikä?

MEIKKAUS:

[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

TUPAKOINTI JA ALKOHOLI:

[ ] En ole maistanut tupakkaa.
[] Olen maistanut tupakkaa.
[ ] Poltan sillointällöin.
[ ] Poltan vain kännissä.
[x] Poltan vakituisesti.
[x] Poltan valmista.
[ ] Käärin sätkäni itse.
[ ] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitään.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[x] Vanhempani tietävät että juon.
[ ] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[x] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[x] - eivät suuttuneet. (Toinen vaa suuttu)
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[ ] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[x] Olutta.
[ ] Viinaa. (ei sovi mulle)

YSTÄVÄT:

[x] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on pari hyvää ystävää, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

OPISKELU:

[ ] Peruskoulussa
[x] Ammattikoulussa (syksy -09)
[ ] Ammattikorkeassa
[ ] Lukiossa
[ ] Yliopistossa
[x] Oppisopimus (..muuten tämä)
[ ] Muu, mikä?

PERHE:

[x] Äiti.
[x] Isä.
[x] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[ ] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[x] Siskopuoli/ 1
[x] Velipuoli. 2

TIETOKONEET:

[x] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[ ] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ]Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Koneella käyn kirjastossa.
[x] Kavereilla.
[ ] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

[x] On kuvia galleriassa.
[ ] Ei ole kuvia.

[x] On messenger.
[ ] Ei ole messengeriä.

[ ] On Skype.
[x] Ei ole Skypeä.

[x] Pelaan myös tietokoneella.
[ ] En pelaa.

[ ] On webkamera.
[x] Ei ole webkameraa.

MUSIIKKI:

[ ] Omistan mp3 : sen. / IPOD: in.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[ ] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[x] Minulla on oma lempi " musiikkityyli". Rock

MINULLA ON:

[ ] Pyörä
[ ] Mopokortti(ei IIHAN viel.) :D
[ ] Mopo
[ ] Skootteri
[ ] Monkiä
[ ] Kevarikortti
[ ] Kevari
[x] Autokortti. (hieman vaiheilla, raha pula ;))
[x] Auto
[ ] Moottoripyörä

KIRJOITUS:

[x]Kirjoitan katsomatta näppäimistöön.
[x] Katson näppäimistöön kirjoittaessani.


MITÄ OLET TEHNYT:

[x] hypännyt katolta
[ ] jutellut julkkiksen kanssa
[ ] kerännyt kukkia julkiselta kukkapenkiltä
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] soittanut pilapuheluja
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[ ] leikkiny apinaa leikkipuistossa
[x] hävennyt kaveria
[x] tukenut kaveria
[ ] poseerannut lehdelle
[x] ollut lehdessä
[x] ollut televisiossa
[x] ollut urheilutapahtumissa
[x] käynyt konserteissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[x] juonut itsesi sairaalakuntoon
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain


OLEN KERÄILLYT:

[x] korkkeja
[ ] postimerkkejä
[x] valokuvia
[ ] kukkia
[x] pokémon-kortteja
[x] gogoja
[ ] digimon-kortteja
[ ] pokémon-palloja
[x] jotain muita kortteja
[ ] my little pony-sarjan tuotteita
[x] kirjoja
[x] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[x] pelejä
[ ] laskimia
[ ] käpyjä
[x] kiviä
[ ] paperia
[ ] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä, mitä?
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[x] mc donald's leluja
[x] kinder munien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita
[x] posliini patsaita
Nimikirjaimesi?
- TP
Montako syksyä olet elänyt?
- 17 .. koska 18 tulee -09 syksyl
Minä viikonpäivänä synnyit?
- ke
Opiskeletko jotain?
- Menos syksyl -09 Hotelli- ja ravintola ala linjalle nummelaa.. tosin en tiedä pitäskö mennä oppisopimuksel.. hmmh.
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen?
- en tietääkseni vakavaan.. mutta onnettomuuten kuiteski.

Mielipiteitä:

Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta?
- vatten vatten..
Mistä musiikista pidät?
- noh kaipa se olis tommone ku rock.. ja tietty hevy metalli.
Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden?
- Kesä, Juhannus <3
Minkälaisista elokuvista pidät?
- Kauhu.. Komedia.. trilleri.. FANTASIAT.. ja tietyt länkkäri leffat kuin myös sota.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?
- njaaa. en oo perehtyny.

Ulkonäöstäsi:

Kuinka pitkä olet?
- 168cm
Minkälaiset hiukset sinulla on?
- puolipitkät.. porkkanat tällä hetkellä.. lisää väriä kiito-->
(blondit tulos)
Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat?
- noh tuota ''fuskaamalla'' mustat! muutes ne on tommoset ku tumman virheet.. tai jotai homeen väristä. chuul.
Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi?
- tota.. tähä voisin sanoo et Suu. ja josta en pidä.. varma toi riippu roikku massu. =)

Suhteet:

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- alkaa ÄMMÄllä ja oisko se loppunu ÄLlÄän
Minkälaisessa seurassa viihdyt?
- semmoses erittäin huumorintajuses porukas.. rento meininki.. ja hyvä musa taustal.. ja rannal istumine semmoses kivas lössis.. ja ja.. totah kaikki käy!
Tunnetko paljon ihmisiä?
- no kaipa noita nyt tuntee..

Ruoka:

Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt?
- eksoottisin varmaa sillo ku turkis oltii.. mut emmä sitä kyl millasena hyvänä maku elämyksenä pitäny..
Onko sinulla erikoisruokavalio?
- jos olis ni se olis varmaa vaa heinää!
Mistä juomista pidät?
- Kalja kun on kesä ja helteen.. Vesi kun janottaa.. Limu kun tekee mieli makeaa.. Kaffe et jos se vaikka hetken piristäis.
Mitä ajattelit syödä tänään?
- en kai mitään. ei oikee nälkä.. ja on nii lämmin!
Pidätkö ruuanlaitosta?
- tottakai!

Vapaa-aika:

Pidätkö piirtämisestä?
- kyllä sitä välillä jotai paperille suttaa.
Pyöräiletkö paljon?
- hitto ku pyöräs on kumipuhki.. mut kyl sitä tulis usein käytettyy
Mitä musiikki merkitsee sinulle?
- no jos olisin kuuro. En olis elossa. Päätelkää siis
Harrastatko mitään vakituisesti?
- no tuota.. varmaa menee tähä Nettiriippuvuuden puolelle.. joten en taida harrastaa.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?
- kyl varmaa joku tanssi laji.. tai vaikkapa judo.. kaikki vartaloa käytettävät harrastukset maistuis kyl.

Kotisi:

Asutko vanhempiesi luona?
- En, kyllä se oma kämppä täytyy jo olla.
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi?
- no tuota.. jos vaan olis se yks huone.. mutku on kaks.. enemmä siel olkkarin puolel kyl.
Onko kotisi kodikas?
- no jos oon sattumoisin saanu innostuksen siivota ni juu.. kyl siel sillo viihtyy
Mitä muuttaisit kodissasi?
- Seinät.. juuh ja sit oli toi vessan lattia!
Millaisessa talossa asut?
- rivi-kerros-talo jossa on oma sauna.. ja parveke mulla ku ylempänä maata asun.

Unelmia...

Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?
- päivä kerrallaan kiitos!
Mihin suurin haaveesi liittyy?
- Rahaan! voisin olla rikas ja sit vaikka muuttaa ulkomaille. tehdä vähän bisnestä!
Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa?
- kyllä sitä välistä vähä haaveilee.. mut kyl ne jalat aika lujaa siel maan kamaral pysyy..
Uskotko kohtaloon?
- on sitä välistä tullu kohdalleeki. että kaipa sitä on pakko uskoo
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?
- hmmh.. joskus menisin naimisiin.

Taide:

Oletko taiteellinen?
- no.. se riippuu onko inspist. kyllä mä taiteen saan näyttää taiteelta jos vaa jaksais välittää siit nii paljo.
Minkälaisesta taiteesta pidät?
- no vaikka että ruoka on nätisti laitettu lautaselle tarjolle. u know. ja vaikkapa sama ku valokuvat.. ja niitten ottamine.
Käytkö näyttelyissä tms?
- kerran tuli käytyä.. öljy-väri-näyttely.. mikäs lie oli.
Tahtoisitko itse olla taiteilija?
- En välttämättä..
Suosikki taiteilijasi?
- noh.. kaippa tähänki käy.. että kaverit jotka osaa rustaa.

Vielä loppuhöpinää:

Onko sinulla hyvä ryhti?
- kyl mä luulisin että olis.. en ainakaa kyttyräs kävele.
Oletko onnellinen?
- kyllä tässä huonojaki päivii on ollu mut kyl mä taidan ihan onnellinen olla.
Nautitko olla yksin?
- kyl mää sosiaaline olen mut.. kyl se välil on iha jees olla omis olois. vaikkapa kuunnellen musiikkii tai tehdä tämmösii testei ku tää. :D
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän?
- no kyllä taitaa pimeä viedä voiton tällä kertaa.
Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut?
- hmph.. vaikee.. varmaa oma faija.. iha helvetin ihana ihmine.

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.06.2009 15:18

Jee ja juhannus lähestyy!!

mitäs keksittäs.. jotaa pahaa??

..Perjantai 29.05.2009 01:49

Taidan olla rakastunu. :) siis on aika onnellinen tunne. se suutelee otsalle ja se tuntuu turvalliselle. outo tunne, mutta ihana.!

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 19:51

on tää hanko jännä mesta.. puhutaa nii vitusti toisten asioista. ja viel' nii helvetin erilaisena asiana. >:/

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 19:51

A: Hyvä suutelija
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: tykkää juomisesta
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
J: Pitää tupakasta
K: Todella viisas
L: kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis


T: Uskollinen rakkailleen
A: Hyvä suutelija
N: Todella seksikäs
J: Pitää tupakasta
A: Hyvä suutelija

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 23:35

INKOO IS DEAD!!!


vitun perseestä taas. :S
« Uudemmat -