IRC-Galleria

Codetsu

Codetsu

Vittuako sitä selittämään.

viikonloppua ja runsaasti kilometrejäSunnuntai 15.06.2008 22:13

deadline oli tiukka ja sokkeloinen
dokkari saatiin valmiiksi edellisenä iltana 21 aikaan kunnes huomattiin että masterissa
oli jotain ihme häikkää keskellä filmiä :(

siinä sitten yritettiin etsiä vikaa seuraava 6 tuntia
kunnes lopulta radiaalin ratkasun jäljiltä saatiin kuin saatiinkin filkka virheettä pihalle
ja aamulla 6am odotti valmiiksi poltettu master Dvd asemassa

kaiken piti olla valmista ja lähdin duuniin kun olin ensin tarkistanut että levy toimii ja näkyy

kotkassa piti olla ennen avajaisia eli 18 aikaan
duunin jälkeen keräsin kamoja kasaan ja käviäisin suihkussa
ja hain varastosta vanhan Dvd soittimen minkä oli tarkoitus
jäädä paikanpäälle toistamaan filmiä

hieman ennen lähtöä pieni epäilys kutenkin hiipi takaraivoon
"jos mä nyt kuitenkin testaisin et tää soittaa tota levyä !?"
kuulosti sen verran järkevältä eikä vielä ollu ihan kauhea kiire lähtöön
joten eiku kone tulille ja kas kas... eipä pyörinyt vanhan polven DVD soittimessa RW levy
ei auttanut muukuin koneet takasin päälle ja polttamaan aitoon aihioon
ja sen jälkeen homma jo toimi paljon paremmin
kamat kassin ja autoon menoksi kohti kotkaa

olin taas väärin kuvitellut että homma paikan päällä olsiin ollut vain kytkentää vaillevalmis
no ei tietenkää ensimmäinen homma oli paikalle saavutuamme asentaa
juuri laatikosta kaivetun Videotykin asentaminen kattoon
ja mitä puuttu no tietenkin se joka kertainen jatkojohdon matsästys
paikallisesta mustasta pörssistä

no vihdoin hieman ennen avajaisia saatiin kuva näkymään ja homma oli meidän osalta pulkassa ja eiku hotellia metsästämään

ilta menikin avajaisten jälkeen mukavasti kiinalaisessa ruoka paikassa turisten ilta myöhään
runsas univelka painoi kuitenkin aikaisin hotlaan unille ilman sen kummempaa baari kierrosta

runsas aamiainen aikaisin aamulla ja keula kohti helsinkiä rakennettujen pyörien näyttelyyn
paikalla olisi pitänyt olla jo 11 aikaan mikä suurin piirtein onnistuikin paitsi ettei
kyseinen tapahtuma ollutkaan kaivarissa kuten esitteet antoivat ymmärtää vaan
sivummassa paljon sivummassa joten tosi viisaana jätimme auton makkara taloon ja kävelimme
kaivariin ei hyvä idea varsinkin ku kaivarissa ei ollut yhtikäs mitään ei edes kylttejä et missä
julkkareita kyllä näkyin mutta ei itse tapahtumaa :(

"hieman" vittuuntuneina palasimme autolla ja kirosimme koko kävely matkan järjestäjien
leväperäisyyttä

saatuamme auton alle suuntasimme takaisin kaivaria kohti ja sattumalta pongasimme yhden
baikkerin joka juurikin oli matkalla mestalle
"ootko menossa mestoille !!!?"
"olen seuratkaa mua ... "
näin homma toimnii ja eikun pyörän perään ja suunta oli heti oikea
ja johan niitä pyöriä alkoin näkymään ja V koneiden hytinää alkoi kuulumaan

että oli hieno päivä tutkiskella yli 69 pyörää ja niiden yksityiskohtia
ja jälleen jutustaa tyyppejä pyörien takana
kummasti alkoi omankin chopperin muodot elämään mielessä
ihan omaa elämäänsä ideoita tuntui pulppuavan joka tuutista
ensi vuonna kyllä ruuvataan omat pyörät paikanpäälle
olis makee tai ei .. no rottapyörät ei oo sillene komeita
mutta ainakin ne on vaarallisen näkösiä :D
kunhan vain tuo omavalmiste pykälä saadaan etenemään
mutta näköjään siirtokilvilläkin pääsee ajamaan ;D

väsyttävän ja hieman kylmänkin päivän jälkeen oli toinen mesta kohteena ja matka jatkui
kohti vihtiä toiseen tapaamiseen joka sekään ei ollut juurikaan sen paremmin opestettu
tien numero oli väärä ja vanhaa porintietähän ei enään missään merkitä
onneksi tiesin mistä oli puhe tien numerointi hieman harmitti kun ei ollut oikea
epätietosuus siitä oltiinko oikealla tiellä
selkeni kun vesisateen ahdistamana avoautoa alkoi ajaan vastaan
ja chopperien määrä kertoi että suunta oli jälleen oikea
paikan päälle oli vain yksi hikinen kyltti risteyksessä olisin itse ajanut ohitse ellei
kartturi olisi sitä huomannut tiukka lukkojarrutus ja ratti oikeaan ;D

ja siellä oltiin taas tutkimassa osin samoja pyöriä
ja makeita autoja t-paidat tuli kahlattua lävitse
lehdet ym.

väsyneenä ja paljon nähneenä yön tunteina omaan petiin
1300km rykäsy takana
3am uni tuli kumman helposti

tänään sitten herääminen puoli yhdeltä päivällä
ja heti takaraivossa soi
"hitto olenko jo myöhässä ?!?"
soitto kaverille ja herätys hänellekin :D
"..mmmm,,,,mm,m haloo...?"
"moneltakos se straippi näytös oli siä finleissonilla ?"
"ööö... 12-18 ... paljos kello on ?"

rauhalliset aamu toimet ja paikan päälle pällistelemään
lisää amerikan herkkuva
ja siveltimen taidon näytteitä :D

hieno viikon loppu ei muuta vois sanoa
käykää tsekkaamsssa

http://www.tampere.fi/tr1/liekeissa/





Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.