IRC-Galleria

Codetsu

Codetsu

Vittuako sitä selittämään.

raskas viikonloppuSunnuntai 27.04.2008 20:52

olipas tiiviiseen ängetty tapahtuma kalenteri
Alunperin kalenterissa oli vain yksi tapahtuma viikonloppua varten
mutta hyvin pian viikonlopun päästyä vauhtiin alkoi tapahtumia ilmaantumaan kuin tyhjästä

entinen duuni kamu soitteli ja ilmoitti taas olevansa esittämässä stad up komiikkaa
kylillä ja talven aikana olin jo kolmesta luistanut eli nyt oli pakko tilanne
ja kyllä kannatti posket ja vatsa oli hellänä vielä seuraavanakin aamuna
ei niinkään viinanjuonnista ja tappeluista vaan rehellisestä nauramisesta

lauvantaina olikin sitten pää tapahtuman aika Hot Rod and car show
joka vuotinen must tapahtuma oli hienoa biiliä pyörää
käsityö taidetta pyörillä
ulkona baikkereitä pilvin pimein ja jenkki autoa
mottorien pärinää mmmm....
messu hallia ympäriinsä kävelyn uuvuttamina päätimme kietasta grillin kainaloon ja mennä
grillaileen tammerkosken rantaan ja nauttimaan vielä auringon viimeisistä säteistä
kaverille tulikin soitto ja pyyntö lähteä savusaunomaan
erittäin kiinnostava ehdotus ja kesä fiilikset vain kohosivat
valitettavasti pyyntö tuli vain sen verran myöhään ettei enään kannattanut lähteä
kana kun ei ole niitä nopeimpia grillattavia oli kello jo kiivennyt aika korkealle
ennen kuin olimme lähtövalmiita
ja bläne A oli edelleen vahvempana eli kutsu pyörätallin jatkoille
vaikka laitteiden katselu on palkitsevaa se ei vedä vertoja tekijöiden kanssa juttelemiselle
ja paikka oli täydellinen ja fiilikset katossa jo valmiiksi

vaikka sunnuntai aamuun herääminen tuottikin hieman vaivaa hymy oli edelleen leveä :D
tosin sitä hieman varjosti tieto siitä että Känny, pörsi ja takki olivat jääneet autoon
kuski oli lähtenyt jo aamusta jonnekin omiin menoihinsa
siis olin tilapäisesti rahaton ja kommunikointi kyvytön
ei auttanut kuin kävellä yö paikasta himaan kotiavaimet sentää olivat vielä tallella
kevyt 7kilometrin aamu kävely helpotti kyllä oloa
ihme ja kumma vaikka taivas oli sadepilvien peitossa T-paita riitti komeasti
vaikka ulkona olikin vain 14 astetta lämpöä
tuulta ei nimeksikään

nyt ei auta kuin odotella kuskia takaisin ;D


päivät jatkuvatKeskiviikko 23.04.2008 23:02


aurinko paistelee täydeltäterältä upea fiilis :)

jokohan fillarin kaivaisi esiin enpä taida uskaltaa ettei ala satamaan
lokit laulaa avoimen ikkunantakana ja tuovat mieleen meren läheisyyden ja muistot
menneisyydestä
vihdoinkin on toivoa että voin ne kohdata iloisin mielin
voimia riittää pitkän duuni päivänkin lälkeen ja se on jotain uutta
pitkästä aikaa johan tätä tehon nousua onkin odotettu
vielä kun saisin samaan aikaiseksi noihin peltilehmiin niin
naamalla voisi olla todella muikea hymy

huomenna pitäisi mennä nouvottelemaan entisen duunikaverin kanssa
alkavan projektin osien muutoksista ja hitsauksista
kone remonttin ym. pikavauhtia kondikseen ja radalle
vielä jos uuden maalin saisin niin alkaisi oleen kesä terässä ja myynti kunnossa
että voisi aloittaa vieläkin mielenkiintoisemman projektin joka on hautunut päässä
jo muutaman kuukauden :D

kiirettä pitääTiistai 22.04.2008 09:48

aamu:

tuli sitten eilen iso ukaasi että tallin piha pitäisi putsata ja viikonloppuun mennessä
nyt pitää kiirettä että saadaan arvokaimmat projektit pelastettua ennen paalaus auton ilmestymistä pihaan
ehkä ihan hyvä tulee edes jotain eloa toimintaa kun on välttämättömän pakko toimia :D
yksi projekti ja palasteltiin eilen siihen kuntoon että sen voi heittää paaliksi
vielä pitäisi pelastaa keskuslukituksen koneistot kaikista 4 ovesta
ahh että teki hyvää ruimia caaraa oikein olan takaa ja sillä vihalla mitä sitä kohtaan tunnen
vielä vuosi sitten se kiusasiminua ei enään jos jokin ottaa autossa päähän on se että se renaa keskellä talvea ja useasti ja se tuo hiton romu osasi !!!

parempien projektien pelastamista haittaa jarrujen jumiintuminen niitä pitäsi tänään mennä mouvimaa auki tänään vaikka edessä onkin noin 10-12h duuni putki :D

:ilta:

kalenterin muutos kiihdytti entisestään toimenpiteitä tallin pihalla
paalaus auto tuleekin jo huomenna ja virolaiset olivat nytäneet yhdestä autostani jo renkaat, takakajarit, tunkin, vararenkaan moottorinkin olisivat ottaneet mutta eivät luultavasti ehdi
vaivan palkaksi olivat tarjonneet votkaa kuinkas muutenkaan ;D

arvokkaampi projekti kilisteltiin liikkeelle ja on valmi siirettäväksi koti pihaan saapa nähdä mikä melu siitä syntyy...
kumi paloin jo ehkä se tästä

viikonlopun suunitelmat ovat selkeät HotRod and Car show
sinne pakko päästä vaikka väkisin tuosta alkaa tulla jo joka vuotinen vierailu
Wroooom ...

valoaSunnuntai 20.04.2008 15:38

muutama päivä kirkasta valoa ulkoisessa ilmastossa tekee pimeässä rämpivään sieluun hyvää
savunhaju leijailee kämpällä muistuttaen eilisestä luontoreisusta ja aidosta eräilystä
nuotion on hyvän seuran kera mikän ei voita sitä fiilistä mikä tulee luonnon täyttäessä
näkökentän

nuotion hiljaisessa loimussa ajatus seisahtuneena tuojottamaan alatimuuttuvaa ohjelmaa
veden ja tulen leikki lukitsee aina ajatukset katse ei koskaan tunnun väsyvän tuojottamaan
niiden ikuista liikettä se on niin lumoavaa

mitäpä uutta Uusi duuni on mahtava !!!
paljon iloisempi ympäristö kuin edelliset duuni jossa jaksaa olla ilman vaikeuksia vitutusta vaikka 12h
kesä sai juuri yhden potkun lisää vauhdikkaaseen alkuun
melkein voisin levittää käteni ja hypätä pervekeelta varmana että osaan vihdoin lentää

projektit kärsii koska vapaa aika menee duunissa melko tehokkaasti nyt
täytyy ottaa menetetty aika takaisin sitten kun kesä on parhaimmillaan ja lähtee
pohjoismaan kierrokselle joka on suunitelmissa aina pohjoista käsivartta myöden
enään vaikeutena on vain saada jengi kasaan :)

ja nyt terdelle arskaaaa :))

elämä jatkuu Maanantai 14.04.2008 20:56

siitäkin huolimatta että kiviä koitetaan rattaisiin heitellä ihan urakalla
tässähän ei ole mitään uutta joten kaikki on kondiksessa

ilmakin alkaa paranemaan mukavasti vaikka muutamat päivät on taas autonpäällä
ollut kunnon hanki aamuisin nyt paistaa aurinko ja kohtan on luultavasti mentävä
pihalle katselemaan kirkasta ulkoilmaa kompuutterilla maleksiminen ei ota onnistuakseen
valonpaistaessa suoraan näyttöön nautinto on kaukana joten senkin ajan voi kuluttaa ulkona
ja hakea lisää jauhelihaa tortillojen joukkoon jotka jäivät serkkulikan tupareista ylitse
dibbejäkin ihan kunnioitettava määrä kaapissa taitaa olla kermaviilin oston paikka myös

voisi menään ajankuluksi starttailemaan Projektejakin tallin pihaan...

taas näinKeskiviikko 09.04.2008 15:49


menin sitten vihjaisemaan työnantajalle että olen irtisanoutumassa
"no voi v.... no hyvä kun nyt sanoit ei sitten kuin kamata kasaan ja terve"
ja kättäpäivää siinä se
hieman omituista toimintaa jos minulta kysytään tosin en pannut hanttiin
lyhyttä päivää joka katkesi siihen Ja hulapaloohan alkoi samantien
välitys firmasta soiteltiin heti että mitä mitä "oot kuulemma sanonut itsesi irti ?"
mikä ei itse asiassa edes pitänyt paikkaansa ilmoitin vain että saatan irtisanoutua

mitäpä jatkossa eipä kai tässä auta kuin vaihtaa duunia
filmiprojektien deadline lähestyy ja mitään ei ole saatu aikaiseksi

sataa mun sydämmeenTiistai 08.04.2008 23:11

elämän hallintaa sitä lukee ja kuulee muinka tärkeää se joillekin on
minulle se ei taida merkitä mitään tai sitten vain en ymmärrä ottaa elämää liian tosissani
joskus harvoin otan itseäni niskasta kiinni ja hoidan hommat kuntoon saatan jopa
intoontua siivoamaan yleensä vai tyydyn olemaan ja sukeltelen ajatusten suuressa valtameressä
valaan leppoisuudella väistellen maailman harpuunoiden kipuatuovaa tylsyyttä
joskus törmään muistojen jäävuoriin joita en saa mielestäni sulatettua vaikka kuinka yrittäisin
Ex rakkaat niistä pahimpina vaikka kaiken muun pystyykin mielessään hallitsemaan
tunne alueiden törmäyksiä en voi välttää eikä pakeneminenkaan useinkaan onnistu
joten möyrin pohjaa myöden kunnes ajatus päästää otteestaan ja voin jatkaa uimistani
pitkin aavaamerta ilman huolia ilman arkea
ziljoonatta kertaa samoja ajatuksia pyöritellessä tulee joskus pohjattoman avuton olo
mutta mitä kauvemmaksi asiasta pääsee jää fyysinen pahoin vointi aina vähäisemmäksi
ehkä siitä on apua siis vaikka ensimmäiset vuodet eron jälkeen olivatkin murhaavan masentavia
mutta edelleenkään niistä ajatuksista ei pääse eroon ne kiertävät kehää mielessä ja osuvat satunnaisesti kohdalle ja katoavat jälleen yhtä yllättäen kuin ovat tulleetkin
välillä reagtiot ovat niin vahvoja että voisin olla varma että ajatukset ovat kohdanneet jossain
ja vahvistuneet juurikin siksi
ehkä niin mutta enhän minä sellaiseen usko...

duuni paikka ahdistaa ja olen jälleen miettinyt irtisanoutumista kysisestä firmasta
ehdinhän siellä olla jo melkein 2kk syynä moiseen on uuden duunipaikan mielenkiintoisempi
sisältö isompi palkka enemmän työ tunteja ja mahdollinen eteneminen uralla
kuulostaa tässä vaiheessa liiankin hyvältä muutaman viikon sisällä tiedän senkin
osaltaan vituttaa irtisanoutua firmasta missä suurinpiirtein kaikki on kohdallaan
mutta se ettei tunne itseään tervetulleeksi aamuisin on ehkä kuitenkin se suurin syy
miksi firman vaihto on käväissyt mielessäni ja se ettei tähän päivään mennessä ole juurikaan
kaverisuhteita ole tullut eteen pelkkää mykkää nyökkäilyä missä on hymy missä on nauru
missä on hilpeä työilmapiiri ?
Mordori on mukava synkkä paikka käydä mutta ikävä paikka asua ...

niinkin voisi luulla kun katsoo ulos ikkunastaan missä on mun aurinko ? Häh

mitä muuta ?
tautinen elämä jatkuu toipumisen toiveissa
viikko petissä maaten jättää aina jälkensä kuumeessa kituminen ei ole kivaa olemista
keuhkot kirvelevänä duunin pölyuniversumissa ja muiden kemiallisten aineiden kirkuvassa
ilmastossa elimistö todella kiittää ehkä tästä vielä toivutaan...
jos ei muuten niin duunia vaihtaen

katoaa päivät ajan pyörä on armotonKeskiviikko 26.03.2008 00:54


jeps duunit saatu hommattua tms. arkirutiinit jyllää jälleen niin kuin pitääkin
Ex emäntä aiheuttaa taas mutkia sujuvaan ajan käyttöön mutta se nyt ei ole mitään uutta
keskiviikkona Sossun kanssa juttelemaan, torstaina polisiilaitokselle kuulusteluihin
Luulisi että aikuinen ihminen jos alkaisi tajuamaan maailman menosta jotain mutta kun ei
negatiivisen ajattelun syvin olemus paljastuu synkällä tavalla tietämättömyydellä
joka selkeästi heijastuu nuorisoni puheista ja mielipiteistä
kaikki on perseestä ym.
no kuka tässä on asiasta rutisemassa tuskin itsekkään oli kovin positiivinen
pieni ihminen tuossa iässä vaikka vanhemmat vituttikin ajoittain
tajusivat sentään pysyä poissa jaloista viikonloppuisin kun juomingit alkoivat ja villit kotibileet
tosin sillä erolla että minulla oli ystäviä joiden kanssa saatoin manata maailmaa
eikä ystävystyminen uusiinkaan ihmisiin tuottanut kauheasti vaikeuksia

Vanhin poikani on nyt joulukuussa muuttanut uuteen kaupunkiin eikä ole vielä
tähänkään päivään mennessä löytänyt ystäviä ei ihme jos kaikki on niin sanotusti perseestä
olen aina ollut sitä mieltä että pienet ympyrät eivä ole hyväksi ja olen sitä mieltä edelleen
sitä jopa ihmettelee miten itsekin ajoittain huomaa kaivavansa itselleen poteroa jossa nyhjätä
välittämättä maailman menosta lainkaan tekee hyvää silloin tällöin
mutta on myös ikävää huomata miten aika on karannut käsistä paljon mielenkiintoisimmilta
ajatuksilta tekemisiltä jos koupastaan havahtuu vuosienkuluttua

jälleen kerran ole sellaisesta löytänyt itseni vaikka se onkin valaisevaa se myös
hieman masentaa "olisin voinut tehdä tuota ja miksi en tullut ajatelleeksi tuota... "
valaistuminen kuten sitä kai voi sanoa on taas osunut kohdalleni
ja olen huomannut ettei maailmani olekaan niin tasainen kuin olen luullut
asiat etenevät ehkä hiljaa mutta kuitenkin parempaa on luvassa ja se antaa poweria jatkaa
Netti on hieno keksintö mutta se myös orjuuttaa nopeasti
havahduin tuohon ilmiöön jälleen kun mietin miksi en osaa etsiä netistä mitään mielenkiintoista
miksi siellä ei ole sisältöä joka sytyttäisi minua mitenkään
huomasin että olin vain niin lamaantunut ja jäykistynyt rutiineihin
mielenkiinto asioihin oli kadonnut olen aina pitänyt itseäni enemmän ajattelijana ja keksijänä
ja toisinaan huomaan ettein harjoita sitä puoltani oikeastaan lainkaan
Nuoressa polvessa on se hyvä puoli että he osaavat vielä kysellä ovat tavallaan vapaita
tietyistä normeista miten maailma pyörii
moinen röyhkeys on saanut minutkin taas ajattelemaan asioita ja se on hyvä juttu
ehkä tästä vielä syntyy jotain hyvää ;)

kevät on tullut aurinko paistaa... kohta pääsee biitsille !!

Haastatteluja sarja tuotantonaTiistai 12.02.2008 21:29


kyllä sitä nyt saa ravata haastiksissa alvariinsa
hämeessä on nimensäveroista toimintaa eli verkkaista
no ei auta kuin odottaa

sattuipa taas mielenkiintoista kylillä tallatessani kerrankin ilman autoa
käteen tarttui ilmas lehti ja sen seurauksena poiki eno vinkkejä
yleensä en musa gendree seuraa ollenkaan joten olen melko ulkona
mitä siellä tapahtuu nyt omat tiedot on jostain 80-90 luvulta

no silmään osui pändi joka herätti hakemaan netistäkin tietoa että
mitäs musaa tää tämmönen pändi soittikaan

http://www.youtube.com/watch?v=RjOgRGaTztE

youtube pelastaa tietämättömän päivän
törmäsin kyseiseen videoon .. josta seurasi pändin keikka kalenterin selaus
ja kyllä Tampereella Hellässä 29.2 esiintyvät
eli sinne Hellässä tosin ei äänen toisto ole mistään kotoisin mutta
saapahan silmänruokaa ... ja jos uudella levyllä on materiaali yhtään tuon
kaltaista kuin videossa saatan jopa pyyhkästä lähipäivinä levykauppaankin
ostamaan koko tuotannon muhkeat 2 levyä :D
respektit ansaittu minulta ainakin !!!
lisää tätä huutavat tinnittävät korvani...



päivästä toiseen Keskiviikko 06.02.2008 16:42

haastattelu oli sitten maanantaina
melko tunnoton tapahtuma ei mitää erikoista eikä lupailua duuniin
kuten isoilla firmoilla on tapana vaikka kuinka haluisivat heti ottaa niin ei voi
kun pitää se 100 muuta haastatella

Duunasin siinä sitten samalla kotiin palattuani Bugran Dokkarin valmiiksi ennätys ajassa
vaikka softat tappelivatkin menestystä vastaan

no päivät kuluu ilman kummempaa odottelua
eilen oli tarkoitus tehdä safkaa mutta kaverit soitteli että
"maistusko hirvi paisti ?" no siinä jäi omat ruuanlaitot ko kunnan mieheltä rukkaset
tukevahkon aterian päälle viel laskiais pullat ja santa ukko alkoi heittelemään hiekkaa
silmiin siihen tahtiin että torkahdin sitten pystyy
no ei mitään kotiin ja herätys muutaman tunnin päähän ..
4am lopulta kampesin itseni ylös hyvin nukuttujen torkkujen jälkeen ;D

kaverilta saatu tuliaiset 3 pulloa votkaa ja peuranmakkara
houkuttivat aamu hämärässä mutta tyydyin pelkkään makkaraan
voin sanoa että olipas hyvää ...

tiedä sitten mitä tässä vielä tapahtuu päivä ei ole ohi...