IRC-Galleria

tää haastejuttuLauantai 04.02.2006 13:59

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Mietin aina kuinka kamalaa elämä on kunnes masennun, saatan puhua aiheesta jollekin tai vain itsekseni useita tunteja. Myös kuuntelijat masentuvat.

2. Kun pitäisi lähteä jonnekin, muistan äkkiä n. 20 asiaa mitä piti hoitaa ennen lähtöä, ja koitan juoksemalla edes takaisin ja pyörien kuin hyrrä jouduttaa asioiden kulkua. Kuten arvaten saattaa, tämä rauhoittaa suunnattomasti kanssalähtijöitä. Tästä syystä usein myöhästyn bussista ja/tai tapaamisista.

3. Ahdistun jos omassa kodissa on sekaista. Yritän järjestelemällä ulkoisia asioita tyynnyttää sisäistä sekamelskaa. Joskus aivan sekoan kun tavarat eivät näytä millään pysyvän paikoillaan. Saan äkkinäisiä siivouskohtauksia joita kanssaeläjät kammoksuvat. Usein tämä tapahtuu juuri ennen nukkumaanmenoa.

4. Käytän salaa Vesan instant kahvijauhetta joskus jos Vesan aamulla keittämä kahvi on jo jäähtynyt enkä viitsi uutta pannullista keittää vain itseäni varten. Muutoin kovaan ääneen haukun pikakahvin makua, etten jäisi kiinni ja vaikuttaisin OIKEAN kahvin ystävältä, vaikka oikeasti tykkään pikakahvista.

5. Jätän kaikki asiat viime tinkaan, jos teen niitä silloinkaan ja ahdistun kamalasti kun on niin paljon tekemättömiä asioita. Ja vaikka joskus intoutuisinkin tekemään vähemmän motivoivia tehtäviä, niitä tuntuu tulevan joka tuutista vähintään sama määrä lisää. Hyvä taktiikka on siis olla tekemättä entisiä, jottei uusia pukkaisi ovista ja ikkunoista ja määrä peräti tuplaannu. Se on silti ahdistavaa, ja sitä voi sitten taas päivitellä useita tunteja "Elämä on kamalaa"-yksityisseminaarissa.

Ja vielä yksi ekstra (näitähän riittää!) lauantain kunniaksi:

6. Kun niistän, taittelen niistopaperia likaantumisen myötä tasaisesti vertikaalisuunnassa niin että voin käyttää samaa paperia useaan niistoon. Rääntulon tyrehdyttyä paperin voi kivasti taittaa pari kertaa siistiin suorakaiteenmuotoiseen nyyttiin jonka voi sitten säilöä taskussa tai erillaisilla pöytätasoilla aina seuraavaan siivousneuroosin puhkeamisajankohtaan saakka.


Haastan:
Saneless
Siili
Jeenni


en keksi muita joita ei olisi jo haastettu (jotka mahdollisesti suostuisivat tämmöiseen). Alkaa tehdä tiukkaa.

I love my lifePerjantai 03.02.2006 22:05

03.02.06 20:05 <joltti> hyi mitkä tissit

taas meni ihan ohiPerjantai 03.02.2006 22:03

studio impossible nimijttäin. voi venäjä ku ei nyt mee taas mikään putkeen. ketuttaa nii simona. Muutenkin ihan turha ja riutunut huonoihminen-olo et eiku nappi ottaan ni sit on hyvä.
Vattaki on sekasin eikä mulla enää ole kavereita. tai siis ystäviä. ihan on nyt kurjaa.
kahvinkin keitin, vaikka ei pakki varmana kestä enää sitä mutta kukahan siitä nyt jaksaa huolta kantaa. Enhän ole kuitenkaan mihinkään menossa. rok.
Nimesi? Kristina
Ikäsi? 22
Syntymäaikasi? 21.10.1983
Horoskooppimerkki? Vaaka (ollla epätasapainoinen)
Syntymäpaikka? Helsinki
Missä asut nyt? Käpylässä. Olen orava?
Silmiesi väri? Siniharmaakeltaviherruskeat. kolme viimeistä väriä on ihan sen mustan palluran ympärillä epäsäännöllisesti sinkoutuen siniharmaaseen juttuun. Joo. Skitsooo. Eine ees oo mitenkää siistit vaik vois kuulostaa.
Hiustesi väri? punaruskeat
Pituutesi? 152-154 jotain en tiiiiä.
Painosi? jotai vähän yli tai alle 50.
Rotusi? Olen kaukaasi. Haluisin olla mulatti.
Mikä on pahin pelkosi? kontrollin menettäminen.
Poltatko? tupakkaa, en. taloja, kyl. (no en kai ny hähää!)
Juotko? Nestehukan välttämiseksi kyllä.
Kiroiletko? En perkeleessä!
Käytätkö huumeita? enpä aivan kamalasti.
Varasteletko? En. Kerran vahingossa, tai oikeastaan kaksi kertaa otin kaupasta Tikkurilan maalausoppaita, ja vasta kuukautta myöhemmin huomasin, että ne oli jokainen 1,5e/kpl.
Oletko luotettava? Riippuu vähän mistä puhutaan.
Onko sinulla tatuointeja tai/ja lävistyksiä? On lävyi.
Jos sinulla olisi lempisarjamurhaaja,niin kuka se olisi? Mikä vitun kysymys tämä on?
Kärsitkö masennuksesta? No en nyt ainakaan nauti siitä.
Jos saisit valita tavan, jolla kuolisit, mikä se olisi? Korahtaisin. Siitäs sait Sanne.
Oletko yrittänyt itsemurhaa? En mutta olen halunnut ehkä välillä että henki lähtisi ilman vaivalloisia toimenpiteitä.
Oletko koskaan aiheuttanut tuskaa muille tarkoituksella? En usko.
Mihin alakulttuuriin kuulut? En kuulu mihinkään, olen outsideri.
Oletko ilkeä? Jos haluan, mutta vältän sellaista.
Oletko vainoharhainen? Enpä juuri, paitsi pari vuotta sitten olin varma että yksi ja sama rusakko stalkkasi minua muutaman vuoden ajan asuinpaikan vaihdoksesta huolimatta. Se pelästytti minut melkein hengiltä useaan otteeseen. Joskus vieläkin tuntuu että se seuraa minua. He wants me dead.
Oletko mustasukkainen? Olen aivan kamalan.
Oletko väkivaltainen? Olen mutta lähinnä itselleni.
Puratko vihaasi muihin ihmisiin? Joskus yleensä. Pyrin purkamaan itseeni vain.
Syytätkö muita ihmisiä virheistäsi? Yleensä syytän aivan kaikesta vain itseäni.
Mikä on lempipelisi? Avista ja nykyään Dog's Life jonka vesa osti minulle koska se on ihana.
Lempielokuvasi? En muista nyt.
Lempibändisi? niito monta. kato mun yhteisöt jos kiinnostaa.
Lempibiisi? edelleen falling to pieces.
Millaisia kirjoja ja lehtiä luet? Koiramme, Tiede ja ajoittain jotain muita.
Lempivärisi? punainen musta limenvihreä petrolin sininen valkoinen ruskea
Lempiruoka? Ananaspirtelö
Lempijuoma? Vichy tai vastaava kivenäisjuoma.
Omistatko lenkkarit? En
Oletko neitsyt? Olin joskus.
Oletko perverssi? Kaipa joskus ainakin ajatuksissani.
Oletko uskonnollinen? En kai.
Oletko viillellyt itseäsi? En.
Tykkäätkö tavata uusia ihmisiä? En oikeastaan. Joskus on kiva nähdä uusia naamoja.
Mistä pidät eniten elämässä? Haleista ja koiristanija urustani.
Mistä pidät elämässä vähiten? Saamattomuudesta, ahdistuksesta, vihasta, itsesäälistä, eläinrääkkääjistä, idiooteista, typeryksistä.
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Pakko se on uskoa.
Oletko ikinä tehnyt itsellesi lävistystä? Pari kertaa painanut uudelleen läpi umpeen menneet.
Oletko ollut vankilassa tai putkassa? En . Eipäs kun olenpa ollut!!!! Katajanokan vankilassa.
Oudoin paikka, mihin olet oksentanut? Eipä niissä mitään outoa ole.
Oletko onnistunut pitämään jonkin duunipaikan alle päivän? en.
Omistatko enemmän kuin kahdet farkut? Joo mutten käytä kaikkia yhtä aikaa.
Mottosi? Onhan se kamalaa

lisähömppääPerjantai 03.02.2006 12:41

ENSIMMÄISET
Ensimmäinen lävistys/tatuointi: na-pa. aika lailla 2 vuotta sitten.
Ensimmäinen vihollinen: olohuoneen kirjahyllyn päällä vaaniva täytetty helmipöllö, jonka päälle vahingossa kerran istuin ja isä sanoi että pöllö herää henkiin ja kostaa. Sain ihan pari paniikkikohtausta seuraavan parin vuoden aikana ja pöllö jouduttiin kääntämään selin huoneeseen päin. Kerran pöllö oli kuitenkin käännetty oikein päin ja pahaa-aavistamattomana istuin sohvalla, ja satuin nostamaan katseeni ylähyllylle. Pöllö tuijotti suoraan takaisin, ja vannon että hetkeksi halvaannuin kauhusta, kunnes sain aikaan jonkinlaisen huudon ja äiti oli onneksi kotona pelastamassa. Vielä tämänkin jälkeen aina 13 vuotiaaksi näin painajaisia tuosta pöllöstä ja heräsin hyperventilaation täydentämiin paniikkikohtauksiin. Sitten vanhemmat erosivat ja muutin äidin kanssa pois pöllötalosta.
Ensimmäinen konsertti: BB King joskus 1988. Ensimmäinen omavalintainen konsertti, Van Halen joskus 1997.

VIIMEISIMMÄT
Viimeisin suudelma: Pussasiko Vesa minua eilen ollenkaan??? *pihinää*
Viimeisin lukemasi kirjaston kirja: en lue kirjoja. Jos pitää arvata niin varmaan joku koirakirja.
Viimeisin nähty elokuva: Accidental Spy. Se tuli telkkarista.
Elokuvatetatterissa: Varmaan Sin City.
Viimeisin syöty ruoka: yksi haukku berliininmunkista. Harmi söi loput.
Viimeisin puhelu: Sannen kanssa puhuin eilen illalla.
Viimeisin soitettu biisi: Varmaan joku The Dillinger Escape Plan. Mietin, että mihin olen hukannut General Pattonit.....?
Viimeisin ärsytys: Kun on niin sottaista ja pitää lähteä viemään koirat ja sen jälkeen siivota.
Viimeisin juotu juoma: Kahvi!!
Viimeisin nalkutus: Varmaan Vesa oli jättänyt jotain johonkin vaikka se oli jo ollut aiemmin ihana ja laittanut oikealle paikalle ja nyt oli unohtunut, mutta en minä nalkuta koska haluan olla sille kiva.
Viimeisin vierailtu nettisivu: irc-galleria?

LYHYET VASTAUKSET
Olen: Katkarapu
Haluan: että ei ole niin tönkkö olo.
Minulla on: maailman paras Uru.
Toivon: että asunto vähän lämpenisi. On kovin kylmä.
Vihaan: en nyt ehkä jaksa vihata ketään tai mitään.
Kuulen: lämpölaitteen hurinaa, akvaarion pulputusta ja espanjalaista kälätystä telkkarista jonka unohdin sammuttaa.
Pohdin: en mitään. Kahvi ei ole vielä potkinut sisään niin sanotusti.
Minuun koskee: masuun.
Minä aina: rakastan urua.
Minä en ole: En tiedä. Ainakin olen pullea. Tosta kohtaa, katso vaikka....
Laulan: kotona ja autossa.
Itken: aika herkästi. Eilen itkin kun autoni on hylätty pihalle koska se on rikki ja sillä on varmasti kurjaa kun se luulee etten enää välitä siitä....:(
En ole aina: mitenkään hyvä missään.
Kirjoitan: tekstiviestejä joskus?
Hämmennyn: aika herkästi jos sattuu jotain hassua.
Tarvitsen: kototalon!!!
Minun pitäisi: siivota, leikata koirien kynnet, ulkoiluttaa ne, hoitaa Murrin sientä Imaverol-liuoksella, pyyhkiä pölyt ja laittaa parit bändikuvat valmiiksi, soittaa isännöitsijälle että kämppä on kylmä, yksi lamppu repsottaa ja pistorasia pyörii pitkin lattiaa ja kohta me kuollaan siihen.

KYLLÄ vai EI
Pidätkö päiväkirjaa?: vain tätä.
Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa?: ei
Onko sinulla salaisuus, jota et ole kertonut kenellekään?: ei
Pidätkö valokuvattavana olemisesta?: kyllä, kukaan ei vaan koskaan ota minusta kuvaa.
Oletko kiivennyt puuhun viimeisen puolen vuoden sisällä: olen kai?
Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta, että saisit
puhua hassulla äänellä: en ole uskaltanut.

SEKALAISTA
Oletko ihastunut?: kyllä
Haluatko mennä naimisiin?: voisin mennä
Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: joo, siitä etten pääse matkalle.
Oletko terveysintoilija?: aika vähän. mutta kuitenkin vähän.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: juu.
Pidätkö ukkosmyrskyistä?: joo ne on jännittäviä.
Tämänhtekinen hiustesi väri: ruskeanpunainen. piti olla punamusta mutta punamusta mai ääääss.

LEMPI-
Numero: 7, 21, 104
Väri: musta, valkoinen, ruskea, viininpunainen, limenvihreä, petrolin sininen
Päivä: ei minulla ole lempipäivää.
Kuukausi: heinä ja elokuu.
Laulu(t): tällä hetkellä varmaan fnm-falling to pieces koska on sellanen olo.
Vuodenaika: loppukesä
Juoma: visssy.
Puu: terijoen salava.

KUMMAN VALITSET?
SÖPÖILY vai VEHTAUS: kummatkin.
YSTÄVÄT vai POIKA/TYTTÖYSTÄVÄ: eikös tämä ole vähän epäreilu kysymys?
MAITO-, TUMMA vai VALKOINEN SUKLAA: voin syödä vain tummaa suklaata.
VANILJA vai SUKLAA : tykkään kamalasti molemmasta.
MANSIKKA vai VADELMA : vadelma.
PERUNA, RIISI vai PASTA : riisi ja pasta
AURINGON LASKU vai NOUSU: tykkään molemmista kamalasti.
TÄHDET vai KUU : tykkään molemmista.

VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA, OLETKO...
Itkenyt? : olen.
Auttanut jotakuta? : murria pääsemään eroon sienestä. En muuta.
Ostanut jotain? : en.
Jutellut ystävän kanssa? : kyllä, kahdenkin.
Ollut sairas? : en.
Käynyt elokuvissa? : en.
Käynyt ulkona syömässä? : en.
Sanonut ?Minä rakastan sinua?: Minä kerron aina niin Vesalle.
Kirjoittanut oikean kirjeen? : en.
Puhunut entiselle tyttö-/poikaystävälle? : en.
Ikävöinyt entistä tyttö-/poikaystävää? : en.
Kirjoittanut päiväkirjaan? : tätä olen.
Puhunut vakavia? : En.
Ikävöinyt jotakuta? : Urua.
Halannut jotakuta? : Olen vesaa halannut paljon.
Riidellyt ystävän kanssa? : En.

VOISITKO KOSKAAN...
Syödä hyönteistä? : paahdettuna, kyllä.
Hypätä benji-hyppyä?: jos selkä ei olisi niin huono niin joo.
Hypätä laskuvarjohyppyä lentokoneesta? : JOOO!!!
Tappaa ketään? : riippuu kamalan paljon että kenet pitäisi tappaa ja miten ja tulisiko jälkiseuraamuksia.
Kävellä tulisilla hiilillä ? : Se voisi olla hauskaa.
Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? : jos olisin vapaa niin joo. Useinhan sitä lähdetään sen takia että toinen on hyvännäköinen tai söpö, voisin ainakin uskoa näin. En kai ole koskaan kuitenkaan ollut treffeillä itse, joten en oikein osaa sanoa varmuudella. Eikä minulla kyllä ole minkäännäköistä tarvetta, koska minä olen kovasti kiinni omassa urussa. Sen kanssa voisin kyllä lähteä, myös ulkonäön takia.
Olla kasvisyöjä? : voisin, mutten halua.
Lyödä tuntematonta? : joo, nou problem.
Laulaa karaokea? : Joo se olisi hauskaa.
Vetää ympärikännejä? : ai voisinko?? hahaha
Olla myymälävaras? : en.
Puraista kirjastotätiä? : joo.
Värjätä hiuksiasi sinisiksi? : ihan kiva idea.
Olla meikattuna julkisesti ? : kyllä mielellään.
Olla ilman meikkiä julkisesti? : voin, mutten mielelläni.
Huijata kokeessa? : olen ehkä joskus tehnyt niin, en ole varma.
Yrittää jonkun poika/tyttöystävää?: olen joskus flirtannut varatun pojan kanssa, mutta en oikeasti yrittänyt koska olen silloin ollut itsekin varattu. Sillai ihan huvikseen. Enää en tee sellaista. I'm cured.
Laittaa jonkun itkemään? : joo mut ei se ole kivaa.
Seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa? : En koska minulla on uru. Mutta jos e i olisi niin joo.
Valvoa koko yön? : joo mutta en minä ehkä jaksaisi.

kamalaa...Lauantai 28.01.2006 00:48

olen niin kamalan surullinen ja yksin :( onneksi anssi on netissä, muuten tässä ei taas olisi mitään mieltä. Miten pian ihminen voi unohtaa, kuinka olla itsekseen? Yksikin ilta yksin on ihan überkamalaa. kamalaa. Ei mulla ole mitään mitä tekisin. Yritin piirtää mutten osaa ja tulin vielä enemmän surulliseksi. Olo on ihan kuin häiriintyneellä koalalla. Tekisi mieli kiivetä puuhun pakoon mutta puita ei ole.

Löysin jonkun levyn ja se on ihan kamalaa puuppaa. Sekin ahdistaa. Ei kyllä tee juuri mieli edes kuunnella mitään kunnollistakaan. Ei se aika kulu yhtään nopeampaa niin.

Olenpa apea ja säälittävä.

oscarin arvoinen puheTorstai 26.01.2006 04:13

en tällä hetkellä kykene ajttelemaan että tulen saavuttamaan juuri mitään, joten ajattelin, en siis varmuuden vuoksi tai sen välttämiseksi, vaan silkasta älyttömyyden hujauksesta kirjoittaa itselleni oscar-puheen. Kysymys ei ole varta vasten kirjoittamalla kirjoitetusta puheesta, vaan liudasta sanoja jotka pulpahtivat koiranulkoilutuksen aikana päähäni. Merkitystä onko sillä, en osaa sanoa, mutta tällainen siitä tuli. AJatelkaa mitä haluatte, niinhän te teette joka tapauksessa. Tsau.


Oh...wow.. I've always been good with words but this is something that gets me speachless. I haven't even wrote a speach beforehand since I never saw this coming. This is however something truly amazing because I've never won anything valuable and I would have never categorized myself as one of the people winning the academy award.. To be frank, I never thought I'd achieve anything this big since my achievements so far have been rather small and insignificant.

As I said I wasn't prepared and I don't have a list of people to thank, so I'll just send out a general thanks to people who made this possible or wished for this to happen. And I'm sure all the rest who think they deserve to be thanked probably recognize themselves, so, guys.. thank you. Good night!

voi väsymysKeskiviikko 25.01.2006 13:37

Uskomatonta kuinka stressi uuvuttaa. Nukuin melkein kellon ympäri ja vieläkin on sellainen olo kuin olisi 30 vuoden koomasta herännyt.. toisaalta en ole vielä juonut kahviakaan, joten saattaa hyvin johtua siitä.
No eniveis, annoin hirveästi itsestäni tässä viimepäivinä ja sekin rykäisy on nyt melkein ohi. Vielä kuvankäsittely ja asiointi officella niin se on siinä, mutta pakko sanoa että alan kyllästyä talvenaikaisiin bändikuvauksiin. Hirveä ahdistus löytää hyvä sisämesta, vaikka ulkokohteita riittäisi roppakaupalla vaan kukaan ei halua palelluttaa itseään pakkaskeleillä. Lisäksi on kylmää, märkää ja pimeää.
TYkkään talvesta jos se tarkoittaa kävelyä metsissä koirien kanssa ja hanki rutisee kenkien alla, tai vielä parempaa, puuterinen lumi vain pöllyää kun koirat hyppelevät iloissaan.
Mutta kaupungissa... äh.. haluan pois. Haluan vuokrata kototalon jostain. Joku nyt äkkiä. ahis-Taa

huuhhuSunnuntai 22.01.2006 00:56

näytän turskalta ja olen puolestatoista kaljasta kännissä... voe elämä.

MUAHAHAHAHAHAHAHA tämmonen tyhmäMaanantai 16.01.2006 14:26

Lävistyksiä: muutama siellä täällä
Tatuointeja: ei ole. aion tatuoida sammakon oikeaan poskeen.
Pituus: jotain välillä 152-154cm
Kengännumero: pääsääntöisesti 36, mutta joskus 35 tai 37.
Hiustenväri: tylsänruskea.
Sisarukset: ei ollllle.

VIIMEISIN
Elokuva, jonka ostit: siitä on varmasti yli 3 vuotta kun olen leffan ostanut, enkä todelllakaan muista.
Kappale, jonka kuuntelit: Se tuli kyllä MTV:ltä, mutta Destiny's Child: Survivor
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi: Seal - Kiss from a Rose (kiitos Vesa)
Cd, jonka ostit: Stam1na lahjaksi jenkkiystävättärelleni joka meni ihan sekaisin levystä.
Henkilö, jolle soitit: Isi.
Henkilö, joka soitti sinulle: Mummi. En vastannut. Annalle vastasin tätä ennen.
Tv-show, jonka katsoit: en muista.
Henkilö, jota ajattelit: Mummia.

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: Mitä lähempänä, sen parempi. Mieluiten alle 10cm. Jos menee yli 5 metrin, on kyseessä kaukosuhde. Ei hyvä.
Hyväksikäyttö: kuka vastaa 'puolesta'?
Itsemurha: riippuu tilanteesta.
Ihmisten tappaminen: Osallistuisin mielihyvin muutamien ääliöiden päiden murskaamiseen.
Teinitupakointi: vastaan.
Rattijuopumus: Olen jäävi vastaamaan, mutta erittäin paljon vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta.
Saippuasarjat: ihan sama, ei ole pakko katsoa.

OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi: olen.
Koskaan itkenyt pojan vuoksi: voi kyllä.
Koskaan ollut nyrkkitappelussa: miten sen nyt ottaa. Kaipa juu.
Koskaan joutunut pidätetyksi: En. Olen puhtoinen pulmunen ja taustani on nuhteeton.

MITÄ
Shampoota käytät: En todellakaan tiedä/välitä
Pelkäät: että tulen hulluksi (tai olen hullu, ja joku päivä se valkenee minulle)

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? Minun nyt täytyy vastata että oikeasti vain yhden, koska se on nyt vaan näin.
Kertaa sydämesi on särkynyt? I'm the heartbreaker, baby.
Sydäntä olet särkenyt? No en minä pidä lukua.
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Enpä tiedä luotanko kehenkään niin paljon. No offence.
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? 3-5
Arpea on kehossasi? Pari hassua pientä.
Asiaa kadut menneisyydessäsi? Aika helvetin monta vaikka ei pitäisi tuntea katumusta menneistä asioista.

AJATTELETKO OLEVASI
Soma? Jos laittaudun 2 tuntia, niin joo.
Hauska? Omat jutut on parhaita.
Kiihkeä? Olla kyllä.
Ystävällinen? En humalassa, muutoin todennäköisesti ainakin vähän.
Huvittava? Ehkä vähän.
Rakastettava? Tästä voidaan olla monta mieltä.
Suloinen? Joskus varmaan.

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: Uru. Kuka tarvitsee neljättä kirjainta.
Mies ja naisnäyttelijä: Johnny Depp se varmaan on.
Karkki: Tumma suklaa, salmiakki, laku, hedelmäkarkit. Nam.
Sarjakuva: en osaa enää vastata. Olen pitänyt mm. Asterixista, Don Rosan akkareista, Kamuista... en enää millään lailla harrasta joten vähän vaikea nyt on tähän vastata. Sellaiset, joissa on mustaa huumoria ja vitsikkäitä oivalluksia, niin ne on varmasti aika kivoja.
Aamiaismurot: All bran, en syö ikinä niitä kyllä aamllla.
Purukumi: en muista niiden nimeä mutta ne on sellaisessa kiilitävässä hopeassa pussissa ja ne maistuu hyvältä.
Väri(t): Musta, valkoinen, punainen, viininpunainen, beige, ruskea ja limenvihreä ja petrolin sininen.
Kynsilakan väri(t): french toast, eiku manicure
Viikonpäivä: ihan sama.
Inhokkipäiväsi: sunnuntai ja maanantai
Kukka: Tulppaani.
Koru: hopeiset hässäkät, lävärikorut ym.
Erikoiskyvyt/lahjat: kyky vajota maanalle.
Trampoliinit vai uima-altaat?: Uima-altaat paitsi silloin kun ei halua kastua niin trampoliini.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: se olin minä.
Näki sinun itkevän: Vesa.
Sai sinut itkemään: minä ihte.
Oli kanssasi elokuvissa: Varmaan Vesa.
Huusi sinulle: Minä ihte.
Lähetti sinulle sähköpostia: n. 20 erilaista spämmiosoitetta.

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Voi kyllä.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: en muista?
Pitänyt jonkun salaisuuden: Kyllä
Itkenyt elokuvan aikana: Kyllä
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: 10 vuotta sitten kyllä.
Ollut esiintymislavalla: Olen. Haluaisin taas.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: Hyvin usein.
Paljonko kello on?: Olen koskaan...12.17
Omenat vai banaanit?: Joskus olen ollut omena, joskus olen ollut banaani?
Sininen vai punainen?: Olen ollut punainen
Kevät vai syksy?: Olen koskaan kevät.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: En ole koskaan päättänyt. Varmaan vien koirat ulos.
Minkä aterian söit viimeksi?: Olen aika usein, Kahvia ja kaksi palaa suklaata.
Lukio vai yliopisto?: Olenko koskaan... lukio. Vastaan lukio.
Oletko tylsistynyt?: joskus välillä
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Vesan.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Vesan kahvikuppia yöpöydällä.

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Näin on käynyt.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: ehkä. En ennen halunnut. Nyt harkitsen.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Uskollisuus, uhrautuminen, vilpitön halu ja kyky auttaa, ystävyyden säilyminen välimatkasta tai ajasta huolimatta.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ei löyry. Olen kyllä ajanut kersan yli autolla, mutta se ei vissiin ollut rikos.
Mitä kieliä osaat?: Suomi, Englanti, hyvin vähän ruotsia, lause arabiaa, kaksi hepreaa, yksi saksaksi ja ranskaksi, Espanjan alkeet, jonkin verran Latinaa. Vaikka kielet kyllä kirjoitetaan pienellä.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Vesa silloin kun se on siellä.
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Ahdistus ja huonot ratkaisumallit.
Kamalin tunne maailmassa: Se kun tuntee tuottaneensa pettymyksen.
Ketä rakastat: Vesaa, Murria ja Harmia ja perhettä ja ystejä.
Ketä kaipaat: Dalia ihan kamalasti. Ja Darrelia myös vähän.

SINÄ
Lempinimet: Krise
Nimesi alkukirjaimet: MKS
Kuinka vanhalta näytät?: 16-17, tops 19
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 15
Silmälasit/piilolinssit: ei olllllle
Onko sinulla lemmikkejä?: on koiruja. ja kaloja.
Mikä saa sinut noloksi: omat mokat.
Mikä saa sinut onnelliseksi: Vesa ja koirat ja se jos olisi asiat hyvin.
Mikä huolestuttaa sinua?: Että asiat ei parane.

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Kyl.
Halunnut karata: Yritin eilen, en mennytkään.
Kokeillut huumeita: olen.
Tupakoinut: En.
Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa: En.
Pinnannut: Olen, käytännössä en käynyt koulussa vaikka valmistuin.
Jättänyt väliin luokkaa?: En ole koskaan ollut niin kehittynyt, että olisin pärjännyt edes ikäisteni parissa.





...

olipa tyhmä.

...