viimeisiä minuutteja viedään.. sain isältäni iltapäivällä puhelun jossa hän kysyi olinko jo kuullut asiasta..olin vähän että mistäköhän ja sitten tulee vaan ne sanat...ne perkeleen sanat mitä en oisi ikinä uskonut/halunnut kuullakkaan.
itkuhan siinä tuli samantien,mutta kuitenkin se oli jotenkin niin epätodellista...niin epäreilua... kun asian alkoi tajuta, että se oli totta.. mikään ei olisi enää niin kuin ennen..
ei voisi uskoa että kohta tästäkin on jo kuukausi, tuntuisi että se olisi vasta pari päivää sitten..